The Culture of the New Capitalism

The Culture of the New Capitalism tuli tilattua syksyllä Amazonilta Hesarista nähtyjen Eeva Berglundin kehujen perusteella. Pitkään kesti ennen kuin tilasin, ja vielä pidempään ennen kuin luin. The Culture ei kuitenkaan vanhentunut odottaessaan; ihan niin nopeaksi ei muutos ole vielä mennyt.

The Culture'ssa Sennett tarkastelee ihmisen suhdetta yhteiskuntaan ja sen instituutioihin. Mielenkiinnon kohteena ovat uudet taloudelliset ideaalit ja rakenteet, sekä muutoksen myötä muuttuvat tavat rakentaa omaa minuutta. Avainargumentti liittyy Weberin byrokraattis-militaristisen instituution korvautumiseen muuntautuvalla, joustavalla ja suoran viestinnän kautta keskitetyllä organisaatiolla. Uuden kapitalismin instituutiot edellyttävätkin työntekijöiltään erilaisia ominaisuuksia ja erilaista orientaatiota kuin entiset: nyt ei ole arvossa osaaminen tai meriitit, vaan oppiminen, sosiaalinen joustavuus ja ennen kaikkea potentiaali.

Tärkeämpää kuin se mitä olet tehnyt on se minkälaiseksi tulevat mahdollisuutesi nähdään. Hyvin tekeminen (craftsmanship) voi olla tuhoisaa uudessa kapitalismissa; hyvin tekeminen edellyttää keskittymistä, sitoutumista objektiiviseen normiin, aikaa. Nyt arvostetaankin kykyä tehdä vähän kaikkea, nopeasti, vaihtuvissa yhteistyösuhteissa. Joustavassa kapitalismissa objektiiviset mittarit, joilla voitaisiin tarkastella yksilön ansioita, muuttuvat häilyviksi ja organisaatioiden jatkuva muutos katkaisee johtaja-alaissuhteet, joiden puitteissa aikaa vaativa tulos voidaan havaita ja tunnustaa. Valta ja vastuu irtautuvat toisistaan. Kiinnostava on myös huomio siitä, että vaikka uuden kapitalismin piirissä toimivia organisaatiota on itse asiassa vähän ja rajatuilla markkinatalouden aloilla, niiden toiminta- ja ajattelumallit ovat tarttuneet; nyt julkistenkin organisaatioiden odotetaan toimivan kuin ne olisivat mukana globaalissa, sähköisen tiedonvälityksen nopeudella muuttuvassa taloudessa.

Työelämän muutokseen kytkeytyy ikuinen tyydyttämätön kuluttajuus niin yksityisessä kuin julkisessakin sfäärissä. Sennett argumentoi hienosti, että rakastamme hyödytöntäkin potentiaalia. Voiko kukaan käyttää iPodinsa koko tallennuskapasiteettia? Tarvitaanko citymaasturia Saharan ylittämiseen vai kauppareissuihin? Lyhytjännitteistä ja pinnallista suosivat ideaalit nostavat mahdollisen todellista arvokkaammaksi myös työn ulkopuolella. Poliittisesta valinnastakin tulee markkinointikysymys; politiikan kuluttaja täyttää itse aukkopaikat projisoimalla poliitikan viesteihin toivomansa sisällön. Samalla valinnan vapaus todellisuudessa katoaa.

So familiar are we with this crossover from consumer to political behavior that we lose sight of the consequences: the press's and public's endless obsession with politicians' individual character traits masks the reality of the consensus platform. In modern political performances, the marketing of personality further and frequently eschews a narrative of the politician's history and record in office; it's too boring. He or she embodies intentions, desires, values, beliefs, tastes - an emphasis which has again the effect of divorcing power from responsibility. (s. 165)

The Culture oli kiinnostava ja lukemisen arvoinen kirja, ja samalla melko masentava. Ennakkoimattomuus ja hyödyttömyyden pelko leimaavat aikamme työelämää. Oman elämän kulttuurinen rakentaminen on vapaampaa mutta myös vaikeampaa kuin koskaan. Vaikka Sennett näyttää itse löytävän myös positiivisia mahdollisuuksia uuden kulttuurin kautta, niiden esittelystä puuttuu se vakuuttavuus, jolla uuden kulttuurin identiteetille aiheuttama eroosio perustellaan. Myöskään Sennettin ehdottamat keinot tilanteen parantamiseksi eivät vakuuta. Hänen mielestään esimerkiksi kansalaispalkka olisi edistämisen arvoinen vaihtoehto, mutta Soininvaaran viimeisimmän jälkeen siihen on vaikea uskoa.

Sennett puuttuu suuriin kysymyksiin ja tarkastelee niitä suhteellisen abstraktilla tasolla. Teksti ei kuitenkaan karkaa mahdottomaksi, vaikka keskittynyttä lukemista vaatiikin.

Richard Sennett (2006). The Culture of the New Capitalism. New Haven & London: Yale University Press.

Simon Cooperin arvio kirjasta tiivistää pääasiat paremmin kuin itse osasin, ja yhdistää uuden kulttuurin myös kirjallisuuteen - kiinnostavaa!  Christopher Newfield arvioi älykkäästi ja vähän kriittisestikin.