Maaliskuun valossa

Mikä kuukausi. Huh. Työelämässä vähän myrskyää mutta lukurintamalla on kirkkaan selkeää. Ammattikirjallisuuttakin tuli kahlattua maaliskuussa vino pino, tosin enimmäkseen paloittain ja enimmäkseen otsa rypyssä. Jokuseen saatan vielä palata, katsotaan nyt. Ei sillä että lukemisesta olisi pulaa. Kuten kuvasta näkyy, kirjastosta on tullut haalittua kaikenlaista kivaa. Aamulla yritin pähkäillä mitä seuraavaksi; tekisi mieli lukea kaikkea yhtä aikaa. Tuo Pimeyden vasen käsi pitää tosin lykätä myöhempään, menee muuten sarjajärjestykseni sekaisin.

Joka tapauksessa nyt kevät on tosissaan täällä. Valonpuute ei vaivaa. Ja Hilkka Ravilolta on ilmestynyt uusi kirja! On väkisinkin energinen ja optimistinen olo.

Maaliskuu oli kyllä niin huikea lukukuukausi, että en tiedä voiko tätä ylittää. Aivan älyttömän monta älyttömän hyvää kirjaa. Murakami, Sinisalo, Gordimer, Verronen, Le Guin... Plussaksi pitää laskea myös Fablesin kelkkaan hyppääminen ja löytämäni parempi runoasenne.

Ai niin - Facebook. Kokeilen nyt linkittää jutut saataville myös täällä. Jos naamakirja on sinulle kätevä tapa seurailla päivityksiä, käyhän tykkäämässä!

Luettu ja blogattu:

Arto Paasilinna: Ulvova mylläri
Carol Ann Lee: Anne Frank 1929-1945. Nuoren tytön elämä.
Robin Hobb: Kuninkaan salamurhaaja ja Salamurhaajan taival
Haruki Murakami: Kafka rannalla
Katja Tukiainen: Rusina
Rudolf Kerkhoven: The Year We Finally Solved Everything
Nadine Gordimer: Ei seuraa matkalleni
Maarit Verronen: Vanhat kuviot
Bill Willingham ym.: Fables 1-3
(Gary Larson: The Far Side Gallery 4)
Ursula Le Guin: Osattomien planeetta
Satu Grönroos: Lumen syli
Lucy M. Montgomery: Anna opettajana
Johanna Sinisalo: Linnunaivot
Hilja Valtonen: Opettajan villikko
Julie Orringer: Näkymätön silta
Edith Södergran: Kootut runot... osin.

Luettu muttei blogattu:

Eeva Tenhunen (1985). Kuolema sukupuussa. Innostuin viime kuussa bongailemaan näitä Eeva Tenhusen vanhoja dekkareita. Tässä yksilössä kirjallinen sekatyöläinen pakenee epäonnistunutta avioliittoa Italiasta ja kohtaa kotitanhuvillaan suvun matriarkan salaisuudet ja suunnitelmat. Suvun kokoontumisessa avataan vanhat haavat - eikä kuolemaltakaan voi välttyä. Jotenkin Sukupuussa ei ollut minusta edellisten lukemieni Tenhusten veroinen; päähenkilö maistui hailakalta ja ailahtelevaiselta, hänen italialainen puolisonsa oli tylsä arkkityyppi ja murhaaja oli alkuperäinen epäiltyni. Plussaa kuitenkin kytköksistä Venäjän vallankumoukseen. Tämän on lukenut myös Vauhko.

Diana Wynne Jones (1980, alkuperäinen 1977). Noidan veli. Tämä on Chrestomanci-sarjasta se alkuperäinen ja nostalgia-pisteillä taatusti ykkönen; olen pitänyt tästä lapsesta asti, ja pitihän se lukea taas kerran uudelleen, kun viime kuussa sain näppeihini sarjan uudemmat osat Tietäjän lapsuus ja Taikuuden taakka. Noidan veljessä nuori Eric, lempinimeltään kissa, päätyy isosiskonsa Gwendolenin kanssa Chrestomancin linnaan ja oppii monenlaista uutta sekä itsestään että sisarestaan. Nuortenkirjojahan nämä ovat... tai ehkä lasten... mutta tykkään silti. Marjiksen juttu löytyy täältä.

