Kumman rakas ja post-it -lappuja ja hyvän mielen kirjoja

Kuva/kansi: Osuuskumma/Tuuli Hypén

Nettishoppailin itselleni tämän kotimaisen spefiantologian osapuilleen heti kun siitä kuulin. Osuuskumma, joka Kumman rakkaan on kustantanut, ansaitsee pisteitä jo pelkästään hienolla nimellään. Harvoin ovat kustantamot näin osuvasti omanlaisiaan, Osuuskumma kun on kummallisen julkaisemiseen keskittyvä osuuskunta. Tykkään firman ideasta. Peukut.

Entäs sitten itse antologia? Niin kuin antologiat yleensä. Kyllä ja ei, mutta ehkä enemmän kyllä kuin ei. Olen niin onneton novellinlukija ja muutenkin aika nirppanokkainen yleisvalittaja, etten voi täysillä kehua varmaan mitään antologiaa ikinä. Rakkaankin 14 novellin joukkoon mahtuu sellaisia, että olisivat jääneet lehdestä luettuna kesken.

Niin se vain on, yksi tykkää äidistä ja toinen merivuokosta.

Olen tänään liian hyvällä tuulella kitistäkseni minua vähemmän miellyttäneistä novelleista. Sen sijaan kehaisen muutamaa. Tuomas Salorannan Diplomaattinen selkkaus oli galaktista ryminää sopivan ironiseen tyyliin. Ehta pohojolaanen uhoo teki sankari Zargynista mukavasti kotoisan petikaverin minulle. Aleksi Kuution Raskas isä oli, noh, vähän raskas, mutta myös vakuutti jollain tasolla. Antti Riimuvuoren Nettideitti oli oikea kunnon perinteinen scifinovelli, loppukeikauksineen kaikkineen. Maria Carolen Pahanilmanlintu olisi parantunut pienellä lyhentämisellä, mutta tykkäsin henkilöiden vaivihkaisuudesta. Tarja Sipiläisen Pintaa syvemmälle tarjosi hyvää hehkua.

Parhaat tunnelmapisteet vei kuitenkin M. G. Soikkelin Se mikä luonnostaan lankeaa. Tämä oli niitä novelleja, joista en ole oikein varma mitä tapahtui, en edes kahdella lukemisella, mutta se ei pahemmin vaivaa. Tämäkin olisi varmaan parantunut adjektiiveja karsimalla, mutta päähenkilöiden kohtaamisessa oli sitä jotain...

Hän katsoi naista tarkemmin. Tällä oli hyvän kristityn siloposket ja verettömät stigmat korvanipukoissa. Joka kerta kun nainen hymyili, syntyi yksi kiinalainen lisää. (s. 138)

Epäröiden lisään vielä loppukaneetiksi, että olihan siellä niitä editointikompurointeja jokunen, Tompasta tuli välillä Santtu ja sellaista pientä... mutta sattuu niitä lapsuksia isommillekin kustantamoille. Tsemppiä vain osuuskummalaisille. Kyseenalaista kirjallisuutta tarvitaan ja tässä kokoelmassa näkyy rakkaus lajiin eikä vain lajien rakkaudet.

Taru Luojola ja Tarja Sipiläinen, toim. (2012). Kumman rakas. Osuuskumma. 978-952-6642-00-0.

Kurkkaa muita arvioita Jorilta, Morrelta ja Kirjavinkkien Mikolta.

***

Ja sitten iso, keltainen kiitos:

Sain tuollaisen erittäin hyvin nykyiseen elämänmenooni istuvan Post it -tunnustuksen Johnnylta, Kirahvilta, Erjalta ja Morrelta. Kiitoshalit teille, kamut! Tunnustuksen säännöthän menevät että

1) Kiitä linkin kera bloggaajaa, joka tunnustuksen myönsi.
2) Anna tunnustus viidelle (5) suosikkiblogillesi ja kerro siitä heille kommentilla.
3) Kopioi post it -lappu ja liitä se blogiisi.
4) Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu vain post it-lapulla ja toivo, että omat lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin.

Olen iloinen. Lappu kopioitu. Viisi suosikki... höh, niitä on ainakin viisikymmentä. Ja melkein kaikki ovat jo oman lappunsa saaneet. Lappusaasteen uhallakin muistan nyt

kaukaa bloggaavaa tarueläintä

tuoretta kirjabloggaajaa, joka tykkää Utriosta

kirjaläpän ja mutuhutun kuningatarta

suorasanaista maailmannaista ja

virkkua blogikaksikkoa.

Ja jos ei huvita jakaa eteenpäin - nou hätä. Kerrankos sitä post it -lappu putoaa ja unohtuu.

Morre tosin laittoi omaansa tukevan kiinnikkeen. Pitäisi listata kymmenen hyvän mielen kirjaa. Miksikäs ei, tänään onnistuu kaikki! Jätän vain listaamatta ne sata muuta... Kas tässä Morre, sekalaisessa järjestyksessä:

Tove Jansson: Kuinkas sitten kävikään? Koska tämä on rakkain kuvakirja.

Michael Foley: The Age of Absurdity. Koska temperament is what you are - but character is what you do.

Jane Austen: Ylpeys ja ennakkoluulo. Koska siinä on Darcy.

Kaari Utrio: Vaitelias perillinen. Koska se tuli nyt ensimmäisenä niistä mieleen.

Graig Thompson: Habibi. Koska rakkaus on hyvästä.

George R. R. Martin: Game of Thrones. Koska siinä kaikki Starkit ovat vielä hengissä.

Joan Slonczewski: A Door into Ocean. Koska rohkeudesta tulee hyvä mieli.

Veikko Huovinen: Kylän koirat. Koska Huovisen kanssa maailma on pohjimmiltaan hyvä.

Mika Waltari: Sinuhe. Koska suuri on kaunista ja olemme vanhoja kavereita.

Leena Krohn: Tainaron. Koska pieni on kaunista ja Tainaron tuoksuu omenalta.

Mitkä ovat sinun hyvän mielen kirjojasi? Tunnusta kymmenen omassa blogissasi tai kerro kommenttina ensimmäinen mieleen juolahtava. Tämä torstai on toivoa täynnä! (Ai niin, Steinbeck. Mitenkäs unohdin sen Hyvien ihmisten juhlan...)