Sydämen muotoinen rasia

Taas piti luoda uusi kategoria, tällä kertaa Joe Hillin Sydämen muotoisen rasian kunniaksi. En ole ihan varma missä viilettävät näinä päivinä kauhun ja/tai fantasian ja/tai scifin ja/tai uuskumman rajat, mutta kun kannessa kerran julistetaan kauhuksi, noudatan ohjetta. (Oikeus lajitteluun milloin milläkin perustein pidätetään silti  *paljastaa kulmahampaat*.)

Verrattuna alkusyksystä lukemaani Bobby Conroy palaa kuolleista -novellikokoelmaan tämä Joe Hill onkin paljon perinteisempää kauhukirjallisuutta. Bobby Conroy oli paikoin hykerryttävän absurdi, paikoin surullinen, paikoin hyytävä ja vain paikoin perinteinen. Se oli kerta kaikkiaan poikkeuksellisen hyvä novellikokoelma. Siksi olikin pakko lainata kirjastosta tämä Joe Hillin toinen suomennettu teos. 

Sydämen muotoinen rasia on sekin hyvä vaikka piirun perinteisempi. Silti Rasia piti otteessaan niin hyvin, että meinasin myöhästyä lentistreeneistä.... oletteko koskaan koettaneet vaihtaa farkuista verkkareihin yhdellä kädellä?

Tarinan asetelmat ovat mukava sekoitus perinteistä ja uudenuutta. Alkuasetelmassa ikääntyvä heavymuusikko ostaa nettikaupasta kuolleen miehen haamun. Palautusoikeudesta ei ole mitään puhetta.

Joe Hill kuljettaa tarinaa hyvin, ja henkilöistä löytyy kirjan mittaan uusia piirteitä melkein loppuun asti.  Jossain vaiheessa puolivälin paikkeilla tarina ajautuu hetkeksi suvantoon, mutta sitten vauhti taas kiihtyy. Vähään aikaan ei olekaan tullut kauhujuttuja luettua, ja tämä maistui oikein hyvin. 

Teksti on elävää muttei mitenkään päällekäyvää. Kuvailuun on laitettu volyymia, jotta lukija pääsisi tunnelmaan, mutta Hillin varsinainen lyömäase on kauheiden käänteiden sujauttaminen arkiseen paikkoihin. 

Jude lähti taas liikkeelle, mutta hän oli edelleen levoton. Se ei johtunut mistään yksittäisestä asiasta. Se johtui tästä kaikesta. Se johtui toimiston hämärästä ja räikeästä punaisesta silmästä, joka tuijotti stereovastaanottimen etuseinästä. Se johtui ajatuksesta, että radio ei ollut auki tunti sitten, kun Danny oli seissyt toimiston avonaisella ovella ja vetänyt takkinsa vetoketjua kiinni. Se johtui ajatuksesta, että joku oli kulkenut äskettäin toimiston halki ja että tuo joku saattaisi olla yhä lähettyvillä, kenties katsella pimeän kylpyhuoneen ovenraosta - moisen ajatteleminen oli vainoharhaista eikä lainkaan hänen tapaistaan, mutta yhtä kaikki se pyöri hänen päässään. Hän ojensi kätensä kohti stereosoittimen nappulaa katse suunnattuna kylpyhuoneen oveen eikä oikeastaan enää kuunnellut. Hän mietti, mitä hän mahtaisi tehdä, jos ovi alkaisi avautua.
Meteorologi sanoi: "...kylmää ja kuivaa, samalla kun säärintama työntää lämpimän ilmamassan etelään. Kuolleet vetävät eläviä alaspäin. Alas kylmyyteen. Alas kuoppaan. Sinä kuol -" (s. 29)

Sekä Rasia että Bobby Conroy olivat minusta hyvinkin vaivan arvoisia. Enkä myöhästynyt liian pahasti treeneistäkään.

Joe Hill (2007). Sydämen muotoinen rasia. Helsinki: Tammi. Suomentanut Kari Salminen.  

Wow... arvoita etsiessä löytyy yllätystieto kirjailijan sukujuurista. Outo juttu, lukiessa tuli mieleen juuri kirjailijan isä-papan nuoruuden työt, joiden parissa jäi joskus tenttipäivä väliin. Jos olisin tämän tiennyt, olisin varmaan etsinyt Hillin kirjat käsiini jo niiden ilmestyessä. 

Jätänkin linkittämättä arviot, joissa sukulaisuus järjestään kerrotaan.  Tieto olisi vaikuttanut ainakin minun lukukokemukseeni. Ja jos tuon jälkeen voit vastustaa halua googlata, onnitteluni -

*evil grin*