Näytetään tekstit, joissa on tunniste HSP. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste HSP. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 21. syyskuuta 2011

Syntymäpäivää! (Osa 4: Lukuluvut)

Vanhempainnetistä lunttaan, että 1-vuotiaana syntymäpaino on kolminkertaistanut ja ensimmäiset omat merkitsevät sanat ilmaantuvat. Toisella ikävuodella vaivaksi voi tulla rajaton itsevarmuus ja halu valloittaa maailmaa.

Pitääpä varoa! Tänään on tasan vuosi siitä kun aloitin Vuodatuksessa lukupäiväkirjan nimellä Booking it. Kun muutin Bloggeriin, lisäsin perään some more. Alkuperäinen nimi oli näet jo varattu... kirjablogille, jota on päivitetty kai kerran. Dave, sinä rotta! Vapauta nimi kiertoon!

Lukupäiväkirjan pitämiseen liittyviä syitä olen jo purkanut täällä ja täällä. Yksi syistä oli halu saada selville mitä luen. En nimittäin ole koskaan pitänyt minkäänlaista lukupäiväkirjaa. En niin mitään. Päätin ottaa selville kuinka paljon ja minkälaista oikeasti luen.

Nyt on faktaa.

Vuoden aikana luin 16 kunnon sarjakuvateosta ja 312 kunnon kirjaa. (Pudotin laskuista Keepsakesin kaltaiset lyhytteokset.)

Kirjoista 285 oli kaunokirjallisuutta ja vaivaiset 27 tietokirjallisuutta. Alle kymmenen prosenttia - häh? Olen järkyttynyt. Näppituntumani on, että ennen luin enemmän tietokirjallisuutta. Blogistanian hienot romaanivinkit ovat vietelleet irti amazon.co.uk:n populaaritieteistä. Tai sitten vain luulen niin - ks. kuva Kirjailijan häiriöklinikalla. Ihminen on hyvä pyöristämään havaintojaan mieluisaan suuntaan.

Koko aineiston tarkastelu kertoo, että kotimaista alkuperää on lähes puolet kaikesta luetusta, peräti 151 teosta. Minusta suhdeluku on järisyttävä: uskomatonta, että olen lukenut noin paljon suomalaista kirjallisuutta. Tähän asiaan blogistania on taatusti vaikuttanut.


Mikä vielä hurjempaa, olen lukenut aivan älyttömän paljon suomeksi aiempaan verrattuna: englanniksi on blogivuonna luettu vain 21%. Paha kyllä, vertailu entiseen on väkisinkin mutua. Ensi vuonna sitten.

Jennin avattua taannoin keskustelua sukupuolittuneesta lukemista olen myös pitänyt silmällä kirjojen haaroväliä. Kokonaistulos on itse asiassa 'tasa-arvoisempi' kuin odotin; luulin että 101 naisten kirjan listan vääristävä vaikutus olisi vielä pahempi. Mutta ei hätää. Yhden kirjoittajan kirjoista (302 kpl) miesten kirjoittamia on 113 ja naisten 189. Ero ei ole kohtuuton; en taida vielä tarvita mieskiintiöitä tänne.


Tiedoista voi railakkaasti päätellä, että tyypillisin Booksyn kirja on:

ulkomaalaisen naisen kirjoittama suomennettu romaani.

Hmm. Tuossa täytyy olla jokin harha; luokkaan kuuluvia kirjoja on kyllä luettu 59 kappaletta, mutta ei tuo silti sano mitään, tai tunnu edes todelta. Sitä paitsi ulkomainen, naisen kirjoittama ja suomennettu romaani pätee yhtä hyvin Shriverin Poikani Keviniin (rakastin) kuin Jelinekin Pianonsoittajaankin (inhosin). Ei kovin avulias tieto siis.

Sen sijaan kiinnitän huomionne mielenkiintoiseen tilastoon: kirjoista 87 % oli paperisia kirjoja, 5 % äänikirjoja ja peräti 8 % e-kirjoja. Kahdeksan prosenttia on paljon. Sain iPadin käyttööni joulun tienoilla, enkä ennen sitä lukenut yhtään e-kirjaa.


