Erottaja

Kuva: WSOY

Karo Hämäläisen Erottaja on Sallan jutun jälkeen ollut epämääräisesti 'pitääpä lukea joskus' -listalla; sattumoisin se sitten tuli kirjastossa juuri sopivasti vastaan ja ehti kotimaisten lukuputkeeni joululomalle.

Erottaja on vetävä kuvaus siitä miten rahan henki leijuu asfaltin yllä. Ajankohtainen tarina nyt, ei vain siksi, että 2008 finanssikriisi on tuoreessa muistissa. Uuttahan pukkaa, nyt ja ehkä aina.

Tätä voi lukea ihan vain trillerinäkin. Mahdollisesti kannattaakin. Jos pysähdyn miettimään kirjan henkilöiden arvomaailmoja, tulee paha olo. Toisaalta pidän siitä, että Hämäläisen kirjassa raha ei ole pelkästään rahaa. Sen välineellinen arvo nimenomaan menestyksen mittarina on selvästi esillä. Rahaa ei tavoitella vain rahan itsensä vuoksi; raha on statusta, turvaa, valtaa. Kulutuskulttuurin esineet ovat symboleita; laukkukaan ei ole kantoväline vaan viesti asemasta hierarkiassa. 

Sääli että rahan hankkimisen keinoista ei tarvitse pitää lukua. Finanssicowboyt vain paimentavat pillastuneita valuuttalaumoja kohti äkkijyrkänteitä ja erottelevat itselleen pikavoitot pölypilvestä. Mitään ei tarvitse rakentaa, tehdä, luoda... manipuloinnilla, huijauksella tai varkaudella hankittu raha on vähintään yhtä hyvää kuin rehellisin keinoin tehty; parempaa jos panos-tuotos -suhde on kohdallaan. 

Itseämme saamme syyttää, jos näin kapeasti katsomme elämää. Erottajan jäljiltä värisyttää taas vähän. Nyyhkis, tahdon paremman maailman!

Henkilöt ovat enimmäkseen kiinnostavia. Tyypeissä on monipuolisuutta ja moniulotteisuutta. Tykkäsin naispahiksesta. Tarina ei ole kovin tasapainoinen mutta vetävä kyllä. Ajankuva suorastaan rokkaa. Minua rahamaailman kieli ei häirinnyt lainkaan. Hämäläinen osaa rakentaa tarinaa siten, että merkitys tulee riittävän hyvin ymmärretyksi, vaikkei jokaista termiä tarkkaan tunnekaan. Tekstistä en muuten osaa sanoa paljoakaan, sillä tässä luin lähinnä tapahtumia. Hei - minusta se on hyvä juttu kirjassa! Ei ehkä kaikissa kirjoissa, mutta trillereissä nyt ainakin.

Hämäläisen juttu etenee hyvällä sykkeellä, ihan niin kuin rahan ja arvopapereiden pyörityksessä pitääkin. Pientä kielellistä irrottelua kyllä esiintyy. Lukunäytteeksi poimin piruuttanikin kohdan, josta löytyy nakkipaperin, tuon kirjallisen kulttiesineemme, lähivastine:

[--] Oraspää nostaa kommunikaattorin povitaskustaan mutta ei avaa sitä, sillä silloin hänen eteensä vain vyöryisivät kymmenet tekstiviestit ja soittopyynnöt, menisi tämäkin hetki. 

Hänen pitäisi ajatella Wilénius & Rörstrandilla aamulla kuulemaansa, pohtia strategioita ja työskennellä parhaan mahdollisen lopputuloksen aikaansaamiseksi, mutta hän ei jaksa. Katse hakeutuu ikkunankarmiin, Norrmalmin torin pulut, pää retkahtaa alaspäin, syksyisen väsynyt Kungsträdgården, ja sen nostaminen vaatisi ylimaalliset voimat, lastenvaunujen pyörä katulaatoitusta vasten, tuulen lennättämä falukorv-paperi. (s. 136)

Ärhäkkä ja nopeatempoinen kirja, vahva ja hyvä trilleri. Ei ehkä joululukemista, ei jos haluaa uskoa, että maassa on rauha ja ihmisillä hyvä tahto. Joulun ja uuden vuoden väliselle ei-kenenkään-maalle tämä ei-kenenkään-rahan tarina sopi mainiosti.

Karo Hämäläinen (2011). Erottaja. WSOY. ISBN 978-951-0-38362-9. 

Arvioita:

Juhana Rossi Hesarissa

Helena Miettinen Savon Sanomissa

Terhi Hannula Turun Sanomissa

Talouselämä