Agatha Christie (2011, alkuperäinen 1957). Paddingtonista 16.50. Kuuntelin tämän äänikirjana osittain Sallan lukupäiväkirjan Christie-kuunteluiden inspiroimana. Toinen syy on perin niukka CD-äänikirjojen valikoima kirjastossa... huoh. Pitää vaan ruveta kaukolainailemaan niitäkin. (En saa autostereoiden ja iPodin yhdistelmää pelittämään asiallisesti, joten CD:t ovat ainoa optioni.) Paddingtonista 16.50 sattuu olemaan yksi lempparidekkareistani kautta aikojen, joten se oli mukava kuunnella uudelleen. Neiti Marple on mainiosti oma itsensä tässä, ja Lucy Eyelesbarrow on näppärä apuetsivä. Lars Svedberg suorastaan ylittää itsensä lukijana... hänen tulkintansa balettiseurueen johtajattaresta sai minut kikattelemaan itsekseni. Kysymys kirjan lukeneille: Brian vai Cedric? Minusta Brian. Ehdottomasti.

Jonathan Kellerman (2008). Compulsion. Kellermanin kirjailijapariskunnan molempien puoliskojen dekkareita on tullut vuosien mittaan luettua vino pino. Vaikka enemmän pidänkin Faye Kellermanin  Peter & Rina -sarjasta, ei psykologi Alex Delaware ole mitenkään vastenmielinen. Myös Compulsion on taattua Jonathan K. -laatua. Alex ja hänen ystävänsä etsivä Milo Sturgis paneutuvat kolmeen murhaan, joiden tekotapa vihjaa yhteyksiin, vaikka motiivia on vaikea hahmottaa. Voisiko tämä olla palkkamurhaa - vai onko liikkeella filantrooppinen tappaja, joka avustaa poistamalla esteitä hyvien tyyppien tieltä? Alexin ja Milon yhteistyökuvio on kokonaisuutena ottaen aika epäuskottava (oikeasti, eikö Alexilla ole omiakin töitä?) mutta annan tämän pikkuvirheen anteeksi, sillä sarja on mukavaa kevyttä luettavaa ja vähäeleisen Alexin dialogi pursuaa pieniä psykologisia koukkuja. Ei mieleenpainuvaa tai erikoista... mutta tasaisen hyvää tavaraa.

Anneli Kanto & Terhi Rannela (2011). Tähystäjäneito. Tämä nuorten fantasiaa edustava romaani on blogeissakin välähdellyt. Ei ollut lukulistallani, varsinaisesti, mutta Näkijän tarun jälkeen teki mieleni lukea sekä tämä että Näkijän tytär, ihan puhtaasti nimitemaattisesti. Olisiko jossain vielä "Katsojan kirja" tai "Kurkistustrilogia"? No, mitä Tähystäjäneitoon tulee, henkilössä on sellaista naiiviutta ja liioittelua, joka minua usein nuortenkirjoissa ärsyttää - ja vaikka juoni on pätevää tavaraa, en tempautunut tähän mukaan niin kuin vaikkapa Nälkäpeliin aikoinaan. Luullakseni tämä on hyvää nuortenfantasiaa... eikä alleviivailu raivostuttanut liikaa, todennäköisesti luen kakkososankin.  Marjis ja Sara ovat tykänneet enemmän.

Charlaine Harris (2011). Dead Reckoning. Fiilistelin HBO-sarjan uuden kauden alun kunniaksi tällä Sookie Stackhousella. Merlotte joutuu polttopulloiskun kohteeksi, Sookien erikoisemmat sukulaiset aiheuttavat päänvaivaa ja suhteessa Ericiin on pientä hiertoa... En tiedä oliko kirja jotenkin löysempi kuin monet aiemmista, mutta ainakin lukukokemukseni oli. Ei kiherryttänyt eikä kovin usein hymyilyttänytkään. Ehkä Sookie synkkenee vanhetessaan - tai sitten olen vain vähän kyllästynyt kaavaan. Tämän on lukenut myös Miia Kolmannelta linjalta.

