Graeme Simsion: Vaimotesti ja The Rosie Effect

Graeme Simsionin menestysteos on kait jäänyt kirjablogeja selatessa mieleen; Vaimotesti tuli napattua mukaan, kun 1) kirjakaupassa oli sellainen viettelevä nipputarjous pokkareista 2) minulla oli sattumoisin lahjakortti ja 3) halusin jotain hymyilyttävää.

Taisin tykätä, sillä työreissulla tulin vielä ostaneeksi lentokentältä jatko-osan The Rosie Effect.

Kirjojen kertoja on vakavista sosiaalisista rajoitteista kärsivä älykkö, joka kaipaa elämänkumppania. Donille ei ole kuitenkaan ihan helppoa löytää sopivaa naista, sillä kriteerit ovat tiukat eikä selvästi yhteensopimattomien kanssa seurusteluun ole mitään järkeä tuhlata aikaa. Keneltäkään ei varmaan Vaimotesti spoilaannu, jos mainitsen, että alkujaan täysin sopimaton Rosie osoittautuu lopulta täysin sopivaksi... ja että The Rosie Effect kertoo pariskunnan myöhemmistä vaiheista.

Molemmat kirjat olivat helppolukuisia ja viihdyttivät liiaksi pollaa rasittamatta. Pidin siitä, että humoristista romanssia tehtiin tässä vaihteeksi erilaisesta näkökulmasta. Don on kieltämättä vähän epäuskottava hahmo, mutta eihän chicklittiä voi lukea ollenkaan, jos uskottavuutta vaatii? Itse tykkäsin kovasti siitä, miten Don kirjan kuluessa oppii uutta itsestään ja muista.

Vaimotestin ydinjännite on rakkauden ja järjen ristiriidassa. The Rosie Effectissä siirrytään sitten enemmän käsittelemään vanhaa kunnon mikseivät-he-puhu-toisilleen -teemaa. Mutta vaikka jutut ovat tuttuja, tuo epäkonventionaalinen kertoja tarinaan uuden kierteen. Molemmissa kirjoissa on myös kivasti esillä kysymys soveliaasta ja epäsoveliaasta ajattelusta. Kun Don, joka ei hallitse sosiaalisia koodeja eikä osaa lukea ihmisiä, törmää itsestäänselvyyksiin, hän tulee samalla osoittaneeksi, miten ahtaita arkiset normimme usein ovat, ja miten vahvasti päivittäinen viestintämme perustuu erilaisiin sanattomiin sopimuksiin.

"Voi luoja", hän sanoi. "Minä tarvitse drinkin." 

En ollut varma, miksi hän kertoi tämän tiedon jollekulle, jonka oli tuntenut vasta neljänkymmenenkuuden minuutin ajan. Aioin itsekin nauttia alkoholia kotiin päästyäni, mutten nähnyt mitään syytä informoida asiasta Julieta. (s. 19)

Sitä paitsi, itsekin (vähän Donia lievemmin!) sosiaalisesti rajoittuneena oli hauska lukea hahmosta, jolla on vaikeuksia ymmärtää, miten ihmisten väliset keskustelut toimivat... En nyt ihan samaistunut mutta tiettyä empatiaa väkisinkin heräsi.

Minusta Vaimotestiä ja sen jatko-osaa voi suositella kevyen lukemisen nälkään melkein kenelle vain. Tiedän varmasti yhden miehenkin lukeneen Vaimotestin ja siirtyneen sitten myös jatko-osaan...

Hauska, romanttinen, pikkuisen ajatteluttava kirja, josta ei tarvitse ottaa päänsärkyä. Juonta on tarpeeksi ja sävy on kärjekäs mutta sujuva. Inka Parpolan suomennos toimi.

Graeme Simsion (2014). Vaimotesti. Otava/Seven. Suomentanut Inka Parpola. 978-951-1-28726-1.
Graeme Simsion (2014). The Rosie Effect. Michael Joseph/Penguin. 978-0-718-17948-9.

Arvioita:

Tästä tykkäsivät mm. Minna (Oota mä luen tämän loppuun) sekä Susa (Järjellä ja tunteella).
Vähemmän huvittui Ilselän Minna.

Esko Valtaoja: Ensimmäinen koira kuussa

Kuva: Ursa

Harvan pokkarin kanssa pitää vähän väliä nauraa ääneen. Ensimmäisen koiran kanssa pitää. Itse asiassa Esko Valtaoja ja Tuomas Kyrö kisaavat nyt aika tasavahvasti valtakunnan hauskimman partasuun tittelistä, ainakin jos minulta kysytään. Stan Saanilalla ei ole mitään mahiksia: parhaiten meikäläisen teilaa edelleen kirjoitettu sana. Se ase on Valtaojalla hyvin hanskassa.

Ensimmäinen koira kuussa on kokoelma Esko Valtaojan eri lehtiin kirjoittamia kolumneja, milloin mistäkin aiheesta. Valtaoja ei peittele mielipiteitään. Ja koska omat mielipiteeni ovat usein samansuuntaisia, pidän luonnollisesti hänen kirjoituksiaan äärimmäisen fiksuja.

