 |
| Kuva/kansi: Gummerus/Eevaliina Rusanen |
En tainnut erityisesti kehua äänikirjana kuuntelemaani Läckbergin Merenneitoa. Raahustin sen läpi hi-taas-ti. Kuuntelu kesti yli vuoden. Mutta syy ei ollut pelkästään Läckbergin. Ensinnäkin en juossut tarpeeksi usein yksin ja kännykkä-äänikirjoja kuunnellaan lenkillä. Toiseksi lukija oli väärä. Hänet oli varmaan palkattu lukemaan puhelinluettelo tai ehkä laki elinkeinotoiminnan verotuksesta, ja sitten oli vahingossa osunut käsiin Merenneito…. Kolmanneksi, äänikirjana pitäisi oikeastaan kuunnella vain briljantin omaperäisiä ja omaäänisiä kotimaisia kirjoja,* koska pienikin latteus, käännöskömpelyys ja fraseologia kärjistyy älyttömästi äänikirjana.
Siis. Piti kirjoittaa Majankanvartijasta ja Enkelintekijästä. Jatkoin heti Merenneidon jälkeen sarjan parissa koska a) Läckberg päätti Merenneidon lähes sietämättömään cliffhangeriin ja b) työpaikan kirjakierrätyshyllyssä oli tyrkyllä Enkelintekijä. Koska jatkumo menee Merenneito - Majakanvartija - Enkelintekijä, oli tietenkin pakko lainata kirjastosta Majakanvartija. Ja kun se oli luettu, tuntui tarpeelliselta lukea Enkelintekijäkin.
Mutta nyt riitti vähäksi aikaa. En jaksa näitä käsittämättömiä yhteensattumia ja tätä yleistä kohellusta. Kirjoissa käsitellyt rikokset ovat sinänsä ok. Vähän fantastisia ehkä… mutta eivät sen fantastisempia kuin dekkareissa yleensä. Pidän Läckbergin tavasta limittää historiallisia aineksia dekkareihinsa, olkoonkin että Enkelintekijässä yhteys oli vähän väkinäinen. Pidän myös merestä ja majakoista ja siitä, että tällaisia dekkareita lukiessa ei tarvitse liiaksi rasittaa aivoparkoja.
Yleisesti ottaen pidän siitäkin, että dekkareissa seikkailee vakiohahmoja ja heille tärkeitä ihmisiä. Vakkari-ihmiset tuovat sarjoihin jatkuvuutta ja ihanaa tuttuuden tuntua. Sakari Koskinen ja hänen naisensa - hyvä. Nero Wolfe ja hänen Archie Goodwininsa - hienoa. Peter Wimsey ja Harriet Vane - erinomaista! Mutta kun rikoksia selvittävien ihmisten ihmissuhteet ovat jatkuvasti oleellisessa roolissa rikosten selvittämisessä, alkaa ärsyttää.
Okei, Fjällbacka on pieni paikka, alle 900 asukasta Wikipedian mukaan. Sama lähde kertoo Tanumin asukasluvuksi 12 000 ja risat. Kai siinä jokunen yhteys voi ollakin. Silti. Merenneidossa poliisi-Patrikin vaimo Erica sattumalta hengenvaaraan. Majakanvartijassa Erica päätyy taas hengenvaaraan. Enkelintekijässä Erican sisko päätyy hengenvaaraan.
En kerta kaikkiaan uskalla lukea enempää näitä Läckbergejä. Seuraavaksi epäilemättä Erican tytär joutuu hengenvaaraan kun äiti rientää selvittämään taas yhtä murhamysteeriä. Ja koska Tanumin poliisiaseman väki on jatkuvasti ihan stressaantunut erilaisten yksityiselämän kriisien tähden, on pelättävissä että lapsosen käy huonosti. Toisaalta, eihän tämä kännyköitä unohteleva, sairaskohtauksia saava, torkkuvan tampion johtama ja komplekseja poteva poppoo varmaan selviäisi ilman harrastaja-apua.
Äh, olen ehkä vähän kohtuuton. Puolustuksekseni sanon vain, että Läckberg on neljäs ruotsalainen kirjailija, jonka kohdalla olen viime aikoina kypsähtänyt samaan yksityiselämän ja rikosten selvittelyn käsittämättömään yhteentörmäilyyn. Mari Jungstedin kirjoissa toimittajan heila Emma on jatkuvasti joutumassa rikollisten uhriksi, eikä hän edes aktiivisesti sotkeudu rikoksiin. Ne vain seuraavat häntä kaikkialle. Juuri loppuun saamassani Anna Janssonin Unissakävelijässä yhden poliisin yksityiselämä ja murhaajajahti menevät täysin limittäin. Nämä Jungstedtin ja Janssonin satunnaiset hengenvaarat sijoittuvat Gotlantiin, asukasluku 57 000. Sitten Kristina Ohlssonin Varjelijat. Laskin kolme (3) erillistä yhteensattumaa, joilla poliisien yksityiselämä kytkeytyi tutkittavaan rikokseen. Tapahtumapaikka Tukholma, 864 000 asukasta.
