Jäniksen vuodessa Vatanen, aikakauslehden toimittaja ja elämästään vieraantunut mies, saa loukkaantuneesta jäniksenpojasta kimmokkeen laittaa kaiken kertalaakista poikki. Työ tympii, avioliitto on keloutunut jo vuosia sitten, eikä mikään Helsingissä houkuta. Tienposkeen saavat jäädä auto ja työpari.
Mies ottaa jäniksen hoitoonsa ja jänis miehen; parivaljakon hilpeä karkumatka halki Suomen johtaa hotelleihin ja eräkämppiin, ulkoministeriön päivällisille ja laavutulille. Mies ja eläin tekevät matkaa kulkuneuvolla jos toisellakin. Matkalla ehtii tapahtua, mutta mutkattomasti hyväksyy parivaljakko niin sateen kuin paisteenkin.
Paasilinnan tarinan yksityiskohdat ovat vanhentuneet, mutta itse asetelma on kestänyt hyvin aikaa. Sopivasti vähän itsekin vanhettuani pystyn nyt eläytymään Jäniksen vuoteen eri tavalla kuin yläkouluiässä. Tietyssä elämänvaiheessa alkaa ehkä jokaisella tuntua, että tärkeät valinnat on jo tehty ja nyt niiden kanssa sitten 'vain' eletään. Putkeen sujahtaa huomaamattaan parikymppisenä, mutta nelikymppisenä se saattaakin puristaa! Jäniksen vuodessa Vatanenhan tekee sen mistä palkkaorja näkee maanantaisin päiväunia: pudottaa ihan kaiken ja jatkaa matkaa, ottaa valinnan vapautensa takaisin.
En enää muista mitkä piirteet kirjassa edellisellä kierroksella huvittivat. Nyt naureskelin paitsi tapahtumille myös metatekstille: Vatasen huikeat erätaidot ovat totisesti kotimaista satiiria. Ilman muutahan suomalaisesta miehestä kuoriutuu ehta eränkävijä kun vähän pintaa raaputtaa; lehmä nostetaan käsipelillä suosta ja karhun perässä hiihdetään kunnes karhu kaatuu. Myös Paasilinnan lakoninen kielenkäyttö tolkuttomaan toimintaan yhdistettynä miellytti. Teksti sopi erinomaisesti äänikirjaksi automatkalle ja oli pituudeltaan sopia.
Heh, hoksasin juuri, tämähän on tosi ajankohtainen kirja. Se espoolainen lumenpudottajahan oli Thaimaa-tempauksessaan samoilla jäljillä. Tavallisen tallaajan unelma paosta elää! Ei ihme että Jäniksen vuosi oli aikanaan hitti. Ja se toinenkin Jäniksen vuosi alkoi nyt helmikuussa, kiinalaisessa horoskoopissa nimittäin.
Arto Paasilinna (2007, alkuperäinen 1975). Jäniksen vuosi. WSOY. Lukija Ahti Jokinen.
Arvioita:
Kirjanviemää
Blogcritics (engl.kielisestä painoksesta)
EDIT 27.2.2011: Katsoimme Neitien kanssa elokuvan - sekin on hyvä! Elokuvassa on vähän eri sävy, ja joitain kirjassa ihastuttaneita tapahtumia ja henkilöitä puuttuu, mutta ehdottomasti katsomisen arvoinen. Kirja voittaa silti vertailun kaikessa paitsi yhdessä asiassa: jänis on leffassa nähtynä paljon vaikuttavampi kuin kirjassa :-D
Aika hauska sattuma, Jäniksen vuosi -elokuva on juuri esillä elokuvapostauksessani, käypä kurkkaamassa, jos et ole vielä ehtinyt.
VastaaPoistaEn kuolemaksenikaan muista, olenko lukenut romaaniversiota, elokuva on niin syöpynyt tajuntaani. Mielenkiintoista olisi lukea ainakin siinä mielessä, että minusta taas elokuva on ajankohtaisempi kuin koskaan ennen. Olisi kiva tietää, kuinka paljon Jarvan ja Paasilinnan painotukset erottuvat toisistaan.
No niinpäs olikin - hauska juttu sinänsä, minä en taas ole koskaan nähnyt elokuvaa. Saakohan sitä mistään enää.. Mutta siis, en osaa sanoa onko painotuksissa eroa. Kirjassa vahvuus on minusta tarinassa itsessään, tulisikohan elokuvassa enemmän tai ilmeisemmin sitä tunnepuolta esille?
VastaaPoistaMies vailla menneisyyttä on muuten yksi lemppareistani kautta aikojen :-) Se ja Kauas pilvet karkaavat. Mutta hitaasti lämpenin minäkin niille, vasta muutama vuosi sitten.
Olen muutama vuosi sitten hankkinut Jäniksen vuoden dvdnä, joten voisi kuvitella sen löytyvän keskivertokirjastosta. Suosittelen kyllä lämpimästi! Mikäli innostut, kerrohan sitten tulos:)
VastaaPoistaMuistaakseni minäkin pidin myös Kauas pilvet karkaavat -elokuvasta, mutta siitäkin muistikuvat ovat vähän hatarat. Muistan lähinnä laulajan, olisiko ollut Markku Allan, laulamassa tunnaria!