Kansi: Avain/Satu Ketola |
Hylyssä tutkiskellaan Katariina Suuren aikana haaksirikkoutunutta (öh, haaksirikkoutuvaa) Vrouw Helenaa. Mutta tarinassa ei ole kyse laivasta vaan sen viimeiseen matkaan liittyvistä ihmisistä. Nykyajassa alus koskettaa Anton Saksan sielua; hylyn löydettyään tuuliajolla ollut mies löytää jotain itsestäänkin, seikkailijan ja oman tiensä kulkijan. Löytöretki Vrouw Helenan maailmaan auttaa parantamaan äidin täyttymättömien odotusten jättämät arvet ja amputoidun avioliiton aavesäryn. Oma rajallisuuskin löytyy ja tulee hyväksytyksi.
Rinnalla kulkevat tarinajuonteet menneessä, Vrouw Helenan haaksirikkoa edeltäneissä kuukausissa. Kapteeni Willem Arnesen joutuu noutamaan Katariina Suuren erityisesti tilaamia posliineja ja tauluja, ja kuljettaa mukanaan vastentahtoisesti merille lähtevää esikoispoikaansa. Kapteenin poika Arne kipuilee vastentahtoisena uuden merenkulkijauran kynnyksellä ja haaveilee maalaamisesta; isä ei näe eikä ymmärrä, vaikka itsekin olisi mieluummin arkkitehti kuin merenkulkija. Kapteenin edesmennyt vaimo tartutti poikaan estitiikan kaipuun ja rakensi poissa viipyilevälle miehelleen vieraan perheen.
Välillä käydään Katariina Suuren kammioissa; siellä vanheneva itsevaltias etsii kauniista esineistä rakkauden kadonnutta poltetta ja järjestelee Aleksanterista itselleen jatkajaa. Platon Zubov, viimeinen rakastaja, ponnistelee säilyttääkseen vanhuksen illuusiot ja oman asemansa.
- Voinko sulkea ikkunan?
- Sulkekaa, ystävä hyvä, sanoi Katariina ja hipaisi sormillaan miehen paljasta rintaa. Platon Zubov värähti. - Oi, te palelette! En halua, että vilustutte!
Mutta Platon Zubov ei värähtänyt kylmästä eikä häntä häirinnyt avoin ikkuna vaan voimistuva valo, joka paljasti armottomalla tavalla Katariinan kasvot ja vartalon ääriviivat. Veltostuneet posket ja laskoksille painuva kaula eivät herättäneet hänessä hämärässä niin syvää vastenmielisyyttä kuin valossa. Hän tiesi Katariinan tekevän kaikkensa näyttääkseen siedettävältä.
Katariina käytti kallisarvoisia hajuisteita peittääkseen lääkkeiden hajun, yritti epätoivoisesti peitellä yläreisissään olevia haavaumia, ja Zubov teki kaikkensa ettei olisi huomannut niitä. (s. 145)Pikkuisen pinnistämällä näen Hylyssä merkityskerroksen, johon kaikki nämä vanhemmuuden ja elämänuran kanssa kamppailevat ihmiset näyttävät johdattelevan. Olisiko Mosterilla ollut tähtäimessä oman ja annetun identiteetin ristiriita? Harva keskeisestä henkilöistä on kotonaan elämässä sillä paikalla, jolle hän näyttäisi muiden odotuksissa asettuvan. Väärät odotukset kärsivät väistämättä haaksirikon. Kestävää on löytämisen ja etsimisen ilo; kauneuskin hapertuu ja haihtuu väärin käsiteltynä. No - ehkä tämä on turhaa spekulointia: Avaimen haastattelussa kirjailija antaa ymmärtää että tarina on 'vain' tarina.
Paikoin iski jonkinlainen riittämättömyyden tunne tämän kirjan kanssa. Tuntui kuin syliin olisi kaadettu kymmenittäin juonteita ja yksityiskohtia, joista ei sitten saanutkaan pitävää otetta. Ajatus hajosi kuin auringonvalo sumean veden läpi suodattuessaan, kohtaukset eri kaupungeissa välähtivät vuorollaan valokeilaan ja katosivat taas. Kokonaisuudessa on sellaista sattumanvaraisuutta, joka tuntuu oikealta elämässä mutta vähän rasittavalta kirjassa. Päähenkilötkin jäivät hieman vieraiksi ehkä Arnea lukuunottamatta. (Katariina Suurihan oli jo ennestään vanha kamu, hänen seurassaan on helppo viihtyä...)
