 |
| Kuva/kansi: Teos/Miika Innonen |
Linnunaivot on hyvin erilainen kirja kuin muut lukemani Sinisalot. Tämä on yhtä paljon tutkielma kahdesta ihmisestä ja heidän suhteestaan kuin ihmisestä maapallon asukkina. Linnunaivoissa nuori melkein-pariskunta lähtee pitkälle vaellusmatkalle. Jyrki etsii äärikokemusta, kenties yhteyttä luontoon ja jotain kulutusyhteiskunnasta kadonnutta miehuuskoetta. Heidi kulkee mukana, koska haluaa paradoksaalisesti sekä pitää kiinni että olla vapaa.
Vaeltaessa oppii paljon toisesta ja vielä enemmän itsestään.
Vaelluksen takana ja taustalla kulkee vahva ekologinen juonne. Jyrki lipsahtaa välillä suorastaan saarnan puolelle kuvatessaan ihmisen milloin missäkin elinympäristössä tekemää tuhoa. Asetelmassa on hienoa ironiaa: kaksi suomalaista lentää Tasmaniaan olemaan luonnossa ja varoo huolella jättämästä roskia kansallisupuistoon. Kotimaassa toinen tekee öljy-yhtiölle peeärrää ja toinen kaataa salmarikossua Lapin turisteille. Sinisalon Linnunaivot konkretisoi elämäntapamme eettisen haasteen hyvin.
Juonellisesti taisin pitää Enkelten verestä enemmän, mutta Linnunaivot kiehtoo kirjallisena tuotoksena ihan toisella tasolla. Heidin ja Jyrkin eroavaisuudet hiipivät vuorotellen kerrotuissa pätkissä kiinnostavasti esiin. Vaellus kokemuksena tuli hyvin iholle.
Mikä tahansa hiekkaranta on hieno, upea ja ihana kun sillä kävelee neljäsataa metriä.
Hiekkaranta on totaalisen vittumainen, kun sillä kävelee neljä kilometriä.
Kun normaalisti tallustaa biitsillä, on kivaa kaivaa varpaansa hiekkaan. Normaalisti on kivaa, kun jalka uppoaa santaan.
Normaalisti sinulla ei ole kaksitoistakiloista rinkkaa selässä ja vaelluskenkiä roikkumassa kaulassasi niin että niiden kannat ja kärjet hakkaavat kylkiluita. (s. 110)Kiinnostavinta Linnunaivoissa on silti vaivihkainen rinnastus kea-lintujen ja ihmisten välillä. Keojen ruokkiminen kansallispuistossa on ankarasti kiellettyä, sillä kun ne saavat turisteilta liikaa jalostettuja hiilihydraatteja, ne eivät enää jaksa nähdä vaivaa ruokansa eteen. Silloin fiksut ja ilkeät linnut kehittävät sijaistoimintoja, tekevät tuhoa jotain tehdäkseen. Linnunaivoissa kulkee Jyrkin ja Heidin tarinan rinnalla kuvaus sellaisesta elämästä, ilkeästä ja fiksusta ja tuhoisalla tavalla helposta. Kun elossapysyminen ei vaadi työtä, kun asema on merkityksetön, onko muuta tekemistä kuin jättää jälkensä maailmaan, jättää se repien ja raapien ja polttaen? Onko se eläin vai ihminen, joka tuolla kurkistaa pitsalaatikkopesästään?
Linnunaivot jätti jännän jälkimaun. Helppolukuinen mutta aidosti ovela romaani. Tekisi mieli sanoa että upea. Mitä hemmettiä, sanotaan vaan: upea. Linnunaivot pani miettimään oman elämäni (metaforisia) helppoja hiilihydraatteja, ja sitä miten itsekukin "kuitunsa" hankkii. Tai on hankkimatta. Tätä romaania voi suositella myös niille, jotka eivät viihdy kovin spefeissä sfääreissä.
Johanna Sinisalo (2008). Linnunaivot. Teos. ISBN 978-951-851-177-2.
Arvioita:
Jussi Ahlroth Hesarissa
Ilse Juuri tällaista -blogissa
Mette Luetuissa
Amma Amman lukuhetkissä
Mulla tämä jäi kesken, mutta pitää ilmeisesti palata lukemaan!
