maanantai 10. lokakuuta 2011

Metsän seinä on vain vihreä ovi

Nuppuruusun suu on mutrussa. Hallanvaara.
Olen tänä kirjablogin toisena vuotena päättänyt (uudelleen)tutustua myös runouteen. Retki alkaa oman kotihyllyn runoista. Runometrini on lähes kokonaan perintökamaa. Kyselin taannoin runotietoisemmilta vinkkejä lyrikkaretkelleni ja sainkin perusteltuja ehdotuksia ripakopallisen.

Aloituskokoonpanoon valikoituvat lopulta Risto Rasa, Eino Leino, Aila Meriluoto, Eila Kivikk'aho, Sapfo ja Tuomas Anhava. Penkkiä lämmittävät varapelaajat P. Mustapää ja Katri Vala. (Valan runot tosin täytyy hakea kirjastosta, mutta äsken lukemani Raili Mikkasen Runokirje sai kiinnostumaan.)

Rasa sopii minusta lokakuuhun. Luonto on jotenkin kirkkaimmillaan ja kuulaimmillaan juuri nyt, talven piilotellessa vielä taivaanrannan takana. Täällä lakeuksilla lokakuu on henkeäsalpaavien yöusvien ja kuivuneiden korsien aikaa, nukkumaan kääntyvien peltomultien kausi.

Tämä Rasan esikoiskokoelma ei kuitenkaan ole korostetun syksyinen. Runoissa on myös kevättä, kypsää kesää, talven väläyksiäkin - ja ihmissuhteita. Silti Rasa puhutteli tässä eniten juuri luonnon kautta. Hänen sanansa ovat keveitä, hiljaisia... mutta niissä on terääkin. Tulee mieleen englanninkielinen ilmaus bite. Esimerkiksi tässä musta kypärä jotenkin puraisee:
Tuuli yltyy.
Kaukana horisontissa
näkyy jo myrskyn
musta kypärä.
Jokin lässympi ilmaus tuossa lopussa vesittäisi koko runon.

Luonnon lisäksi tähän kokoelmaan liittyi nostalgisia fiiliksiä. Olen tosiaan lukenut Rasaa ennenkin, joskus ikävälillä 16 - 20. Jotain lukemisesta on tarttunutkin. Kaksi kokoelman runoista kaikui niin tutulta, että minun on täytynyt niitä nuorena rakastaa.

Nämä ennestään omilta tuntuvat runot ovat Rasan leikillisimpiä, niitä joissa lähes marigoldmainen luontosuhde, animismi, yhdistyy huumoriin. Lyhyitä kun ovat, laitan molemmat tähän:
Omenan kuoressa on reikä.
Jos siihen painaa korvansa kiinni
ja kuuntelee tarkasti,
voi veden ja tuulen ääniltä erottaa
astioiden helinää. 
Toukka tiskaa. 
--- 
Kuutamo.
Veden partaalla
istuu sammakko ja hieroo
rillejä hihaan.
Ehkä tässä näkyy rahvaanomainen rakkauteni juoniin ja selkeisiin palkintoihin, mutta pidän näistä kovasti. Nämä runot ovat elegantteja, tiiviitä, lukijaystävällisiä. Tyydyttäviä.

Pidin kokoelmasta kaikkiaan, vain muutama yksittäinen runo piti sivuuttaa olankohautuksella.

Pitää vielä lopuksi kommentoida runojen lukemisen fiilistä, nyt kun piiiiitkän tauon jälkeen tätäkin lajia kokeilin. Ensimmäiseksi pitää sanoa Maijalle terkkuja, että olit oikeassa, näistä on helppo aloittaa. Kokemus oli yllättävän mukava. Tyyni. Luin Metsän seinää ensin vähän kerrallaan ja viikonloppuna alusta loppuun. Äärihiljaiseen viikonvaihteeseen (Neidit eivät tulleet kotiin, menivät Helsinkiin teatterireissulle) runous istui hyvin.

Kaikkiaan tästä jäi hyvä maku suuhun. En välttämättä malta odottaa marraskuuhun, vaikka seuraava runokirja näyttääkin jo haastavammalta. Mainitsinko, että Helkavirsiä on minulla näköispainoksena?Luultavasti joudun lukemaan ääneen tai tikahdun fraktuuraan...

Risto Rasa (1974). Metsän seinä on vain vihreä ovi. Otava. ISBN 951-1-01400-5.

Suoranaisiin arvioihin en osunut, mutta Jenni kirjoitti äskettäin Rasasta täällä.

13 kommenttia:

  1. Jee, sä luit ja pidit! :) Ja kuvailit hyvin Rasan runoutta, juuri tuollaista se on. Minuakin puhuttelevat eniten ne luontorunot, vaikka muitakin on, ne eivät oikein jää edes mieleeni.