Näistä rutinoista huolimatta itse asiassa tykkäsin kirjasta. Aihe on kiinnostava ja se on otettu haltuun intohimolla. Rakenne pidin toimivana, vaihtelu kolmen kertomuslinjan välillä rytmitti mukavasti lukemista. Arkaaiset lukujen nimetkin pelittivät tässä tapauksessa. Kaikkiaan Hylkyyn solahtaa miellyttävästi ja vaivattomasti kuin kesänlämpimään lampeen, vaikka oikeasti ollaankin kylmemmillä vesillä.
Kumpikaan Pienen esikoiskirjakerhon kirjoista ei ole ollut leimallisen esikoismainen. Muistelen ennen toiminnan alkua pelänneeni, että kerhosta tipahtelisi teiniangstista argh-elämä-sucks tuotetta, mutta eipä ole toistaiseksi tarvinnut myötähäpeässä kärvistellä. Hylyssä sentään pongasin muutaman piirteen, jollaista ei kokeneen kirjailijan tekstistä välttämättä löytäisi, mutta kokonaisvaikutelma oli ehdottomasti plussan puolella.
Tummapuhuvasta pohjavireestä huolimatta Hylky on lämminhenkinen lukukokemus, jota kehtaisi suositella. Viihdyttävää muttei velttoa - mainio kirja vaikka äitienpäivälahjaksi. Pitääkin ehdottaa tätä anopille.
PEKK:n jäsenille lähettämässään saatteessa Moster muuten kertoo kokeneensa historiallisten osuuksien kirjoittamisen erityisen haastavaksi ja pelänneensä anakronismeja. Mitään ilmeisen virheellistä ei silmiini osunut, mutta persoonallisuuksien takana tuntui välillä olevan varsin moderni mieli. Kirjassa esimerkiksi Katariina pohtii miten Vrouw Helenan miehistölle on käynyt. Vähän epäilen mahtaisiko musikkojen Venäjän keisarinna, vanhoilla päivillään valistusihanteensa enimmäkseen hylännyt despootti, moisten mitättömyyksien hukkumista huomatakaan. No jaa, eihän se mahdotonta ole.
Hylky lähettikin minut lehteilemään kotihyllystä löytyvää Henri Troyatin Katariinan elämänkertaa. Tarinan historialliset osuudet ajoittuvat ilmeisesti vuoden 1791 hujakoille. Hiipuvan keisarinnan nuorella rakastajalla on vielä vaiherikkaita aikoja edessä! Lukulistalle täytyykin ehdottomasti ottaa Mosterin yhtenä lähteenään mainitsema Simon Sebag Montefioren Ruhtinas Potemkin ja Katariina Suuri. Harmi kyllä Zubovista ei näytä löytyvän elämänkertaa suomeksi tai englanniksi.
Helen Moster (2011). Hylky. Helsinki: Avain.
Kiinnostuin Hylystä ja Petteri Paksuniemen Jouten-novellikokoelmasta ollessani Avaimen kevät-tilaisuudessa. Ostin nyt itselleni molemmat, koska tiesin myös että Hylky on tuon Pekk:n ansiosta pian blogeissa pinnalla. :)
VastaaPoistaAloitin lukemaan Hylkyä juuri tänään, joten luin arviosi hypellen. Tässä romaanissa on paljon kiinnostavaa.
VastaaPoistaHieno arvostelu! Sen kautta välittyi monenlaista tunnelmaa kirjasta!
VastaaPoistaKävin PEKK:n nettisivuilla jo eilen tutkailemassa. Vielä en liittynyt, jäin miettimään. Mutta kiva kuulla, minkä tasoista kirjallisuutta sieltä tulee, kuten tämä esimerkiksi nyt.
Silmäilin minäkin vain varovasti tämän arvion, sillä sain eilen Hylyn lainaan. Tulee varmaan lukuun lähipäivinä, ja vaikuttaa siltä, että niin muutamissa muissakin kirjablogeissa :)
VastaaPoistaHylky kuuluu myös minun lukulistaani (Lumiomena, joko taas? :D), joten luvassa kohta lisää juttuja tästä :) Kuulosti kyllä entistä kiinnostavammalta!