VastaaPoistaHeh, ei minun takiani... mutta oikeasti kyllä tykkäsin tästä tosi paljon. Jos innostut kokeilemaan uudemman kerran, olisi kiva kuulla tulkitsetko samansuuntaisesti tuota kea-juttua. :-)
VastaaPoistaItsekin luin tämän vähän aikaa sitten ja pidin kovasti. En ehkä ymmärtänyt kaikkia asioita samoin kuin sinä, mutta hyvin poikkeava muihin Sinisaloihin, joita en vielä ihan kaikkia ole lukenut, mutta tuossa pinossa nekin ovat. Suosittelen myös.
VastaaPoistaErinomainen kirja ja erinomainen arvio! Erityisesti tuo kea-juttu oli mainio oivallus. En oikein muista, miten sitä itse lukiessani tulkitsin, mutta olen valmis hyväksymään versiosi täysin.
VastaaPoistaEn ole lukenut Enkelten verta, koska se on tuntunut tavallaan liian samanlaiselta kuin tämä, mitä mieltä olet?
Oo, tämä on ollut minullakin lukulistalla pitkään, ja muistan yhä Amman ylistävän bloggauksen tästä! Tuo kea-rinnastus kuulosti tosi mielenkiintoiselta.
VastaaPoistaAnu, kaikkia Sinisaloja en ole minäkään lukenut, Lasisilmä on varmaan seuraava. Mutta niistä kolmesta ennen lukemastani tämä erosi sävyn puolesta selvästi...
VastaaPoistaAmma, Enkelten verta oli minusta kyllä aika erilainen. Se oli juonellisesti mutkikkaampi, siinä oli selvä maagisen realisimin / uuskumman sävy (sorry, olen surkea näiden erottamisessa) ja, jos toden sanon, ihmiskuvaus ei siinä ollut minusta yhtä hienovaraista kuin tässä. Hyvä kirja sekin on, mutta pidin kyllä tästä enemmän. :-)
Tessa, hopi hopi lukemaan tätä! Ei no, oikeasti, olisi kyllä kiva kuulla onko tuossa kea-tulkinnassani muiden mielestä mitään järkeä :-)
Sait tämän kuulostamaan todella innostavalta, täytyy laittaa listalle!
VastaaPoistaHyvänen aika, täytynee kahlata läpi koko Sinisalon tuotanto :)
VastaaPoistaJori, hyvä, haluaisinkin lukea miehen näkemyksen Jyrkistä! Minusta hän tuntui ihan mahdolliselta, kaikkine vikoineen... ;-)
VastaaPoistaVillasukka, hih! Anna palaa! Muista kuitenkin mitä olen sanonut käytetyn lukuajan palauttamisesta jos kirjasta ei sitten tykkääkään kirjasta jota hehkutan...
Itse en ole vielä pahemmin pettynyt yhteenkään Sinisalon kirjaan. Tästä taisi tulla suosikkini, Sankareista pidin ehkä vähiten, kaikki yltivät vähintään tasolle ok. :-)
Minä pidin myös tästä kovasti. Tunnustan että henkilökohtaisesti pidin tästä jopa enemmän kuin Ennen päivänlaskua ei voi -kirjasta, joka toki on hieno kaikessa intertekstuaalisuudella leikittelemisessään. Se jäi kuitenkin minulle etäisemmäksi kuin tämä, vaikka Päivänlaskukin oli koukuttava ja kiinnostava.
VastaaPoistaPidin tämän kirjan tietynlaisesta julmuudesta ja siitäkin että henkilöhahmot eivät olleet kovin miellyttäviä (vaikka eivätpä taida henkilöt kovin kivoja olla missään Sinisalon kirjassa). Minuun upposi myös täysillä kirjan elämys- ja kulutuskriittinen puoli, jota jotkut kai ovat pitäneet liian osoittelevana ja itsestäänselvänä. Ihmisen halu jättää merkkinsä maailmaan, tuntea itsensä erityiseksi, hallita luontoa silloinkin kun näennäisesti kunnioittaa sitä - minusta nämä teemat oli tuotu hienosti esiin.
Liisa, kyllä tämä meni minullekin ykköseksi, paljolti siksikin että henkilöissä on uskottavuutta ja se kulutuskritiikki tulee niin terävästi kahta kautta: on se suora, lähinnä Jyrkin suulla tuleva paasausosasto, ja sitten on se ironinen puoli. Taidokkaasti rakennettu kokonaisuus Sinisalolta... jotenkin se resonoi. :-)
VastaaPoista