Pienet pätkät eivät oikeastaan tee Valtaojan juttujen huvittavalle puolelle oikeutta, mutta nappaan kuitenkin yhden palasen:

Tiede on ainoa menetelmä, joka tuottaa pääosin tosia uskomuksia. [--]. Maailmasta saisi vähän paremman paikan jos meitä kaikkia jo lapsesta pitäen opetettaisiin uskomusten sijasta arvostamaan hieman enemmän järkeä ja tietoa. Tai ehkä tämä on vain minun uskomukseni. (TS-kolumini 12.8.2006)

Tuosta jo löytääkin kaksi kolumneissa toistuvaa teesiä, nimittäin että tiede on hyvä juttu, ja että maailma on nyt parempi paikka kuin ennen. Molempia voisi pitää itsestäänselvyyksiksinä, ellei lukisi päivittäin sanomalehtiä, mutta Valtaoja saa sanottavaansa sen verran kierrettä että asiat tuntuvat tuoreilta.

Samaan hengenvetoon pitää todeta, että jotkut kolumneista alkoivat loppupuolella tuntua turhan tutuilta. Viimeinen koira olisi ollut vielä asteen parempi, jos siitä olisi joku kustannustoimittanut noin neljänneksen pois.

Silti uskallan suositella tätä vilpittömin mielin ihan kenelle vaan. Kolumnikokoelman kanssa voi aina pitää pientä taukoa jos alkaa puuduttaa. Koira toimii myös hyvänä sisäänheittokirjana Valtaojan muuhun tuotantoon. Kaiken käsikirja on maannut lukemattomana hyllyssä jo pari vuotta, mutta nyt tuntuu kuin melkein uskaltaisin siihenkin tarttua.

Jos haluat tietää miksi Kiinaan kannattaa sijoittaa,
jos haluat pohtia mitä dinosaurukset ajattelevat varpusista,
jos aprikoit miten keskustapuolue aiheuttaa heikkoa koulumenestystä,
jos on pakko tietää mikä oli sen ensimmäisen kuukoiran nimi,

(tai jos haluat lukea kolumnin nimeltä  Seksiä! Seksiä! Seksiä!)

hommaa Ensimmäinen koira. Kymppi oli halpa hinta. 

Esko Valtaoja 2014. Ensimmäinen koira kuussa. Ursa. 9789525985214.

Alan Bradley: Piiraan maku makea ja e-kirja Hesarilta

Hesari tarjosi äskettäin viikon kirjana Bradleyn dekkarin Piiraan maku makea. Kirjalla on hieno nimi (siis sellainen jonka tunnistan ja muistan), ja päädyin kokeilemaan uutta kirjanhankintakanavaa.

***

Hesari on nimittäin jo jonkin aikaa sitten kehitellyt uuden palvelun: HS-kirjaston. Digilehden tilaajat saavat ilmaiseksi luettavakseen yhden kirjan viikossa. Kirja on luettavissa 30 päivää. Laajemmista valikoimista pääsee nauttimaan jos maksaa kympin kuukausimaksun.

Mikään aiemmin ilmaiseksi tarjottu kirja ei ole tuntunut tarpeeksi välttämättömältä onnelleni, että olisin ryhtynyt niinkin pelottavaan hommaan kuin uuden digitaalisen palvelu-sovellus-klikkaa-tästä-kauhistuksen testaamiseen, mutta Bradleyn Piiraasta on ollut kovasti positiivishenkistä juttua mm. Kirsin ja Katjan blogeissa... Piti sitten kokeilla, sekä kirjaa että kirjastoa.

***

Piiraan maku osoittautui oikein mainioksi.

Rapistuvan kartanon kuopus Flavia de Luce on lystikäs nuori neropatti. Hän riitelee sisartensa kanssa, opiskelee itsenäisesti kemiaa ja selvittää toki murhankin kun sellainen perheen riesaksi ilmaantuu.

Koko kirjan mielenmaisemassa on jotain viehkoa. Ehkä miljöö (huokuu mitä klassisinta kultaisen kauden brittidekkaritunnelmaa), ehkä henkilökuvaus (tyyliteltyä mutta älykästä), ehkä Flavia itse. Ihan kuin Margery Allingham olisi kirjoittanut Suvi Kinoksen? Ehkä ei. Flavia on yhtä aikaa tutuntuntuinen ja omaperäinen. Raikas tapaus.

Kaikkiaan hieno hyväntuulendekkari.

***

Mitä HS-kirjastoon tulee: mikä ettei.

Kirjan latautuminen tosin kesti kauemmin kuin yleensä, ja kirjaa junassa iPadilla avatessani jouduin tovin odottelemaan... ilmeisesti järjestelmä halusi tarkistaa lukuoikeuteni ennen kuin päästi tekstin kimppuun. Muutoin käyttökokemus ei eroa e-kirjan lukemisesta yleensä.

Varmaan luen viikon kirjan jatkossakin, jos se sattuu kiinnostamaan. Kuukausitilaus ei silti tunnu tarpeelliselta. Luettavaa on muutenkin ehtinyt kertyä enemmän kuin lukuaikaa.

***

Viikon kirja muuten ilmoitetaan aina lauantaisin.  Tänään tuli tyrkylle Marko Kilven Kadotetut. Jos digihesari on tilauksessa, etkä ole vielä lukenut, kannattaa harkita.

***

Mitäs muuta?

Lokoisa lomakausi päättyi rysäyksellä kun työt alkoivat taas tammikuussa. #kirjanvuosi on alkanut hyvin hiljaisesti minun osaltani! Onneksi päivä on jo pitenemään päin ja lumi valaisee maan.

Vielä ehtisi lukea jokusen herkun ennen Blogistanian kirjaäänestyksiä... Seuraavaksi taidan suunnata Pietariin.

Onnellista kirjan vuotta kaikille lukutoukille!