maanantai 1. marraskuuta 2010

Parvekejumalat

Lemmikkikaupan tytöistä tuli paha mieli, Lyhytsiipiset menetteli muttei säväyttänyt ja Aura meni enimmäkseen ohi kovaa ja korkealta - mutta Parvekejumalista ei ole pahaa sanottavaa. Tosin tämäkään Snellmanin kirja ei ole helppoa luettavaa. Lemmikkikauppaan verrattuna ahdisti silti vähemmän, ehkä siksi että aihe on kuitenkin kaukaisempi. 
Parvekejumalat kertoo somalitytön sopeutumisesta Suomeen ja suomalaisen tytön matkasta islamiin. Snellman peilaa hienosti vierauden kokemusta molemmissa tapauksissa; kumpikin vieraantuu perheestään. Kummankin kuvasta muodostuu uskottava. Anis F. näkee suomalaiset nöpönenälumikit omanlaisestaan vinkkelistä, läheltä mutta kuitenkin kaukaa. Oli ilo katsella hänen olkansa yli.  
Lemmikkikaupassa minua vaivasi, ettei Snellman tuntunut ottavan selvää kantaa. Parvekejumalissa tuntuu, että nyt ottaa - jos ei jonkin puolesta niin ainakin suvaitsemattomuutta ja orjuuttamista vastaan. Samalla hän osoittaa, että orjuutta on monenlaista. 
Rakennetta ei ole  tehty turhan vaikeaksi, mitä nyt pikkuista kikkailua epäilemättä erinomaisista syistä (joita en surkeana maallikkolukijana ymmärrä). Teksti on entisen tasoista, ilmavan kaunista ja paikoin purevan monikerroksista.
Miten Anis olisi osannut selittää sisäisen kirvelynsä, palovamman tunnun? Anis ajatteli: minun karttani on palanut, eikä uutta ole olemassakaan. Kerran kun Anis istui Taiteilijatalon lehtiroskiksessa, hän luki jonkun tiedelehden. Siinä kerrottiin, että vasta ruumiinavauksissa oli tajuttu, kuinka pahasti tiukkaa korsettia käyttäneiden naisten sisäelimet olivat menneet pois paikoiltaan. [s. 187]  
Parvekejumalat tehosi sekä tunteiden että älyn tasolla. Mielenkiintoinen ja hyvä kirja, jota kehtaa suositella. 
Silti tämäkään Snellmanin kirja ei ihan vastannut haavettani suomalaisesta naisprosaistista, jonka teoksista tunnistaisi itsensä, omat angstinsa ja ekstaasinsa. To do -listalla: jatka etsintöjä tilaisuuden tullen.  
Anja Snellman (2010). Parvekejumalat. Helsinki: Otava. 
Myös Antti Majander Hesarissa näyttää tykänneen (täällä). Tässä myös linkki Sallan alkuperäiseen arvioon, joka kuvaa kirjan kattavammin. 
MUOKKAUS: lisään linkin Oposculon hienoon juttuun kirjailijatapaamisesta, joka taustoitti kirjaa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pahoittelut sanavahvistuksesta. Roskapostitulva pakotti pystyttämään suojavallin.