Sähköisessä muodossa lukeminen on edelleen kakkosvaihtoehto... mutta se on ehdottomasti vaihtoehto.

No - opinko tästä kaikesta mitään? Johtopäätöksiä?

Olen yllättynyt siitä, että luen oikeasti näin paljon. Numeroina laskettuna. En olisi ikinä uskonut. Olen seurannut kirjojen kertymistä listaan silmät teevadin kokoisina ja loppusumma tuntuu suurelta. Huhhuh. Epänormaalia! Sairasta!

Jossain blogissa (selvisi missä: Kirsin kirjanurkassa!) taannoin kommentoija ihmetteli, miten kirjabloggaajat oikein ehtivät lukea niin paljon. En minä vaan tiedä. Kiistän huhun aikakoneesta kellarissa (ei ole kellaria).

Minusta lukutahtini on ihan normaali - tietysti, enhän ole kenenkään toisen tahdilla koskaan lukenut - mutta ehkä se onkin vähän kummallinen, enkä vain aiemmin tajunnut sitä. Teen kyllä melkein kaiken kirja kädessä. Enkä käytä juurikaan aikaa moniin yleisesti arvostettuihin puuhiin kuten pihanhoitoon (Sorry naapurit! Mutta ajatelkaa sitä näin: meidän pihamme saa teidän pihamme näyttämään vielä paremmalta) tai autonpesuun (=likainen auto) tai hiusten kampaamiseen (=lyhyt tukka). En katso telkkaria juuri koskaan. Vaikka muitakin 'harrastuksia' on (lentistä talvella, golfia kesällä, järjestöpuuhaa pitkin vuotta), lukemiseen näyttää jäävän ihan kiitettävästi aikaa.

Ihminen yleensä tekee sitä mitä haluaa. Minä kait sitten haluan lukea.

Uudistuksista - synttärin kunniaksi laitoin näkyville Jorin ehdottaman kävijälaskurin, ja jo toissa viikolla vetäisin pois sivun Briefly in English, jonne ennen täydentelin tietoa kirjoista englanniksi. Turhan vaivalloista, ei anna lisäarvoa. Eiköhän englanninkielisessä maailmassa ole ihan riittävästi kirjablogeja omasta takaa. Korvasin sen Blogilakini-välilehdellä, jossa on vähän apinoitu anglosaksista review policy -ideaa.

Twitter-tilin pidän, siitä on tullut itsessään kiinnostava media minulle. Jossain vaiheessa lähiviikkoina saatan uudistaa luokitteita Morren ja muutaman muunkin esikuvan viitoittamaan yksityiskohtaisempaan suuntaan; siitä voisi olla itsellenikin hupia. Katsotaan nyt.

Palautekyselyssäni ei tullut esiin vakkarilukijoilta suuria uudistumistarpeita. Hyvä näin! Booking it some more ja sen suoma blogistanian kansalaisuus ovat mielekäs paketti tällaisenaan. Yksi vaivainen vuosi - ja jo nyt on vaikea kuvitella elämää ilman blogia ja blogeja.

Iloitsen jokaisesta, joka osallistuu tämän fantastisen kokemuksen luomiseen kommentoimalla taikka vain lukemalla juttujani. Muistan vieläkin elävästi sen hämmästyksensekaisen kauhun, kun vanhaan vuodatusblogiini ensimmäisen kerran oli statistiikan mukaan joku kurkannut. Apua, joku luki sen - joku luki mitä kirjoitin! Iiks! Onneksi olen vähemmän kauhuissani nykyään... mutta olen edelleen hämmästynyt. Ja kiitollinen. Ja hyvin nöyränä koko ilmiön edessä.