VastaaPoistaHei Booksy minä luin Hylyn myös ja pidin kovasti kirjasta! Minusta kokonaisuus oli toimiva ja pidin Mosterin kerrontatyylistä. Mitä piirteitä löysit tekstistä verrattuna kokeneeseen kirjailijaan? Minä en kiinnittänyt huomiota, en ole varmaan niin tarkka. Katariina Suuren elämään haluaisin tutustua lisää tämän kirjan myötä. Laitoin blogiini jutun Hylystä ja linkitin sinut myös. Tästä kirjasta taitaa kommenttien perusteella tulevan jutunaihe blogeissa!
VastaaPoistaHanna, Katja/Lumiomena, Miia ja Hanna M., hauskaa että Hylky on teilläkin luvussa. Tämä saattaa jakaa mielipiteitä, joten tulee olemaan jännä nähdä mitä tuumitte :-)
VastaaPoistaKiitos Susa! Olen kyllä tykännyt PEKK:stä, ja aion ainakin ensimmäisen vuoden pysyä mukana vaikka välillä tulisi vähän heikompiakin kirjoja!
Sara, täytyykin tulla heti lukemaan! Ja melkoinen blogiroihu on selvästikin nousemassa :-)
VastaaPoistaEn tiedä onko perusteltua sanoa näitä esikoiskirjailijamaisuuksiksi... mutta jotenkin yhdistin esikoisuuteen sen, että ihmisten sisäisissä dialogeissa oli välillä sellaista alleviivaavaa "Miksi olenkaan tällainen"? -meininkiä. Lisäksi siinä oli yksi kohta, jossa vähän dramaattisesti julistetaan, että tälle henkilölle tapahtuu kohta jotain käänteentekevää. Kai sellaista voi tehdä ihan tyylillisenä ratkaisuna, mutta minusta se tuntui lähinnä naiivilta, koska erottui muuten tosi ammattimaisessa tekstissä vähän tönkkönä pätkänä.
Nämä ovat sellaisia asioita, joista ei oikein tiedä pitäisikö edes mainita :-) Kertoo ehkä enemmän lukijasta kuin kirjasta! Mutta otin nyt esiin koska tässä kuitenkin leimallisesti luen näitä nimenomaan esikoiskirjoina.
Oli kiva lukea eka arvio tästä, kiitos! Minullakin on tämä kotona ja tarkoitus lukea tässä keväällä.
VastaaPoistaMinäkin tätä jo hypistelin, mutta aion selvittää tähänastisen kirjapinon ensiksi. Eiköhän tämä silti tule luettua ennen seuraavaa PEKKin kirjaa. On kyllä hyvä kerho!
VastaaPoistaKaroliina: kiitos! Kiva sitten kuulla mitä mieltä olet.
VastaaPoistaSalla: odottelen uteliaisuudella etenkin sinun näkemystäsi; mahtaako tulla sama vertauskohde mieleen kuin minulle? En sitä tuossa tekstissä maininnut koska lajityyppi on vähän toinen - mutta katsotaan nyt mitä ajattelet kun sinne saakka ehdit.
Ja samaa mieltä, PEKK rokkaa ;-)
Nyt luin tämän, mutta valitettavasti en ollut tähän yhtä ihastunut kuin moni muu. Jotenkin odotin koko ajan, että milloin tässä tulee se pointti esiin.
VastaaPoistaJäin miettimään, mitähän nuo bongaamasi "esikoiskirjamaisuudet" olivat? Pieniä häiriötekijöitä minulla olivat kursiivin ahkera käyttö. Jossakin kaupunkikohtauksessa alkoi häiritä, kun historiallista name droppingia harrastettiin vähän liikaa.
Minua rassasivat eniten retoriset kysymykset henkilöiden päänsisäisessä monologissa :-) "Teenkö nyt oikein? Mihin tämä polkuni johtaa? Onko totuus tuolla jossain?" En tiedä onko reilua kutsua sitä esikoismaisuudeksi, mutta tämä on sellainen tyyliratkaisu, joka minulla särähtää korvaan. Ei niitä nyt ylettömän monessa kohdassa ollut.
VastaaPoistaOlitpa kirjoittanut hienon arvion! Tuo mitä kirjoitit identiteetistä voi hyvinkin pitää paikkansa, vaikka kirjailija ei olisi sitä tietoisesti tarinaan kirjoittanutkaan.
VastaaPoistaMinäkin kiinnitin huomiota henkilöiden moderniin ajatteluun :D.
Maria, kiitos! Hyvä oivallus tuo, että se voisi tulla tarinaan kirjailijan alitajunnasta - ei tullut mieleenikään :-)
VastaaPoista