Minette Walters: Kameleontin varjo

Rupattelen tässä lyhykäisesti välipälakirjasta, jonka sijoitin taktisesti Oksasten väliin... sillä Sofi Oksasen uusin on yhä työn alla. Näyttää siltä, että ilta tai neljä sen parissa vielä menee. Sulattelukin saattaa tovin vaatia; näin väliaikatietona olen valmis sanomaan, että eipä ole ihan helpoimmasta päästä historiallinen romaani. Ei mitään valmiiksi pureskeltua tavaraa, ainakaan äsken lukemani Stalinin lehmän rinnalla.

Minette Waltersin kirjoja ei oikeastaan pitäisi nimittää välipalakirjoiksi, sen verran hienoja ne ovat. Walters on (Ruth Rendellin ja P. D. James rinnalla!) brittiläisten dekkarileidien kermaa, ainakin jos tuorehyllyltä valitaan. Walters sekoittaa kirjoissaan fiktiivisiä dokumentteja ja normaalia tarinallista kolmatta persoonaa näppärästi. Lukija saa poimia juonenpätkät matkaansa miten parhaiten taitaa ja koittaa rakentaa niistä kuviota. Ratkaisut ovat harvoin helposti tarjolla, sillä Walters jättää paljon sanomattakin.

Kameleontin varjossa seuraillaan Irakissa haavoittuneen Charlesin yrityksiä sopeutua uudenlaiseen elämään silmäpuolena ja rujon näköisenä. Hyvin ei mene, sillä räjähtäviä raivonpuuskia saavaa veteraania epäillään pian surmatöistä. Vaan onko Charles sittenkään niin sekaisin? Jackson, kehonrakennusta harrastava naislääkäri, ottaa murjottavan miehen asian omakseen. Poliisia ei vain helposti vakuuteta, eikä Jacksonin partneri Daisykään ole innoissaan projektista.

Kameleontti ei ollut minusta ihan Waltersia parhaasta päästä, mm. Kuvanveistäjä ja Umpikuja tekivät kovemman vaikutuksen. Ja jotenkin olen näihin erikoisempiin parisuhderatkaisuihin vähän kyllääntynyt.

Mutta heikompikin Walters on edelleen julmetun hyvä psykologinen dekkari. Taas kerran loppuratkaisu tuli täydellisenä yllätyksenä. Jupisin itsekseni että niin tietysti ja totta kai ja olihan tuo ilmeistä.

Niin se yleensä on, jälkeenpäin.

Onneksi on kirjoja! Saa tällainen kotona nysväävä erakkorapukin jonkinlaista ihmisymmärrystä vähän kerrassaan. Enää noin 600 vuotta hyviä psykologisia dekkareita ja alan käsittää lähimmäisiäni.

Sitä odotellessa tarjoan tässä lukunäytteeksi pätkän, joka demonstroi minusta hyvin Waltersin vahvuuksia.

[--] Hänen ruumistaan ravisteli adrenaliinipurkaus aina kun hän näki valkoiset halatin ja parrakkaat kasvot, ja hän siirtyi toiselle puolelle tietä tai kääntyi sivukadulle välttääkseen kohtaamisen. Pian hän inhosi jokaista, joka ei ollut valkoinen. Tavallaan hän tajusi sen olevan järjetöntä, mutta hän ei edes yrittänyt hillitä vastenmielisyyttään. Hänen olonsa helpottui, kun hän saattoi siirtää syyn tapahtuneesta sellaisten ihmisten niskoille, joita hän ei ymmärtänyt eikä halunnutkaan ymmärtää. (s. 96)

Laatukamaa dekkarien ystäville!

Minette Walters (2009, alkuperäinen 2007). Kameleontin varjo. WSOY. Suomentanut Irmeli Ruuska. 978-951-0-34300-5.

Arvioita:
Riku Ylönen Savon Sanomissa pitää monisyisistä hahmoista
Matti Pienen piirin lukukokemuksia -blogissa nostaa parhaiden joukkoon
Mette Luetuissa sanoo melkein samaa kuin minäkin - Waltersit ovat hyviä tai oikein hyviä