Kiitos tästä vuodesta. Ihanaa että olette siellä!

torstai 15. syyskuuta 2011

Syntymättömyyspäivää (Osa 3: TBR-turvotus ja runokuume)

Minulla oli kolme ilmisyytä aloittaa blogimuotoinen lukupäiväkirja: saada selville mitä luen, saada irti enemmän lukemisesta miettimällä sitä, ja muistaa mitä muuta voisin lukea. Ensimmäistä syytä tutkin sitten juhlapäivänä, toisesta oli jo puhetta, mutta kolmas kohta -

Niin, tuohon viimeksimainittuun blogin piti auttaa siten, että kirjoittaisin aina juttuun itselleni muistiin, mitä muuta luettavaa kirjasta oli juolahtanut mieleen. Yksi kirjahan tunnetusti johtaa toiseen; joskus lähdeluettelon kautta, joskus tekijän kautta, joskus ihan muilla assosiaatioilla. Ajattelin, että blogi olisi kätevä muistilista, johon voisin koota listaa kokeilemisen arvoisista kirjoista.

Ha. Ha. Hah. Naurakaa vaan, mutta en tosiaan tullut ajatelleeksi, että nettihän on pullollaan kirjablogeja, jotka tursuavat hyviä lukuvinkkejä. Aloitin ihan blogosfäärineitsyenä koko puuhan: googletin "ilmainen blogipalvelu" ja aloin kirjoitella juttuja. Sitten vasta hoksasin muut blogit.

(Aloin miettiä, onko joku muukin kirjoittanut samasta kirjasta jotain jonnekin - ja parissa kuukaudessa olin löytänyt kokonaisen uuden maanosan, innokkaiden lukutoukkien 24/7 pörräävän e-konferenssin. Täällä kirja on kunniassa, kieli kiinnostaa ja on normaalia keskustella romaanihenkilöistä kuin sukulaisistaan... jesh, henkinen koti! Olen niin kiitollinen tästä yhteisöstä, etten sanotuksi saa. Jaettu ilo on moninkertainen ilo.)

Sen koomin ei ole tullut lukemisesta pulaa. Onnen kääntöpuoli on, että lukulistani on täysin karannut käsistä. Kärsin pahasta TBR-turvotuksesta. Ilmeisin oire on epämääräinen syyllisyys vuoroaan odottamaan joutuvien kirjojen tähden. Pahentuessaan tila saattaa aiheuttaa henkistä ahdistusta ja hyllyahtaumaa.

En edes yritä toipua tästä kirjanystävien kansantaudista, sillä syndroomaan kuuluu myös euforinen turvallisuudentunne, josta paatunut lukutoukka nauttii silloin kun hyvää luettavaa on tiedossa jokaiseen kuviteltavissa olevaan tunnelmaan. Vuoden bloginpidon jälkeen on kuitenkin aika tehdä - ah tätä ironiaa - koostettua muistilistaa kirjoista, jotka olen ajatellut lukea.

Kuten tuosta viime viikolla otetusta kuvasta näkyy, omiakin lukemattomia kirjoja on (anteeksi!) lukemattomia, mutta nehän eivät ole ongelma. Eivätkä myöskään iPadilla odottelevat e-kirjat. Tai kirjastosta jo lainatut kymmenkunta kirjaa. Ongelma ovat kaikki ne kirjat, jotka pitäisi hankkia kirjastosta, ja joita en millään muista kirjastossa ollessani.

Vuoroa odotetaan kyljellä maaten.
Vastaus: lista nettiin, sieltä sitä voi selata kännykällä.

Tästedes kokoan uudelle välilehdelle kaikki ehdottoman koukuttavat blogeista tai muualta poimitut kirjavinkit. Vinkkien varastoiminen sekalaisiin paperisiin ja sähköisiin lippulappusiin on lähes ajanut minut sekapäiseksi; harva se päivä selailen dementoituneesti mutisten tuttuja blogeja aivan varmasti juuri äsken näin ihan tässä tai tänne sen ainakin jätin enkö jättänytkin mikä ihme sen kirjailijan nimi... Kirous ja kuolema, tällä muistilla keskitetty nettitietopankki on ainoa mahdollisuus...

Välilehdiltä löytyy tosin on jo kaksikin lukulistaa (101 naisten kirjaa ja 101 spefin helmeä), mutta näiden keskipitkän aikavälin projektien lomaan mahtunee myös muistilista. Olen vältellyt Nyt luen -tyyppisiä merkintöjä, koska kirjahan saattaa jäädä kesken... tai jäädä jäähylle... tai en ehdi siitä kirjoittaa... ja luettavana on yleensä monta kirjaa kerrallaan. Mutta rento, sekalainen TBR-lista ei varmaan aiheuta turhia suorituspaineita.