John Barnes (2011). Directive 51. Sivukirjaston Liina on lukenut tämän, enkä minä voinut vastustaa: rakastan tarinoita siitä miten sivilisaatio tuhoutuu. Jokin psykologinen jippo siinä on... ehkä vain on niin mukavaa löydä lopuksi kirjan kannet kiinni ja todeta, että hanasta tulee edelleen lämmintä vettä. Tämä Barnesin apokalyptinen trilleri on lajityypissään ihan kohtuullinen yksilö, joskin sävyiltään poikkeuksellisen konservatiivinen, suorastaan republikaaninen. Tulee mieleen Clancyn viimeiset Ryan-kirjat. Mutta ei se mitään, sallittakoon godblessamericana siitä hyvästä, että Barnes on kehitellyt oikein hienon tavan tuhota kaiken. Tässä kirjassa maailman kaataa Daybreak, ideoiden parveiluun pohjautuva internetissä kehittyvä systeemiartefakti. Ei voi kuin tykätä tuosta. Olen aina epäillytkin, että semiotiikka ja tilastotiede ovat tärkeämpiä kuin miltä näyttävät...

Barbara Nadel (2010, alkuperäinen 1999). Belsassarin tytär. Tämä dekkari lähti matkaan kirjastosta koska a) se on kauniin sininen ja b) se tapahtuu Turkissa. Lukemisen jälkeen voin edelleen sanoa, että kansi on kaunis ja sininen, ja tosiaan, Istanbulissa liikutaan. Mitään muuta kovin mukavaa en keksikään: Tyttären henkilöt ovat minusta usein epäuskottavia (jotkut tosin kiinnostavalla tavalla) ja tarina on kokonaisuudessaan kaukaa haettu. Tässä kirjassa kytkös Venäjän vallankumoukseen lähinnä ärsytti ja lopun rymistely tuntui täysin päälleliimatulta. Miljöö oli silti jännittävä ja kyllähän tämä luki. Mutta ei tullut tarvetta etsiä toista osaa. Tätä on luettu Dekkarihyllyssä.

Pia Juul (2011). Hallandin murha. Murha päätyi lukulistalleni Leena Lumen blogista jo ajat sitten, ja ostin oman kappaleeni Helsingin kirjamessuilta viime syksynä. Vaikuttuva ja erikoislaatuinen kirja! Klaustrofobisesta ja vähän vihamielisestä tunnelmasta tulee mieleen Täydellinen paisti tai Verbeken Nuku!... mutta pidin tästä enemmän kuin niistä. Juulin tyyli on yksinkertaisempaa, suorastaan raa'an toteavaa paikka paikoin. Loppuratkaisusta jäi kyllä jotain hampaankoloon (lue: "ei tajunnut sitä"). Siksi piti laittaa tästä alustus Juonittelua-blogiin...

Lisäksi luin Martti Ahtisaaren elämäkerran Matkalla - siitä on juttu tulollaan huhtikuun puolella. (EDIT: linkki lisätty)

Kesken jäi:

Jukka M. Heikkilä (2011). Karthago. Ehkä luovutin liian hätäisesti, mutta tämä palautui kirjastoon ainakin toistaiseksi. Lainasin Karthagon kunnon historiallisen seikkailun toivossa, mutta ärsytyskynnys ylittyi jo alussa siinä määrin, että maku meni. Kerronpa syynkin. Ensimmäisellä sivulla kertoja ei välittänyt edes yrittää veistää mitään kuivaa vastausta höpötykseen, vaikka olinkin lakonialainen. Toisella hän toteaa, että [l]lakonialaisena pystyin tiivistämään pariin virkkeeseen sen, mistä toinen saa höpinää koko matkapäiväksi. Ei jumankekka. Tulipas harvinaisen selväksi, että lakonialaiset eivät höpise.

Asenteeni meni tuosta niin huonoksi, että katsoin parhaaksi jättää Karthagon tältä erää tuhoamatta. Terkkuja vain kustannustoimittajille (taas kerran, raasut...) että punakynää peliin. Puolisilmä tosin piti tästä, ehkä yritän joskus uudelleen kun ärtymys ehtii haihtua.

Kuukauden hakusanat:

Ehdottomasti osuvin haku oli tässä kuussa todella hyvä romaani. Niin sitä pitää. Täältä niitä löytyy. Pientä virnistelyä sen sijaan saavat aikaan haut intertekstuaalisuus ilkka remeksen teoksessa isku ytimeen (?), hirvi tytön dilemma (??) ja miten robinii saa yhteyttä (???).

Kuukauden hakusana on minulle täysin käsittämättömäksi jäänyt tuksu evoluutio. Voiko Google Analytics valehdella?