 |
| Kuva/kansi: Avain/Jarkko Virtanen |
Tarina kertoo afrikkalaisesta Estheristä ja suomalaisesta Paulista, joiden polut risteävät ja juoksevat lopulta rinnan. Kummallakin on omat surunsa: Esther on kadottanut rakkaansa ja hänen myötään toivonsa; Paul painiskelee epäonnistumistensa painon alla. Kaksikon tarinoita kerrotaan polveillen ja risteillen, menneisiin palaillen.
Minulle tämä oli sellainen kirja, josta tuntuu että kuuluisi tykätä mutta ei vaan osaa.
Kauimpana on taidokasta työtä joka suhteessa, teemat ovat periaatteessa koskettavia, kieli on hallitun loistokasta sanojen leikkiä... Mutta vaikka nautin kirjan yksittäisistä oivalluksista ja kauniista kielestä paikka paikoin kovastikin, kokonaisuutena jäin silti tämän kanssa vähän kylmäksi.
Piti oikein miettiä mikä ihme mättää, kun en tykännyt kirjasta, joka on selvästi Hyvä Kirja. (Huom! Tämä siis on minustakin Hyvä Kirja!)
Yksi mahdollinen kipukohta on Estherin ja Paulin tunne-elämässä ja sen keskeisyydessä. Olen väkisinkin kärsimätön keski-ikäisen elämäntuskan kanssa. Tekee mieli sanoa yhdelle "älä liioittele tärkeyttäsi, tuo on hubrista" ja toiselle "lakkaa piehtaroimasta kurjuudessasi". Kai me tässä kaikki kohti kuolemaa tallustetaan eikä sitä täydellistä miestä saa välttämättä pitää... Sitä paitsi, Estherin ja Paulin tuska on niin raivostuttavan esteettisesti esitetty, että siitä tulee epäaito olo. Tuska voi olla cinemaattista, mutta ei jos paatosta on näin paljon.
Tai ehkä vierastan ristiriitaa hienostuneen kirjallisen käsittelyn ja Afrikan pimeän puolen välillä. Puritaani minussa ei kai halua kuulla hengästyttävän upeaa kuvausta raakuuksista. Kaikki on aseteltuna esille kuin bysanttilainen ikebana. Äh, huono kielikuva. Mikä tarkoittaisi yhtä aikaa runsasta, värikästä ja muodollisen kurinalaista? Tässä kuvataan setänsä raiskaamaksi joutunutta tyttöä:
Hän oppi häpeän. Hän oppi peseytymään nopeasti pimeässä, roiskimaan vettä iholleen, ilman että kosketti itseään sormin. Kävelemään ja istumaan jalat yhdessä. Käymään vessassa nopeasti, lihaksia jännittäen, tekemään alavartalostaan irrallisen, häneen kuulumattoman palan. Hän oppi tuntemaan ihmisen läheisyyden näkemättä heitä, väistämään selän takaa tulevia askelia, ihoa kurottavaa kättä. Hän kasvatti iholleen herkät, maailman kurkottavat karvat, jotka työnsivät tilaa hänen ympärilleen tavallisina hetkinä, pihaa siivotessa ja pellolla, ja puhalsivat ilmaan sumuisia sointuja niin, että ympärillä leijuvat naisten kuiskaukset hajosivat tuulen huminaksi. Ja hän oppi joskus, paloitellessaan kanaa, painamaan veitsen ihon läpi niin, että kipu leimahti hänen lävitseen ja puudutti kaiken muun, ja hetken hän oli vartalossaan läsnä, tuuli niskassa ja jalat vasten karheaa maata käsissään vasta tapetun linnun elämästä lämmintä lihaa. (s. 139).Kaunista, kaunista...
Tämä oli myös vaativaa luettavaa, ainakin näin harmaiden aivosolujen kirmaillessa kesälaitumilla. Jouduin laittamaan lukiessani kirjan 'lepäämään' pariin kolmeen otteeseen, sen verran haastavaa on pysytellä Hirvosen kerronnan matkassa. Vaikka tarinalla on tietty reaaliaikansa, kertojien osuudet lipsahtelevat assosiatiivisesti takapakkia milloin omaan menneisyyteen, milloin jonkun toisen rekonstruoituun historiaan, milloin minnekin. Tarina alkaa lopusta ja päättyy alkuun.
En sano ettei tässä ole juonta lainkaan - mutta juonen esillepano noudattelee omaa postmodernia logiikkaansa. Kauimpana kuolemasta on sitä laatua hyperkudelma, jota meikäläinen saa lukea kuin piru raamattua pysyäkseen matkassa. Mikä tahansa kappalejako voi heittää ihan toiselle puolelle maapalloa ja ihmisikää; mikä tahansa 'hän' voi olla joku ihan muu kuin kuvittelin ja 'sinä' pitää tunnistaa joka kerta erikseen, varmuuden vuoksi. Sanaakaan ei lukaista huoletta, keskityttävä on. Tarinan polulta putoaa herkästi sivuseikkojen hetteikköön.