Ja sitten se toinen asia. Runot. Hm. Olen jo parikymmentä vuotta ollut enemmän tai vähemmän kuuro runoille. Jotenkin elämästä on puuttunut tila rauhoittumiseen runon äärelle. Nuorena luin runoja, kirjoitinkin joskus, mutta nyt - ei mitään. On kuin en osaisi istua hiljaa. Tai olisin hukannut runon lukemisen taidon.

Otan toisen blogivuoden tavoitteeksi lukea edes runokokoelman kuukaudessa. Ehkä runon kielen voi oppia uudelleen.

Tarjonnasta ei ole pulaa, sillä kotihyllyssäkin odottaa reipas metri perintörunoutta. En näet hennonut viedä kirpparille edesmenneen äitini runokirjoja. Paljon kirjaystävällisempää olisi toki ollut antaa niille tilaisuus tulla adoptoiduksi rakastavaan kotiin. Mutta kun ne olivat äidin...

Nyt vietin tunnin tutkimalla tuota runometriä ja sieltä löytyi kaikenlaista muutakin: lyhytproosaa ja näytelmiä ja vanha Blake-suomennos ja Lapualaisoopperan libretto... (?!?). Mutta enimmäkseen sentään runoja.

Jätin pois toimitetut sekakokoelmat ja laadin listan kotihyllyn mahdollisuuksista:

Helena Anhava: Murheellisen kuullen on puhuttava hiljaa; Sanon silti
Tuomas Anhava: Oikukas tuuli; Kuuntelen, vieras
Irja Askola & Anja Porio: Mikä nainen
Erik Gullman: Jevgeni Dolmatovskin tie
Herman Hesse: Huilunsoittaja
Kaarina Huhtinen: Edelläkävijät
Maria Jaatinen: Päivä ei ehdi
Eila Kaustia: Kaukana, lähestymässä
Omar Khaijam: Viisaan viini; Teltantekijä
Eeva Kilpi: Terveisin
Väinö Kirstinä: Elämä ilman sijaista
Eila Kivikk'aho: Valikoima runoja
V.A.Koskenniemi: Tuli ja tuhka
Eino Leino: Helkavirsiä
Federico Carcía Lorca: Andalusian lauluja; Runoja
Vladimir Majakovski: Pilvi housuissa; Valitut runot
Juha Mannerkorpi: Matkalippuja kaikkiin juniin
Aila Meriluoto: Lasimaalaus
P. Mustapää: Kootut runot
Eero Pokela: Sumujen saari
Brita Polttila: Katson tästä
Risto Rasa: Metsän seinä on vain vihreä ovi
Sapfo: Iltatähti, häälaulu
Kalevi Seilonen: Köyhien mökkien punaista
Ilpo Tuomarila: Puut kasvavat ohi eivätkä koskaan kuki
Arvo Turtiainen: Syyskevät
Leila Walle: Illan hiljaiset sanat

Antakaahan runonystävät neuvoja: mistä kohdasta kastaisin varovasti varvastani tähän virtaan? Löytyisikö tuosta setistä muutama sopiva? Vai ovatko kaikki nämä aivan vääriä runoja pitkän tauon jälkeen - pitäisikö mennä kirjastoon? Pentti Saarikoskea? Katri Valaa? Saima Harmajaa? Vai jotain ihan tuoretta?

lauantai 10. syyskuuta 2011

Syntymättömyyspäivää (Osa 2: poliisikouluun?)

Tästä piti tulla vuoden projekti. Perustaisin lukupäiväkirjan nettiin, kirjoittaisin jotain jokaisesta lukemastani kirjasta. Projektiin oli kolme ilmisyytä; saada selville mitä luen, muistaa paremmin mitä aion lukea, saada lukemastani enemmän irti.

Sainko? Miten bloggaaminen vaikutti lukemiseen?

