keskiviikko 9. helmikuuta 2011

Nuoren opettajattaren varaventtiili

Löysin äskettäin Hilja Valtosesta ihanteellisen välipalakirjailijan; hilpeää ja kipakkaa romanttista hupsutusta, rautaisella ammattitaidolla. Tällä kertaa poimin kirjastosta Valtosen esikoisen, Nuoren opettajattaren varaventtiilin.

Varaventtiili olikin minulle erityisen sopiva kirja, sillä tarinassa Valtosen sankaritar, kirpeän tarmokas nuori Liisa muuttaa Pohjanmaalle kansakoulunopettajattareksi. Uusi koti on Mörskän kylä kuvitteellisessa Latomeren kunnassa. Kuvauksesta päätellen Latomeri ei ole kovinkaan kaukana nykyisestä kotipaikastani: "Latoja, latoja ja vain latoja, niin kauas kuin jaksaa ja viitsii katsoa"! Myös samojen murresanojen kanssa olen ensimmäisinä vuosina täällä pähkäillyt. Miten ihmeessä itikka voi olla lehmä?

Tehdäkseni aidoille eteläpohjalaisille oikeutta pitänee lisätä, että muita Liisan kokemia koettelemuksia ei ole kohdalleni osunut:
"Jahah, jahah! Tässä siis on meidän uusi opettaja-neitimme. Kuinka nimi taasen olikaan? Harju! Jahah, jahah!"
Herra rovasti Jahah nosti mustasankaiset lasit nenälleen ja tutki minut "kannelta mastonhuippuun". Tuollaisilla vanhoilla rovastisedillä on omat erikoiset vapautensa, jotka eivät aina satu olemaan syrjäisestä erittäin miellyttäviä. Tunsin olevani silli, jota ostaja pyrstöstä riiputtaa, haistaa ja maistaa.
Salissa tervehti meitä pitkä, pyöreä ja harmaa ruustinna Jahah. Vielä kerran nostettiin silliä pyrstöstä ja tutkittiin. (s. 60)
Teräväkielisellä ja nykyaikaisella Liisalla on hankalat hetkensä vanhakantaisella paikkakunnalla. Varsinkin poikamiestohtorin osoittama kiinnostus saa pahat kielet laulamaan ja kylän nuoret neidit paheksumaan kilpailua. Päiväkirja toimii huumorintajuisen opettajattaren varaventtiilinä, jolle uskotaan nekin salaisuudet, joita kylässä ei osata aavistaa.

Liisa ei - Valtosen sankaritar kun on - tietenkään alistu lauhkeasti juoruilun kohteeksi tai edes juopon isännän tanssitettavaksi. Pari miestä saa kirjaimellisesti korvilleen ja juoruakat puhuttavaa. Romanttisen viihteen kaikkien lakien mukaisesti Liisa saa loppujen lopuksi sydämensä valitun ja päälle komeat naurut; viime töikseen hän härnää koulunsa vanhoillista johtokuntaa uhkaamalla jäädä sinne toiseksikin vuodeksi.

Varaventtiili oli juuri sellainen kuin osasin Vaimokkeen jälkeen odottaa: raikas, hauska ja turvallinen, mukavasti historialta tuoksuva makupala. Latomeri, tai siis sitä muistuttavat paikat täällä päin, ovat muuttuneet Liisa Harjun päivistä. Mutta jotkut asiat ovat ennallaan: miehet ovat edelleen "taivaallisen isän luomia suuria kysymysmerkkejä, joiden selvä järkeily ei jaksa koskaan naiselle täysin valkeaksi selvitä".

Tarja Kytönen arvioi gradussaan, että Valtosen suosion jatkumisen salaisuus saattaa olla hänen sankaritartensa edustaman rakkauden diskurssin jatkuva ajankohtaisuus. Ehkäpä! Ainakin allekirjoitan täysin Kytösen arvion, että Valtosen romaanit ovat osa erityisesti suomalaisen naisen historiaa.

