Posliini

Marja Björkin Posliini päätyi lukulistalle Jorin blogin viime vuoden huippujen listauksesta. (Ei, en ottanut siitä itselleni mitään lukuhaastetta, kunhan muutaman kirjan poimin.)

Posliinissa puhutaan kipeästä aiheesta, lapsen hyväksikäytöstä ja sen vaikutuksesta tunne-elämään. Paha ei saa palkkaansa, sillä viattomuutta ei saa takaisin; vastuu teoista kiertyy uhrille, rakkaudennälkä vääristyy. Säröillä ollaan, ellei ihan pirstaleina sentään. Mietin jo kirjaa aloittaessani, että sen nimi on ovela; "posliinilla" on monta sopivaa merkitystä.

Posliini oli erinomainen esikoinen, melkein pakko sanoa että "parempi" kuin Franzénin Tumman veden päällä. Posliiniin en pystynyt eläytymään sillä tavalla kuin Veteen, sillä siitä puuttui Franzénin omaksuma yksityiskohtainen lapsuusmaisema. Tässä on tarkkaa enimmäkseen fyysisyys ja dialogi. Osan olennaisesta tiedosta saa lukija poimia itse esille puheista.

Ahdistus syntyy enimmäkseen lukija päässä, aukkopaikkoja täyttäessä, miettiessä miten voi lapsi päätyä niin perusteellisen hyväksikäytetyksi ilman että kukaan piittaa. Björk alleviivaa ristiriitaa vain paikoin.

Kultainen mansetinnappi putosi nahkasohvan rakoon. Etsin sitä, tönin ja muksuttelin Kurrea. Hän alkoi nauraa. Hän hyrisi pehmeää naurua, joka tuntui minussa sydämessä ja selässä ja kaulalla. Hän ei siirtynyt. Yritin kääntää häntä ja etsin mansetinnappia hänen pyllynsä alta. Hän kahmaisi minut syliinsä.

Nostin hihaa ja silitin sormella kellonranneketta, napsautin sen auki ja pudotin sen viereiselle nahkatyynylle. Mustalla nahkatyynyllä kultainen kelloranneke näytti salaperäiseltä.

Anita tuli ovelle sanomaan hyvää yötä. 

- Jaana, älä jää valvomaan tuon kanssa. Huomenna pidetään kauneudenhoitoilta. Tehdään kasvonaamiot ja lakataan kynnet. (s. 111)

Keskeisen teeman lisäksi Björk sai esikoisessaan elämään myös muita ulottuvuuksia; Jaanan koti ja kotiseutu piirtyvät hyvin esille. Taas kerran joutuu muistamaan, että siitä ei ole kovin kauan kun luokkayhteiskunta oli Suomessa ihan luvan kanssa näkyvillä... ja olenko väärässä jos kuvittelen, ettei vanhempien setien pieneen taputteluun 60-70 -luvuilla vielä niin kamalasti kiinnitetty huomiota? Joskus edistys on oikeasti edistystä.

Rankka kirja - siinä mielessä että se tulee iholle - muttei raskas kuitenkaan, Kurjien tai Idiootin tyyliin. Tai sanotaan vaikka näin: Posliinin jälkeen särkee sydäntä, ei päätä. Suositellaan... ei ehkä ihan herkimmille sieluille kuitenkaan.

Marja Björk (2008). Posliini. Helsinki: Like.

Jukka Petäjä Hesarissa kiittelee epäsovinnaisuutta mutta moittii heikkoa dramaturgiaa. Kiiltomadosta löytyy Katja Kaukosen kirjoittama hieno ja perinpohjainen arvio.