Lukemisen sisältö on muuttunut ihan ilmeisellä tasolla. Tai se on ainakin mutu-tuntuma; koska aiemmilta vuosilta ei ole minkäänlaista lukupäiväkirjaa, ei varmaa faktaa ole käsillä. Väitän kuitenkin, että blogivuonna olen lukenut vähemmän spefiä ja vähemmän dekkareita, enemmän yleistä kirjallisuutta; selvästi vähemmän ulkomaista englanniksi ja enemmän kotimaista suomeksi; olen lukenut enemmän uusia kirjoja - ja monia kirjoja, joita en olisi missään tapauksessa tullut lukeneeksi eB eli aikana ennen blogia.

Lukemisteni sisältö on siis monipuolistunut. Jutustan luetuista kirjoista enemmän toiste; tänään haluan miettiä, miten lukemisen laatu on muuttunut.

Olen aina ollut kauhea kirja-ahmatti. Rouskutan menemään ilman mitään pöytätapoja tai edes pureskelutaukoja. Edellisen kirjan kannet ehtivät tuskin paukahtaa kiinni kun seuraavaa jo revitään auki. Vanhemmiten on alkanut tuntua, että tämä hätäinen hotkiminen ei ole ihan sivistynyttä touhua, että siinä menee ikäänkuin hukkaan osa kirjan potentiaalista. Kevyemmästä kirjasta ei ehdi muodostua edes kunnon muistijälkeä kun seuraava painaa jo päälle.

Teoriani oli, että lukeminen muuttuu jos luetusta kirjoittaa julkiselle foorumille. Luenko siis nyt jotenkin fiksummin tai paremmin tai edes eri tavalla? Kyllä ja ei. Lukukokemus vie edelleen mennessään, jos kirja on hyvä. Ei silloin tule pahemmin pysähdeltyä pureskelemaan. Tavallisesti maltan juuri ja juuri hidastaa sen verran, että kirjan väliin sujahtaa paperilappunen kiinnostavan kohdan merkiksi. Silloin pohtiminen jää loppuun. Viimeisen rivin jälkeen viimeistään laitan silmät kiinni ja kysyn: mitä tästä kertoisin?

Mutta on poikkeuksiakin. Olen opetellut kuuntelemaan omia tuntemuksiani kirjan kanssa. Jos huomaan kovin miettiväni, mitä ihmettä kirjailija on mahtanut tarkoittaa, tai huomaan ärtyväni tai liikuttuvani, en enää kiidä olkia kohauttaen ajatuksen ohi, vaan yritän ajatella sen loppuun (jos maltan). Miksi tuo ärsytti, mikä tässä hätkäytti, miksi en usko tuohon... ja niin edelleen.

Kaukosäätimen Varsinainen Tarkoitus
Tekninen termi tällaiselle taustapeiliin vilkuilulle on kai reflektointi. Voisi jopa sanoa, että eB lukeminen oli refleksi. Siitä pitäen kun penskana opin lukemaan, olen aina ollut kirja kädessä. Television kaukosäädintä käytän lähinnä pitämään auki kirjaa pöydällä silloin kun käsien pitää tehdä jotain muuta... Se on aina mukavasti siinä saatavilla ja juuri sopivan kokoinen. Kaikki pyykkien viikkaamisesta omenoiden kuorimiseen voidaan tehdä kirjaa toisella silmällä vilkuillen. Luen, siis olen, Paulaa ja Descartesia mukaillakseni. 

Nyt automaattisesta lukemisesta on tullut tietoisempaa toimintaa. Kirjat ovat alkaneet opettaa minulle minusta itsestäni. Opin tuntemaan paitsi omaa makuani myös omaa ajattelutapaani entistä paremmin. Kirjoissa on koko maailma: tutkimalla suhdettaan kirjaan tutkii suhdettaan kaikkeen. Välillä tulee vastaan yllätyksiä. Olenko tuollainen? Ihan totta? Ajattelinko tosiaan noin? Miksi? On järisyttävää huomata, että oman mielen manner on - vielä tässäkin iässä! - monelta kolkaltaan kartatonta maastoa. 

Äärettömän arvokkaan lisän reflektioon antaa blogeissa käytävä keskustelu kirjoista.