Tai ehkä sivuseikkoja ei ole. Ehkä tällaista lukiessa pitäisi osata heittäytyä vain vastaanottamaan väläyksiä ja mielikuvia, yrittää aistia psyyke sivujen läpi ja unohtaa perinteinen lukutapa. Ottaa emotionaalinen etukeno ja lentää mukana.
Elina Hirvonen (2010). Kauimpana kuolemasta. Avain. ISBN 978-952-5524-81-9.
Arvioita on tästä kirjoitettu tusinoittain... poimin tähän muutaman satunnaisessa järjestyksessä:
Lehdissä:
Lasse Koskela Parnassossa
Noora Mattila Hesarissa
Saija Räsänen Keskisuomalaisessa
Terhi Hannula Turun Sanomissa
Blogeissa:
Susa Järjellä ja tunteella -blogissa
Mari A. kirjablogissaan
Zephyr Kirjanurkkauksessa
Haa, Valkoisen kirahvin lukukokemus oli sukua omalleni :-)
Voi hitsi miten hyvä sanavalinta, emotionaalinen etukeno ;)
VastaaPoistaSiis minulla oli juuri tuollainen asenne tätä lukiessa ja siksi varmaan niin upposin tähän maailmaan.
Mutta..nyt kun kirjan lukemisesta on aikaa ja se tunne on tasoittunut, pystyn allekirjoittamaan monia mainitsemiasia juttuja.
Minustakin tämä oli ihan hyvä kirja, mutta en tykännyt siitä niin paljon kuin olisin halunnut ja luullut pitäväni. Nyt lukemisesta on varmaan vuosi aikaa, eikä tämä ole jäänyt mieleen mitenkään erityisen hyvin...
VastaaPoistaHyvä arvio kirjasta! En ole tätä lukenut, koska niin moni on kirjoittanut kirjasta ylisanoja ja haluan jotenkin suurimpien blogisavujen haihtuvan. Luulen kyllä pitäväni kirjasta hyvinkin paljon.
VastaaPoistaJoskus käy niin, ettei pidä kirjasta, joka on Hyvä Kirja. Minulle niin kävi esimerkiksi viime vuonna blogisuosiota saaneen Nadeem Aslamin Elävältä haudattujen kanssa. Hieno kirja, jonka kaikki ansiot tunnistan, mutta syystä tai toisesta en pitänyt kirjasta lainkaan.
Tuon emotionaalisen etukenon (kuinka mainio kuvailu!) ottaminen on joskus vaikeaa minullekin.
Nyt rupesi kyllä pikkuisen kiinnostamaan. Mutta. Nyt on semmoinen olo, että pitää olla vähemmän vaativaa luettavaa. Sellaista soljuvampaa. Herääkin kysymys pitäisiköhän muokata luettavien listaani, laittaa alaotsikoita tyyliin Heti luettavat, Vaativat kirjat, Kevyttä. Löytäisi aina hetkeen sopivaa lukemista ;)
VastaaPoistaEtsin blogistasi Lue-nappia, siis sitä "Liity tähän sivustoon"-täppää mutta en löytänyt. Oletko ajatellut lisätä sitä blogiisi? Itse en jostain syystä tykkää käyttää muita lukumuotoja joten blogisi seuraaminen jää satunnaiseksi :(
Hirvonen osaa kirjoittaa hirvittävän kauniisti! Kateeksi käy, mutta hyvällä tavalla. Onneksi meillä on Hirvosia Suomen kirjakentillä :) En ole vielä lukenut tätä, mutta arvostelusi houkuttaa lukemaan. Pitää kahmia paljon kirjoja mukaan kunhan pääsen niitä sieltä hakemaan..
VastaaPoistaSusa: kiitos :-) Vähän jänskäsin mitä tuumit kun olin näin kriittinen...
VastaaPoistaSanna: näinhän se joskus menee, vaikka haluaisi tykätä niin jokin ei vain natsaa. Luulen että tämä jää kyllä minulle mieleen ihan kontrastin takia, tuo pahan ja kauniin yhdistelmä on kiinnostava, vaikkei minun makuuni ollutkaan.
Katja/Lumiomena, voisin kuvitella sinun pitävän tästä, pidän peukkuja! :-)
Villasukka, ei ehkä ihan kevyttä kesälukemistoa tämä! Säästä tämä sinne Vaativien kategoriaan niin osaat poimia oikealla hetkellä :-) Voin olla väärässä mutta veikkaan että useimmille tässä kirjassa on ainakin pikkuisen haastetta.