    Olen iloinen, että runokokeilusi alkoi näin lupaavasti! Odotan innolla, mitä sanot Helkavirsistä. Minä olen lukenut ne kirjallisuuden kurssille, enkä ole varma, olisinko muuten saanut luettua (näin ei varmaan saisi sanoa).

    VastaaPoista
  2. Ja ajstelkaas niitä onnellisia, joiden kirjastonhoitajana on tämä mies :) Minulla ei sitä onnea ole, mutta aika lähellä ollaan.

    VastaaPoista
  3. Kirsi, sitä ei voi ajatella, tulee liian kateelliseksi. :) Näin nuorena Rasa-dokumentin ja ihastuin niin että aina kun joku puhuu Somerosta, ajattelen Rasaa enkä sitä, että mummolani on (oli) siinä vieressä... Näin lukutoukkien kesken tunnustettuna.

    Nyt olen kirjoittamisen kurssilla, jonka ope tuntee Rasan. Aikamoista sekin!;)

    VastaaPoista
  4. Jenni, yllätyin kyllä iloisesti miten helpolta tämä tuntui. Kannatti tosiaan aloittaa Rasasta... saas nähdä miten Helkavirret maistuvat. Hih, nyt on kovin kansalliskirjallista: Kiveä, Ahoa, Leinoa!

    Kirsi, varmaan on ohjannut lempeästi ja vähin sanoin juuri oikeiden kirjojen ääreen... :-D

    VastaaPoista
  5. Hauska runokokeilu sinulla meneillään!

    Metsän seinä on vain vihreä ovi on minun(kin) ensimmäinen Rasani ja rakastuin päätä pahkaa. Minun lempirunossani on varpunen.

    Katson penkiltä, kun varpusenpoika kylpee.
    En ajattele ikäviä,
    älä sinäkään.

    Ihanaa viikkoa sinulle ja onnea runokokeiluusi!

    VastaaPoista
  6. Taisin tajuta vasta Jennin ja sinun juttuja luettuani että sotken Risto Rasan ja Risto Ahdin aivan liian usein...

    Hienon tunnistepilven olet tehnyt!

    VastaaPoista
  7. En ole koskaan varsinaisesti lukenut Rasaa, mutta tuo toukka-runo on todella tuttu. Onkohan se ollut jossain äidinkielen kirjassa aikoinaan...

    Blogissani olisi sinulle tunnustus :)

    VastaaPoista
  8. Kiitos Linnea kun jaoit tuon! Teki mieleni laittaa niitä vaikka kuinka monta :-)

    Salla, Risto Ahdin? Never heard - mutta pitää tutkia jos menee tyylin eikä vain nimen puolesta sekaisin. Heh, tuo tunnistepilvi vähän karkasi käsistä, pitää vielä käydä editoimassa vähän... mutta hirveä duuni, liian monta juttua olen väsännyt :P

    Mari A., kiitos! *poimii hansikkaan lattialta*

    Liisa, voi hyvinkin olla! Jos ei ole, pitäisi laittaa :-) Ja kiitoksia, nukun yön yli ja tunnustan huomenna jotain. Kirjajuttua ei olekaan ihan pian tulossa, on kaksi ISOA kirjaa kesken.

    VastaaPoista
  9. Booksy ja Salla, eipäs sotketa Ristoja :)) Risto Ahti on kyllä tyyppinä ja runoilijanakin aika erilainen kuin Risto Rasa. Paremmuusjärjestystä en ehdota ;)

    VastaaPoista
  10. Tuo "toukka tiskaa" runo on minullekin tuttu, luulen, että se löytyy "Suomen lasten runottaresta" ja olen lukenut sitä lapsilleni.Muuten Rasa on tuntematon minulle.

    Minäkin halusin jakaa tunnustusta sinulle!

    VastaaPoista
  11. Onkohan Risto Rasa menossa pois muodista, kun niin moni tunnustaa tunnistamattomuutensa? Omassa nuoruudessani Rasa oli jonkinlainen teinikulttirunoilija.

    VastaaPoista
  12. Jos uskallat kiinnostua tärppirunoilijoiden ulkopuolelta, niin vinkkaan että blogissani olisi runokirja-arvonta! Se tarvitsee vielä paria osanottajaa toteutuakseen, joten täytyy tiedotella näin tuntemattomampiakin tahoja... :)
    Osoite: http://sbrunou.blogspot.com

    p.s. Itse suosittelen lämpimästi Meriluotoa. Tykkään itse hänen runoistaan ja myös muusta tuotannosta!

    VastaaPoista

Pahoittelut sanavahvistuksesta. Roskapostitulva pakotti pystyttämään suojavallin.