Läckbergiin palatakseni, tästä kolmen sarjasta Majankanvartija oli minusta paras, ehkä siksi että arvasin puolet ratkaisusta… murhaajan arvaaminen on meikäläiselle niin harvinaista, että tulen aina hyvälle tuulelle siitä. Ja ovathan nämä kirjat toki siitä mukavia, että mieli lepää niitä lukiessa. Aikuisten satuja.
Ehkä Läckbergin dekkareita pitäisikin ajatella vain kevyenä merituulena, joka mennä puhaltaa läpi pään. Kovin raikkaasta tuulesta ei vain ole kyse kun piirit ovat näin pienet. Ajoittain tuoksahtaa suorastaan tunkkaiselta. Ei ainakaan kannattaisi lukea näin montaa peräkkäin.
Joo... Seuraavaksi dekkaririntamalla Karin Fossumia. Hän ei kuulema käytä vakihahmoja. Ja Jo Nesbøta. Se sarja loppui kymmeneen jos oikein ymmärsin.
Camilla Läckberg (2012). Majakanvartija. Suomentanut Outi Menna. Gummerus. 978-951-20-88808-9.
Camilla Läckberg (2013). Enkelintekijä. Suomentanut Outi Menna. Gummerus. 978-951-20-9030-3.
Arvioita:
Leena Lumi piti Majankanvartijasta mutta olisi kaivannut tiivistämistä.
Norkkukin huomautti Majakanvartijan monista sivujuonteista.
Kirsin Kirjanurkassa sanotaan Enkelintekijästä se mitä sanoisin jos olisin yhtä analyyttinen.
Sara P.S. Rakastan kirjoja -blogista katsoi paketin pysyvän Enkelintekijässä hyvin kasassa.
*Joulusiivoan Mikael Karvajalkaa kuunnellen. Hulppeat 30 levyä, joten puhdasta pitäisi tulla.
Booksy, Karin Fossum on toista maata....
VastaaPoistaSiis luin vuosia Jungstedtia ja Janssonia (Anna), kunnes ne alkoivat sekoittua toisiinsa ja lopulta en erottanut heidän kirjojaan toisistaan sen paremmin kuin heidän aikaisempia kirjojaan heidän uusimmista. Kaikki oli vain sitä samaa. Myös Holtin kohdalla koin samaa, mutta tämän vuoden Holt on taas vanhaa kunnon kamaa eli lue ihmeessä Kuollut kulma.
Minusta Läckberg sekä on hyvä että ei. Pidin aivan mielettömästi Merenneidosta, mutta minua niin todella ärsyttää Erican sotkeentuminen kaikkeen. Tulee olo kuin lukisi jotain farssia ja siitä tunteesta en pidä kun käyn käsiksi jännitykseen.
Muistaisin kyllä, että pidin Enkelintekijästä enemmän kuin Majakanvartijasta, mutta muisti ei pelaa kun lukee paljon.
(Pakko sanoa, että KOLME dekkaristia on tänä vuonna kirjoittanut parhaansa: Anne Holt. Karin Slaughter ja Johan Theorin. En pysytnyt edes valitsemaan vudoen parasta dekkaria;)
Leena, kiitos Holt-vinkistä! Täytyy panna tuo Kuollut kulma muistiin… En olekaan kai Holtilta lukenut kuin yhden tai kaksi kirjaa. Myös Johan Theorin kuulostaa kiinnostavalta; kävin kurkkimassa mitä olit Sankta Psykon kasvateista kirjoittanut. :-)
PoistaKarin Fossumilla on kyllä poliisi Konrad Sejer, mutta hän on aika pienessä osassa monissa kirjoissa. Joissakin sarjan kirjoissa hänen roolinsa on lähes olematon. Olen tykkäillyt Fossumin kirjoista kovasti. Tosin uudempia en ole lukenut, joten niistä en sano mitään.
VastaaPoistaKiinnostukseni Läckbergiin lopahti minun osaltani jo ekassa kirjassa. Olen kyllä kuullut, että hänen kirjansa ovat melko vaihtelevia laadultaan. En taida kuitenkaan jaksaa kahlata koko kirjasarjaa läpi muutaman mahdollisen helmen takia.
Elegia, sattumoisin töissä kierrätyshyllyssä Fossumin kaksoispokkari - ajattelin ainakin niitä kokeilla.
PoistaEn usko että jään Läckbergiä kaipaamaan. Heh, jos en löydä mielestäni skandinaavia, voin siirtyä Donna Leoniin… siinä sarjassa riittäisi yksinään dekkareita puoleksi vuodeksi!
Heh, mainio arvio! :D Olen lukenut nuo samat kolme Läckbergiä, ja kirjojen väleissä on ollut pitkät tauot. Olen kyllä sikäli ihan samoilla linjoilla, että jos olisin lukenut nuo putkeen, minullakin varmasti olisi jo semmoinen kiitos, mutta ei kiitos -olo. Ja ihan samat asiat minuakin ovat ärsyttäneet kirja kirjalta enemmän ja enemmän, mutta olen vielä toistaiseksi viihtynyt kirjojen parissa sen verran hyvin, että luulen lukevani vielä seuraavan suomennoksen. Erica on kyllä superärsyttävä hahmo, voi hyvän tähden!
VastaaPoista