Useinhan kommentointi on 'vain' sellaista ylläpitoviestintää - samaa mieltä, minustakin hieno, joo mäkin haluan lukea tuon, luin tuon viime vuonna - joka lähinnä sanoo: olen nähnyt juttusi, se kiinnosti minua, olet olemassa. En ollenkaan dissaa ylläpitoviestintää. Se on blogistaniaa koossa pitävä liima. Aurinko paistaa aina pikkuisen kirkkaammin, kun joku näkee sen vaivan, että kommentoi kirjoitustani. Vaikkei mitään ihmeellistä sanottavaa olisikaan, kommentti on kuin hyvän huomenen toivotus työpaikalla. Sosiaalista öljyä rattaille. Ilman niitä menopeli alkaa kitistä ja rahista.

Mutta yllättävän usein keskusteluissa soudetaan syvemmillekin vesille. Olen oppinut paljon kirjallisuudesta ja lukemisesta blogien kommenttibokseissa. Kommentit avaavat kirjoja ja niiden teemoja eri puolilta, tekevät näkyväksi kirjojen tulkinnallisen moninaisuuden. Kirjat elävät eri tavalla kun niistä keskustellaan. Kirjallisuuden luonne on muuttanut muotoa mielessäni blogikeskustelujen ja bloggaajayhteisön kautta: nyt koen lukemisen kulttuurisena(kin) ilmiönä. Samalla yksityinen ja yksinäinenkin harrastus on muuttunut luonteeltaan aivan eri tavalla sosiaaliseksi.

Bloggaaminen on siis vaikuttanut lukemiseen paljon - ja toisaalta ei ollenkaan. Luen edelleen huvittuakseni, karatakseni, viisastuakseni; siksi että se on tehdasasetuksena päällä enkä muutakaan voi. 

Huh, pitkä juttu mutta vielä jatkan pätkän. Jos osaat lukea, tai osaat kirjoittaa, tule poliisikouluun lauloi Juice aikoinaan. Se piisi soi päässäni kun aloin tätä kirjoitusta miettiä. Blogia aloittaessani ennakoin nimittäin blogin hyötyjä lähinnä lukemisen kannalta. En pohtinut juuri lainkaan sitä tosiasiaa, että projektini sitoi minut melkoiseen kirjoitusrupeamaan.

(Mietin kyllä selviäisinkö antinörttinä bloggaamisesta teknisesti. Olen ylpeä siitä, että bloggaajan perustaidot ovat nyt auttavasti hanskassa! Kun lähtötaso on heikko, pienestä edistyksestä iloitsee.) 

Tällainen säännöllinen kirjoittaminen - vai pitäisikö sanoa sisällöntuotanto? - on ollut opettavaista sekin. Olen opetellut sietämään kirjoitus- ja kielioppivirheitäni. Niitä jää jokaiseen postaukseen. Jos sitä miettisin, halvaantuisin enkä voisi kirjoittaa enää jutun juttua. Olen myös opetellut hyväksymään kliseistä rapean tyylini tehdä tekstiä. Tällaista minä näemmä vaan kirjoitan, ellei mitään sääntöjä ole. Sen kanssa on elettävä. Vaikka ihailen napakoita, ytimekkäitä ja lakonisen kauniita postauksia, ei sellaisia synny minulta ilman hengistä joogailua. Mietin kyllä taannoin, pitäisikö kirjoittamista pyrkiä tietoisesti kehittämään elegantimpaan suuntaan... mutta onneksi vakiolukijat näyttävät sietävän luritteluja hyvin.

Tekstiä syntyy nykyään helposti. Ensimmäisten kuukausien aikana jouduin välillä puntaroimaan kovastikin mitä sanoisin; nyt pitää lähinnä valita se tärkein sanottava, kun sanottavaa olisi niin paljon. Harvoin kirjasta on todella vaikea kirjoittaa enää. 

En silti taitaisi päästä poliisikouluun. Juice hämäsi, vaatimukset ovat oikeasti kovemmat ja se on suosittu hakukohde. *huoh* Onneksi blogistaniaan ei ole pääsykokeita!

