Marian ilmestyskirja

Huikea kansi löytyy kirjailijan kotisivuilta; kuva on Reinhard Schmid'n käsialaa.

Heh, onpas ajantasainen olo - tässä sitä on luettu kirja, joka on juuri vasta ilmestymäisillään. Ja pdf:nä vielä, iPadiltä. Vähän jännitin miten mahtaisi pdf-lukeminen sujua, mutta täysin ongelmitta meni. Vieläkään en ihan satasella ole sähköisen kannalla, mutta on tällä puolensa.

Marian ilmestyskirja kertoo tytöstä, joka joutuu 11-vuotiaana pöyrätuoliin diagnosoimattoman sairauden vuoksi. Voimattomuus ja kivut tekevät elämästä selviytymistä eivätkä tutkimukset tuota muuta tulosta kuin sairaalakammon. Pahempaa on paluu kouluun ja 'normaaliin' päiväjärjestykseen. Mikään ei ole enää normaalia. Ilmestyskirjassa kuvataan palastellen Marian nuoruutta ja nuorta aikuisuutta, keskittyen niihin harvoihin ihmisiin, joihin Maria saa todellista kontaktia. Suurimmalle osalle ihmisistä pyörätuolissa istuva nuori nainen on friikki, kumma kyborgi, hyväksikäytettävä, avuton ja aivoton. Asiaa pahentaa selvän selityksen puute: jos ei kerran tiedetä mistä sairaudesta on kysymys, luultavasti likka kuvittelee koko jutun. Istuu pöyrätuolissa huomiota saadakseen.

Jep - Maria on vihainen nuori nainen.

Sain ennakkokappaleen tekijältä itseltään. Kiitoksia siis Maija Haavistolle! Sait minut lukemaan kirjan, johon en varmasti muuten olisi tarttunut. En nimittäin nykyään oikein saa kasvukertomuksiin makua (liian vanha? väsynyt? kyyninen?), mutta onneksi Ilmestyskirjassa on muutakin pureskeltavaa.

Alkukolmanneksen epäröin, että tuleeko tästä minulle tarinaa; Marian elämästä ei tunnu löytyvän ensimmäistäkään positiivista asiaa, kaikki mitä tapahtuu on pahaa. Lisäksi nuorelle kertoja-minälle tyypillinen, sinänsä uskottava itsekeskeisyys alkoi tuntua ahdistavalta. Mikä pahinta, äiti on tässä kirjassa niin epämiellyttävä, että häneen oli vaikea uskoa.

Leikin jopa ajatuksella, että Maria fantasioi välillä äitinsä reaktiot. Asemoidun kai nykyään helpommin äidin kuin nuoren naisen paikalle *taputtelee reumatismin kouristamalla kädellä harmaata nutturaansa* eikä tunnu mukavalta ajatella nuoren naisen äitiä tuollaisessa valossa. Neiti B:kin on tarkka vihkojensa kanssa... en yksinkertaisesti suostu uskomaan tuohon äitiin! Syyttäkää henkilökohtaista rajoittuneisuutta.

Mutta loppujen lopuksi juttu sitten vei mennessään. Ehkä kelloja soitti Marian piirtäminen, vahva visuaalinen mielikuvitus, joka tuli läpi myös tekstiin. Aloin miettiä miten huojentavaa itsestäni on joskus viitata kintaalle muiden määrittämille rooleille - ja miten rankkaa voi olla kun se ei ole mahdollista. Pyörätuolissa olevalle ei ole pakoa muiden määreistä. Terveyden mahdollisuus on kuin näytelmän Godot, ikuisesti odotettu ja tavoittamaton.

Ja ajan mittaan Marian persoonakin alkoi tuntua vähän monipuolisemmalta; ahdistukseen tihkuu tahtoa ja kiintymystä toisiin. Innostuin lukemaan kirjan kerralla loppuun. Asiaa auttoi että dialogia on sujuvaa ja teksti yleisesti ottaen ihan hyvää luettavaa. Muutama vieraannuttava kohta tosin oli. Öh, jouduin googlaamaan mitä tarkoittaa MILF.

Martta on muuten samanlainen kuin minä, mutta hän ei ole vammainen. Hän on minun netti-identiteettini. Olen siis oma itseni, mutta ilman niitä asioita, jotka tekevät minusta minut, mielikuvitusystävä etsimässä mielikuvitusystäviä. Teo aina sanoi, että minun pitäisi kokeilla nettikeskusteluita, eikä hän tarkoittanut mitään vammaisten chatteja, kuten äiti olisi tarkoittanut.

Ensimmäinen kokeilemani keskustelupaikka vaikuttaa pelkältä seuranhaulta, mutta seuraavassa tunnen olevani enemmän kotonani. Tutustun Jussiin, joka omien sanojensa mukaan on pastori ja kolmen lapsen isä. Luulin, että papit eivät saa mennä naimisiin, mutta se koskee ilmeisesti vain katolisia. Päädymme väittelemään siitä onko Suomessa hyvä terveydenhuolto. Huomaan olevani sanavalmiimpi netissä. Martta alkaa elää omaa elämäänsä. Hän kertoo Jussille pyörätuolissa olevan kaverinsa kokemuksia lääkäreistä ja sairaaloista. (s. 172-173)

Monessa kerroksessa liikkuvaa kerrontaa oli välillä vaikea pitää ojennuksessa päässään. Kahdesti huomasin etten ollut ihan varma missä vaiheessa mennään. Rakenne oli silti minusta kokonaisuudessaan toimiva, sillä varsinkin alkupuolella oikein tarvitsin tuota takaumien dynamiikkaa pitämään imua yllä.

Pitääpä vielä lisätä erityiskehut tuosta kannen kuvasta. Se ei ole vain kaunis vaan myös upean osuva. Ja varmasti houkuttaa lukemaan.

En voi olla vertaamatta mielessäni Antti Leikaksen Melomiseen, josta eilen postailin. Haaviston kirja on aivan eri sävyinen, pelaa eri kentällä. Ilmestyskirjassa ollaan raastavien asioiden äärellä, vereslihalla - Melominen on taidokkaampaa mutta myös kepeämpää kerrontaa ihan erilaisesta elämäntuskasta. Leikaksen kieli ja kerronta on monipuolisempaa, Haavistolla on sanomisen pakko.

En ole ihan varma kuulunko Ilmestyskirjan parhaaseen kohderyhmään, mutta ilmeisesti se tavoitti. Olin näet iloinen ja huojentunut lopusta. Uin huomaamattani sen verralle syvälle Marian tilanteeseen, että toivoton finaali olisi pilannut päivän. Huominen tulee (Godot'sta viis).

Kerran vuodessa pitääkin lukea kirja, joka pakottaa pohtimaan erilaisuutta ja sen kohtaamista. Marian ilmestyskirja on taatusti sitä lajia.

Maija Haavisto (2011, tulossa). Marian ilmestyskirja. Muruja-kustannus.

Arvioita:
Susa Järjellä ja tunteella -blogissa
Velma Kirjavakukko-blogissa