Kirjapuolella olen kummallisessa lukujumissa; kesken on kuusi tai seitsemän kirjaa, joiden välillä hyppelehdin kuin heinäsirkka, päättömästi sirkuttaen siis. Runojakin olen lukenut mutta kahden runoilijan välillä vaappuen. Täällä kolossa valitsee siis jonkinlainen kroonistunut päättämättömyys. Höh. (No, erästä scifisarjaa olen kyllä lukenut urakalla, mutta siitä myöhemmin -)
Tasan yhden suomenkielisen opuksen olen lukenut alusta loppuun tämän äärihiljaisen blogiviikon aikana, mutta luinkin sen sitten kahteen kertaan. Art Spiegelmanin Maus on ilmeisesti niitä sarjakuvia, jonka "kaikki muut" ovat tunteneet ja lukeneet jo ammoisina aikoina, kauan ennen kuin meikäläinen edes huomasi sarjakuvien olevan muutakin kuin Aku Ankkaa ja Asterixia. Huhut tästä jo 90-luvulla palkintoja pokanneesta teoksesta ovat sittemmin kantautuneet minunkin korviini, ja kun bongasin kirjamessuilla tämän hienon WSOY:n julkaiseman kovakantisen kokooma-Mausin - molemmat osat samoissa kansissa - kohtuulliseen kymmenen euron hintaan, piti totta kai tuoda se kotiin.
Maus on todella vaikuttava työ. Aiheena keskitysleirit on vaikea; niiden kauhuun on tavallaan turtunut, koska niistä on lukenut pienen ikänsä. Spiegelmanin Maus onnistui kiinnostamaan, hämmentämään, huvittamaan ja muistuttamaan ihmisen raadollisuudesta.
Kyllä, huvittamaankin. Mausissa tarinaa kerrotaan kahdella tasolla. Keskitysleiriselviytyjän poika muistelee lapsuuttaan, haastattelee isäänsä ja piirtää sarjakuvaa juutalaisvainoista; samalla käsitellään isän ja pojan suhdetta monin paikoin lempeästi ironisoiden. En vaan voinut olla hihittelemättä monin paikoin sekä isä-poika suhteelle että sille miten joitain 30- ja 40 -luvun tapahtumia kuvattiin.
Välillä hirvitti; mikäs pervo se täällä naureskelee keskitysleirissä oleville? Mutta siinä se onkin. Antamalla natsien uhrien olla inhimillisiä ihmisiä Spiegelman oikeastaan korostaa koko joukkotuhon inhottavuutta erittäin tehokkaasti. Tässä on oikeasti tapettu IHMISIÄ eikä mitään erityistä uhriryhmää; ihmisiä pienine tapoineen ja virheineen ja toiveineen, ihmisiä joilla on menneisyys, joilla olisi ollut myös tulevaisuus. Juutalaisista ei tehdä jotain ihmeellisiä marttyyripyhimyksiä. Isä-Spiegelman, selviytyjä ja äärimmäisen hankala ihminen, onnistuu hiirenä herättämään muutakin kuin sentimentaalista kauhistelua.
Spiegelman osui johonkin hermoon kuvatessaan juutalaiset hiirinä ja saksalaiset kissoina. Hiiri ja kissa ovat naamioita ja senkin Spiegelman tuo esille hienosti. Kissa voidaan nähdä hiirenä, hiirennaamion voi sitoa kasvoille. Aloin miettiä, miltä holokausti näyttäisi, jos sen sijoittaisi vuoteen 2059 ja kutsuisi sitä dystopiaksi? Tai miltä vaikkapa Palestiinan tapahtumat näyttäisivät, jos ne kuvaisi faabelina. No... ei mennä siihen. Ei ole vastauksia, on vain enemmän tai vähemmän tunnepohjaisia reaktioita, sekä täällä että siellä.
Pidin tästä todella paljon. Mausin hiiret ovat näennäisestä ilmeettömyydestään huolimatta äärimmäisen ilmaisevia. Ruudut ovat pieniä, ahtaita, tiukkoja... ne välittävät tunnelmia väkevästi. Esteettistä kuvaa tämä ei ole, ei varsinaisesti, ei edes Persepoliksen vähän rujoon tyyliin eikä todellakaan sillä tavalla herkästi kuin vaikkapa The Blankets'sissa. Silti tyyli toimii aivan älyttömän hyvin yhteen. On kuin hiiret pitäisi piirtää juuri näin.
Laitetaanpa näyteruutuna tämä kohtaus: pieni Art Spiegelman valittaa isälleen, miten hänen ystävänsä menivät pois eivätkä odottaneet häntä. Isä kertoo miten ystävyyttä todella testataan. En millään saa riittävästi valoa tähän pimeyteen ottaakseni kunnollista koko sivun kuvaa.
Spiegelman, Delisle, Satrapi, Tietäväinen - raskaan sarjan kertojia kaikki. Yhteiskunnallisesti kantaaottavaa, painavaa sarjakuvaa on enemmän kuin ummikko olisi uskonut. Sarjakuvien 'löytämisestä' olen kovasti kiitollinen kirjablogeille...
Spiegelmanilta on ilmestynyt myös vuoden 2001 terrori-iskuja ja niiden seurauksia käsittelevä In the Shadow of No Towers, joka alkoi kovasti kiinnostaa. Spiegelman saattaisi löytää niihinkin tapahtumiin jonkin aidosti erilaisen näkökulman.
Art Spiegelman (2003, alkuperäiset 1986, 1991). Maus. I Selviytyjän tarina. II Ja täällä vaikeudet alkoivat. WSOY. ISBN 951-0-27903.
Arvioita:
Salla Lukupäiväkirjassaan
Maria Loikkanen (julkaistu Uudessa naisessa vuonna 2005, pdf, Alas taikavirtaa)
Hreathemus Nulla dies sine legendo -blogissa
Minunkin pitää varmaan palata Mausin pariin... en saa kunnolla palautettua mieleeni mitä tuossa kohtauksessa tapahtuu. In the Shadow on No Towers on tainnut tulla netissä jossakin vastaan ja olisinko Akateemisessakin nähnyt sen. Ehkä tosiaan pitäisi tutustua. Sekin kun on tragedia, josta mediassa on pahimmillaan väännetty irvokasta sentimentaalista mössöä, uudenlainen näkökulma voisi tosiaan tehdä terää.
VastaaPoistaMinulla on vielä kirjallisessa sivistyksessä Mausin mentävä aukko. Nyt sentään tiedän, missä meidän kirjaston sarjakuvahylly sijaitsee, joten toivoa vielä on ;)
VastaaPoistaSalla, niin minäkin ajattelisin; Mausin tekijä ei varmaan sorru toistelemaan pintakliseitä 9/11:n kohdallakaan.
VastaaPoistaVillasukka, suosittelen lämpimästi! Hih, minäkin löysin koko sarjakuvahyllyn vasta blogistaniaan tultuani =) Noh, meidän kirjastossa se on kyllä aika pieni, mutta ehkä se siitä vielä kasvaa...