Olisi kiinnostavaa kuulla kokevatko muut bloggaamisen vaikuttaneen lukemiseen... ja miten? Onko kirjoittaminen muuttunut... ja miten?

torstai 8. syyskuuta 2011

Syntymättömyyspäiväkysely ja arvonnan tulokset


Tiktak, kello 22 on jo keskiyötä, jos aamulla pitää nousta kuudelta. Palautekyselyyn ja arvontaan löytyi 28 osallistujaa - kiitos ja kumarrus! (Olen ihan nöyränä kommenttienne kanssa. Pitää varmaan ottaa printti seinälle, pahan päivän varalta.)

Vastaajat olivat ylivoimaisella enemmistöllä sitä mieltä, että tilkkutäkkityyli pukee meikäläistä; en siis haahuile haarakonttoreiden perään vaan jatkan linjattomalla linjalla, tukevasti yhdessä osoitteessa. Luen mitä milloinkin ja luotan siihen, että blogiin mahtuu. Netissä kuulema on vielä tilaa.

Pituudesta ja lyhyydestä - kenties siihen tulee hiljalleen enemmän vaihtelua. Kirjoitan pidemmästi kirjoista, joista on enemmän sanottavaa, ehkä jätän herkemmin lyhyelle vähemmän mietityttävät kirjat.

Mitä muihin muutoksiin tulee, ajattelin installoida kävijälaskurin juhlallisesti virallisena synttäripäivänä, samalla kun totean vuoden projektini tulokset. Laskuri voi sitten laskea seuraavien blogivuosien klikkauksia.

Varmaan näet näkee sokea kepilläkin, että eihän tämä nyt tähän lopu, vaikka alkuperäinen projekti tulee kunniallisesti päätökseen. Henkilökohtainen tutkimusmatkani lukemiseen on tuottanut yllättäviä tuloksia monessakin mielessä - eikä ole ihan pieni ihmetyksen aihe sekään, että minusta kehkeytyi niin totaalisen innokas bloggaaja. Hih, tyhjät tynnyrit ne eniten kolisevat, sanotaan...

Joitain pieniä uudistuksia teen oman käyttömukavuuteni tähden, nyt kun olen vähän oppinut siitä miten itse blogia käytän. Esimerkiksi kuukausikoosteisiin tulee oma tunniste, ja jatkossa sisällytän niihin myös blogatut kirjat linkkilistana. Pientä näpertelyä siis, ei mitään suurta uudistusta.

Myös visuaalinen ilme saa pysyä ennallaan. Vaikka syksyn mittaan iskee aina pieni sisustuskuume, taidan toistaiseksi tyytyä nykyiseen sinitaivaiseen. Se tuntuu edelleen omalta eikä tule liian usein vastaan.

Syntymättömyyspäivän sarjan seuraavassa osassa ruodin yhtä vuoden lukupäiväkirjani alkuperäisistä tavoitteista: halusin saada lukemisesta enemmän irti. Kuinka sitten kävikään? Siitä viikonloppuna.

Asiaan - säästin tärkeimmän viimeiseksi. Toteutin arvonnan vähän tylsästi Random.orgin avulla. Satunnaislukugeneraattori poimi Akateemisen kirjakaupan lahjakortin voittajaksi....

Peikkoneidon!

Ja Booky.fi-lahjakortin (tai oikeastaan lahjakoodin, hah!) voitti...

Salla!

Onnea voittajille! Peikkoneito, jos Akateemisen lahjakortti on sinulle epäkäytännöllinen, ilmoittele niin vaihdan sen Booky.fi-koodiin. Laittakaa sähköpostia, satunnaislukujen suosikit!

torstai 1. syyskuuta 2011

Hyvää syntymättömyyspäivää (Osa 1: arpajaiset)

Neiti A leipoi kakun
Kello raksuttaa ihan hillitöntä tahtia: kohta on vuosi (?!?) kirjabloggausta takana. Alkuperäisen projektini päätöspäivä siis lähenee.

