Äitinikin oli kirjahamsteri. Kirjojen kahmiminen ei silti välttämättä ole geneettistä - voihan se olla opittukin taipumus. Ehkä olen lapsena leimaantunut kirjoihin kuin ankanpoikanen ainakin ja koen siksi lämpöistä turvallisuuden tunnetta kirjojen täyttämissä huoneissa.
Kirjat joka tapauksessa periytyvät. Siitä on todisteena komea rivi SAPO-sarjaa, jota äiti eläessään keräsi. Metrikaupalla murhaa löytyy... ja vaikken kunnollinen keräilijä olekan, pidän silmät auki ja kartutan tilaisuuden tullen kokoelmaa.
Kirjaston poistomyynnistä hoksasin juuri numeron 296: Hansjörg Martin, Murha jumalan armosta. Ammottava aukko numeroiden 295 ja 297 on täytetty! Perinteiseen tapaan sorruin myös lukemaan Murhan saman tien - vaikka kesken on kolme romaania ja kaksi novellikokoelmaa - joten pääsette jakamaan iloni tästä hassun nostalgisesta dekkarista.
Murha jumalan armosta on saksalainen dekkari, julkaistu alkukielellä 1979. Ei siis mitään dekkarien kulta-aikaa, maallikkomielikuvani mukaan pikemminkin sitä aikaa, kun kultakausi oli auttamatta ohi mutta uudenlainen psykologinen dekkari oli vasta tulollaan. (Heh, odotan toiveikkaasti genren historian paremmin tuntevien korjauksia tähän härskiin yleistykseen.)
Takakannen mukaan Murha on "saksalaisen nykydekkarin kiintoisa edustaja", joka "piirtää osuvaa ja humorististakin kuvaa tämän päivän eurooppalaisesta elämäntavasta". Pitää varmaan paikkansa, paitsi että nykypäivän näkökulmasta ajankuva on hätkähdyttävän nostalginen. Jäin oikein miettimään oliko 70-luvun lopulla Suomessa noin vanhanaikainen meininki – kotirouvia ja konjakkiryyppyjä ja porvarillisia bordellintapaisia? Vaikea sanoa, muistikuvani 70-luvulla keskittyvät kiipeilytelineisiin ja keinuihin. Joka tapauksessa Murhan toinen tärkeä ansio on tyylitelty ja lystikäs kuva tapahtuma-ajasta ja –paikasta. Bonuspisteitä kirja saa lisäksi sotahistorian tuomisesta mukaan; ehkä tässä voi nähdä yhden tavan, jolla 70-luvun Saksan on käsitellyt menneisyyttään.
Toinen ansio on näpsäkkä, klassinen juoni. Annan anteeksi melko pahvisen ihmiskuvan siitä ilosta, että juoni on paketoitu sievästi ja tarina loppuu sopivasti huipennukseen. Okei, ei se loppu nyt ihan kirkkaalta taivaalta tipahtanut, mutta Martininin klassinen koukkaus on kumminkin sellainen ratkaisu, joka on minusta aina muodissa. Niin kuin musta tai farkut. Annan jopa anteeksi minäkertojan ammatin – kirjailija! Taas kirjailija! – sillä kerrankin se liittyy juoneen aivan olennaisesti.
Suurin heikkous on välillä tönkkö kieli. Paikoin on hyviä ja sujuviakin oivalluksia, mutta kokonaisuutena ottaen Murha on aika kankeaa luettavaa. Saksasta ei ole helppo kääntää. Eipä kai mistään kielestä. Tosin on tavallaan virkistävää lukea vaihteeksi muusta kuin englannista käännettyä tekstiä; meno voi olla jäykkää, mutta se on eri tavalla jäykkää kuin vaikkapa Christien suomennokset.
Otetaanpa kirjanhamstraushengessä näytteeksi kirjakauppaan liittyvä pätkä:
[--] Mutta en sentään niin aikaisin, että olisin ennättänyt käydä edes pikavisiitillä kaupungin ainoassa kirjakaupassa. Sitä tuskin kuitenkaan kannatti pahoitella, sillä eipä kirjakaupassa juuri mitään mainittavaa ole. Sen omistaja on entinen natsi, ja hän myy vain hyvin vastahakoisesti sellaisia kirjoja, jotka kirjalliselta tasoltaan - poliittisesta puhumattakaan - sijoittuvat sen rajapyykin taakse, joka sattuu sellaisten nimien kohdalle kuin Hans Friedrich Blunck, Hans Grimm ja Rudolf Herzog (keitä he sitten lienevät olleetkin). (s. 13)
Hih! Briljanttia, jopa omat koukeroiset rakenteeni jäävät kakkoseksi.
Vinosti hymyillen suosittelen tätä silti, jos genre ja miljöö huvittavat. Itse taidan lukea seuraavaksi suomalaisen dekkarin 70-luvulta. Ehdokaskin on jo katsottuna.
Hansjörg Martin (1985, alkuperäinen 1979). Murha Jumalan armosta. WSOY. Suomentanut Marja Kyrö. ISBN 951-0-13224-1.
Arvioita:
Kirjasammon sivuilta löytyi Ilmeisesti Risto Hannulan (aikalais?)arvio.
Hahha, mainio lainaus. Näkyi hyvin kielen kankeus. Miekin odotan mielenkiinnolla, että joku dekkariasiantuntija valottaa näitä kulta-aikoja.
VastaaPoistaNyt on se suomalaisdekkari työn alla... ja alan epäillä, että kieli onkin vuosikymmenestä kiinni! Ehkä me ollaan täällä 2010-luvulla niin degeneroituneita, että ei vaan tajuta mutkikkaampia rakenteita... :P
PoistaOn kyllä hämmentävä lauserakenne tuossa lainauksessa...onkohan se alkukielinenkin samantyylistä vai onko kääntäjällä osuutta asiaan.
VastaaPoistaJuu, pikaisella selailulla huomaan P.D.Jamesin olleen täydessä vauhdissa 70-luvulla mutta taitaa olla niitä harvoja noina vuosina kirjoittaneita merkittäviä dekkaristeja. Tai paikallisesti toki Eeva Tenhunen...
Auts, P.D.James on kyllä aika vastaansanomaton korjaus. Hänen dekkareissaan on monta hyvää - ja taisi Rendellkin olla täydessä vauhdissa jo 70-luvulla. A judgement in stone oli unohtumaton lukukokemus!
Poista(Hyvä veikkaus... Tenhusta luen!)
Hahaa, naurattivat nuo sinun pohdintasi 70-luvun muistoista. :)
PoistaMielenkiintoinen käännösesimerkki tosiaan. Kyllä tuosta kieltämättä kajastelevat läpi saksan lauserakenteet.