Vähän aikaa ihmettelin mistä napista puhut, mutta sitten selkisi: tarkoitat tuota lukija-widgettiä. Hassu homma, minä ajattelin että kun useimmat tuntuvat lukevat blogia muita reittejä, ei kannata lisätä - mutta kommentistasi päätellen kana olikin ennen munaa :D
Mutta lisäsin nyt tuonne lukijaraadin. Tervetuloa vain sinne ;-)
BTW, itse lisään luettavien listaan blogeja ihan vain kopioimalla www.osoitteen sinne hallintakeskuksen "lukemani blogit" -kohtaan... ja olen niin antinörtti etten tajunnut että sen voisi tehdä napauttamalla käyttäjäraatikuvaketta kohdeblogissa... Oppia ikä kaikki!
Helmi-Maaria, Hirvosen teksti on tosiaan kaunista. Sitä lukiessa ei käynyt mielessäkään jättää esimerkiksi kirjaa kesken. Eikä yhtään harmita että tämän luin, vaikkei plus-listoilleni päätynytkään.
Minulla oli muistaakseni aika ristiriitaiset fiilikset tästä kirjasta. Luin joskus viime syksynä kai, ja tunnistin kyllä kirjan ansiot, mutta eipä sitten kolahtanut minullekaan ihan täysin. Muistan itseasiassa, miten minuakin ärsytti päähenkilöiden tunne-elämän ongelmissa kieriskely, enkä myöskään pitänyt hahmoja ihan niin uskottavina kuin olisin toivonut, kun kieli ja muu kyllä tarinassa pelasi.
VastaaPoistaSama, mutta vähän eri tavalla, rasitti hiukan myös Hirvosen esikoiskirjassa, josta muuten ehkä pidin enemmän kuitenkin.
Ah, kun helpottaa kuulla, kun joku muukin tunnustaa ettei ihan kauheasti tykännyt tästä.
VastaaPoistaItselleni kävi ihan sanoin, olin lukenut kirjasta ja joka paikassa sitä kehuttiin maasta taivaisiin. Aluksi ihastelin kieltä mutta noin puolessa välissä puuduin siihen ja lopuksi olin jo vähän ärsyyntynyt. Enkä osaa oikein selittää miksi. Kieli on oikeasti hurjan hienoa ja kaunista, tarina tärkeä ja kaikki muukin on kohdallaan, mutta mutta mutta! Voiko kirja olla liian hyvä, niin että se menee jotenkin yli?
Kiinnostava ja hyvä arvio! Minä en ole tainnut aktiivisesti edes ehtiä miettimään tämän kirjan lukemista. Kuulostaa vähän Pulkkis-syndroomalta. Valkoinen kirahvikin taisi siihen viitata arviossaan.
VastaaPoistaMiia, minulla on usein vaikeuksia ns. naisten kirjojen kanssa (kauhea ilmaus!) ja se johtuu juuri tuosta tunne-elämän vatvomisesta. En pidä itseäni kylmänä ihmisenä, mutta oman arjen rinnalla kirjallisten hahmojen ahdistuksensa vatvomiseen käyttämä tila tuntuu joskus suhteettomalta. :-)
VastaaPoistaErja, tuohan on mahtava selitysmalli - liian täydellinen :-D Tuo mutta mutta mutta kuvaa fiiliksiäni erittäin hyvin...
Salla, Pulkkisen Raja odottaa minullakin edelleen... on kohta pinon alimmaisena. Kauheaa kun jostain kirjasta on sellainen tunne että "tuokin pitäisi lukea"... Taidan suosiolla odotella vielä jonkun aikaa.
Aaargh! Taas blogger tökkii, olin julkaisemassa kommenttia niin nakkasi minut pihalle...
VastaaPoistaEi ihme ettet ymmärtänyt mistä namikasta puhuin, kun minulla on nämä termit aina vähän hakusessa ;) Täällä toinen antinörtti, minä puolestani en ollut tajunnut että lukijaksi voi liittyä noinkin, siis kopioimalla www-osoitteen ja liittämällä se omaan listaan... Kiitos ja kumarrus! Ja liityin lukijaksi :)
Huikean hyvä arvio! Kertakaikkiaan. Käytät niin hyviä sanoja ja kuvailet hyvin lukukokemustasi, että tuntuu että aidosti ymmärrän, mikä sinua jäi kirjassa ihmetyttämään.
VastaaPoistaMietin tuota hengästyttävän upeaa kuvausta raakuuksista -kuvaustasi. En tiedän haluanko itsekään lukea niistä, mutta toisaalta, jos tärkeistä kirjoista ne puuttuvat, saatan jäädä kaipaamaan jotain koskettavampaa otetta. Nämä ovat niin vaikeita asioita, hiuksenhienoja eroja.
Hyvähyvä arvio! Ja sai monet lukijat miettimään omaa lukukokemustaan.
Villasukka, tämä antinörttien bloggaaminen on yhtä tekemällä oppimista ;-)
VastaaPoistaVoi Hanna, kiitos, olen täällä punaisena kuin tomaatti :D