Varsinainen blogisynttäri on 21.9, mutta laskeudun merkkipäivään pehmeästi muutaman jutun sarjalla. Tiedossa on katsauksia menneeseen ja tulevaan, erittäin sopivaa syyskuupuuhaa siis.

Tänään pistän pystyyn palautekyselyn ja arpajaiset. Otan mallia Morresta ja vähän Paulastakin... toivottavasti blogistania ei ole vielä kyllästynyt vastailemaan!

Kaikkien - ja kaikenlainen - palaute on tervetullutta, mutta kysäisenpä paria itseäni mietityttävää asiaa erikseen vakiolukijoilta:

1) Olisiko parempi jos tekisin amebat?

Booking it some more voisi pienehköllä vaivalla jakautua kolmeksi: spefiin (scifiä, fantasiaa, vampyyreja, maagista realismia ja sen sellaista), yleensä fiktioon ja tietokirjoihin. Luettua tulee näemmä aika paljon ja aika sekalaista. Olen joskus miettinyt, tuntuuko tilkkutäkkitarjontani vakkarilukijoista rasittavalta.

Omia tarkoituksiani jakautunut lukupäiväkirja palvelisi osapuilleen yhtä hyvin kuin nykyinenkin. Mitäs mieltä te lukijat? Onko laidasta laitaan -linja hyvästä vai pahasta?

2) Pitäisikö pyrkiä lyhyempään ja/tai toisenlaiseen tyyliin?

Alkavatko silmät harittaa pitkien lurinoitteni kanssa? Huomaan kirjoittaneeni alussa hyvin lyhyitä juttuja... ja sitten on tullut tavaksi ottaa esille sitä ja tätä. Olen ilmeisesti siirtynyt tajunnanvirtapläjäyksistä enemmän kirja-arvioinnin suuntaan; etsiskelen heikkouksia niistä hyvistä kirjoista ja hyviä puolia heikommista. Jäin tätä pohtimaan Sonjan kommentin jälkeen täällä. Mistähän tuo neutraliteetin haku on tänne ilmaantunut? Hmm.

Toisinaan tulee pähkäiltyä myös henkilökohtaista suhdetta kirjojen teemoihin. Onko kovin ärsyttävää kun kirjabloggari selittää syntyjä syviä omista elämätilanteistaan? Sattumoisin tänään Kirsin kirjanurkkauksessa muuan keskustelija kysyi "onko kirjablogi tiukasti kirjablogi sanan varsinaisessa merkityksessä, että kirjasta vain ja kirjan herättämistä pidemmälle menevistä ajatuksista ei"... Tätä olen vähän miettinyt itsekin; ei sillä että kovin filosofisella tasolla harhailisin, mutta nimenomaan omaan elämään ja ajatuksiin peilaan joskus lukukokemuksia.

Perinteinen vastaus tällaiseen sisällölliseen palautekysymykseen kuuluu tietysti: jokainen saa kirjoittaa sellaista kuin haluaa. Ilman muuta saa! Mutta kysynkin nyt, mistä juuri sinä lukijana tykkäät, mikä sinua rassaa tai miellyttää...

3) Ehdotuksia tai vinkkejä? Sana on vapaa. Miten voisin tehdä olostasi mukavamman?

Vaikka satunnaisetkin kävijät ovat tervetulleita antamaan palautetta, suuntaan nämä ihka ensimmäiset arpajaiseni vakituiselle lukijaporukalle. (Mahtavaa että olet siellä, sinä juuri! Jos et vielä ole lukijaksi liittynyt, tervetuloa!)

Jos siis kuulut/liityt lukijapaneeliin, saat kommentoimalla automaattisesti arvan. Palkintona on yksi 25 euron lahjakortti Akateemiseen kirjakauppaan ja yksi 25 euron lahjakortti Booky.fi -verkkokauppaan. Jos seuraat blogiani säännöllisesti muuta kuin lukijapaneelin reittiä (Bloglovin, Blogilista tms.), ole kiltti ja mainitse siitä kommentissasi, jotta en suotta sorsi paneelista puuttuvia lukijoita.

Arvonta suoritetaan torstaina 8. syyskuuta á la Rext Stout eli Before Midnight.

Hyvää syntymättömyyspäivää!