Näin juhlallisesti pyhitettynä valitsenkin seuraavaksi Valtoselta muut Kytösen analysoimat kirjat: Hätävara, Kunnankirjuri ja Älä nuolaise ennen kuin tipahtaa!.

Hilja Valtonen (2006, alkuperäinen 1926). Nuoren opettajattaren varaventtiili. Helsinki: Otava.

Arvioita:
Sallan lukupäiväkirjassa
Tuuli Mäenpää Hesarissa (kiinnostava arvio, 9. luokkalaisen tekemä)
Aikalaisarvioista voi pongailla otteita linkittämässäni gradussa

10 kommenttia:

  1. Hilja Valtosen kirjat ovat parasta viihdettä! Löysin ekan kerran kirjat kun olin ehkä yläateella ja luin myöhemmin sitten opiskeluaikoinani. Aivan parasta! Kiva kun toit Valtosen esiin.

    VastaaPoista
  2. Hitsi! Mun pitää kyllä kans perehtyä näihin. Hilja Valtonen tuntuu ainakin kirjablogistien parissa tekevän rajua comebackia :D

    VastaaPoista
  3. Mäkin kävin tutustumassa tuohon vinkkaamaasi graduun. Mielenkiintoista luettavaa ja hyviä analyysejä!

    VastaaPoista
  4. Mari A: Mä löysin Hiljan vasta hiljan *ei voi vastustaa alhaista sanaleikkiä* ja olen kieltämättä ihastunut! Varmaan luin Asimovia ja Heinleinia silloin kun muut nuoret naiset löysivät Valtosen, ja saan nyt nauttia myöhäisherännäisyyden iloista...

    Morre: Suosittelen lämpimästi :-)

    Salla: Eikös ollutkin? Sikäli kiva gradu että sillä tuntui olevan sanottavaa myös Valtosen lukijalle eikä ainoastaan tutkijalle.

    VastaaPoista
  5. ;D

    Mä muuten luin sekaisin scifiä, kauhua ja valtosta & polvaa. Varmasti tuli mahtava sekoitus päähän siinä teini-iän kynnyksellä.

    VastaaPoista
  6. Muistankohan oikein, että nämä olisi filmattu useimmat tai kaikki. Pääosassa Ansa Ikonen tms.

    VastaaPoista
  7. Mari A: Polvaa! Uskaltaisikohan niitä vilkaista enää uudelleen... Tiina oli ihan bestis!

    Leena Lumi: muistelin samaa aiemmin Vaimokkeen kanssa ja nyt vaivasi jos sen verran että piti googlettaa. Vaimoke oli ilmeisesti Ansa Ikosen läpimurtorooli, joten ihan oikein muistit :-)

    VastaaPoista
  8. Minäkin pidin yläasteikäisenä näistä Valtosen kirjoista ja pitäisi lukea niitä uudelleenkin. Viimeksi luin Nykyhetken tyttölapsen, joka oli viihdyttävä, mutta ei ehkä ihan parasta Valtosta

    VastaaPoista
  9. Valtonen ei kyllä petä koskaan! Eräs äidinkielen opettaja sanoi minulle luetuttavansa Valtosta murkkuikäisille myös sen takia, että niiden suomen kieli on erinomaista:)

    Varaventtiilikin on filmattu, tosin siinä on erilainen loppu kuin kirjassa. Kummastakin on minulla niin pitkä aika, etten muista kummasta lopusta pidin ja kummasta en... Joka tapauksessa ihan kelpo viihdettä sekin!

    VastaaPoista
  10. Kompetenssini ei riitä tieteellisten tutkimusten arviointiin, mutta oli tuo gradu hiton paljon parempi kuin minun graduni. ;) Ja esimerkiksi ne aikalaisarviot hyvin mielenkiintoista luettavaa. Samoin havainnot sankarittarien perhesuhteista ja sukulaisten rooleista.

    VastaaPoista

Pahoittelut sanavahvistuksesta. Roskapostitulva pakotti pystyttämään suojavallin.