 |
| Kuva/kansi: WSOY/Martti Ruokonen |
Itse asiassa aloitin Miss Lonelyheartsin jo kahdesti aikaisemmin, mutta jouduin palauttamaan sen lepäävien pinoon, koska kurkkua alkoi kuristaa ja päätä alkoi särkeä. Vasta kolmannella kerralla sain niin hyvän vauhdin, että pääsin loppuun asti.
Joistain kirjoista tietää järjellä, että ne ovat hyviä. Eikä niistä silti pidä. Miss Lonelyhearts on minulle sellainen kirja. Se oli oikeasti rankka, vähintään yhtä rankka kuin Arto Salmisen kirjat. Mutta siinä missä Arto Salminen on onnistunut hykerryttämään ja hämmästyttämään ja ihastuttamaan, Westin hahmot herättivät minussa inhoa ja sääliä ja puistatusta. Sain jonkinlaisen pikamasennuksen. Miss Lonelyheartsin kanssa tuntui osapuilleen tältä: Ihmiset ovat surkeita kuvottavia otuksia. Minäkin olen ihminen. Olen siis surkea kuvottava otus.
Tietysti ymmärrän, että teho todistaa kirjailijan taidokkuudesta. Moni romaani toki havahduttaa pohtimaan ihmisen raadollisuutta ja elämän yleistä kurjuutta, mutta harva onnistuu olemaan ensin yhtä aikaa täysin absurdi ja täysin tosi, niin tosi että se masentaa. Nathanael West kirjoittaa erittäin hyvin; hän onnistuu päättömilläkin tapahtumilla välittämään vahvan aitouden tunteen. Tulee mieleen hyvä oopperaesitys, tyylitelty mutta vaikuttava. Teksti myös vilisee hienoja ilmauksia. Esimerkiksi jäisen rasvaisuuden tunne taisi jäädä pysyvästi muistilokeroihini. Otetaanpa näyte:
Miss Lonelyheartsilla oli samanlainen tunne kuin hänellä oli ollut vuosia aikaisemmin kun hän oli astunut vahingossa sammakonpoikasen päälle. Sen esiin pursuavat sisälmykset olivat täyttäneet hänet säälillä, mutta sen kärsimysten muututtua todellisiksi hänen aisteilleen hänen säälinsä oli vaihtunut raivoksi ja hän oli survonut sammakkoa kunnes se oli kuollut. (s. 42)Tähän loppuun sopii lyhyt juoniselostus, sillä juuri tuosta kirjassa on paljolti kysymys. Miss Lonelyhearts on toimittaja, joka pitää lehdessä neuvontapalstaa. Ihmisten kurjuus pursuaa hänen päälleen sietämättämän surullisten kirjeiden kautta. Kärsimys muuttuu hänelle liian todelliseksi, ja hän horjuu sammakon survomisen ja silittelyn välillä. Ristiriitaisia tunteitaan hän purkaa naisiin, viskiin ja satunnaiseen messiaanisuuteen.
Miss Lonelyhearts oli minulle kuin ketjukolari moottoritiellä. Tietää ettei pitäisi katsoa mutta huomaa silti tuijottavansa kuin hypnotisoituna. En pitänyt tästä kirjasta mutta tuskin unohdan sitä ihan pian.
Nathanael West (2011, alkuperäinen 1933). Vastaathan kirjeeseeni Miss Lonelyhearts. WSOY. Suomentanut Antero Tiusanen. 978-951-0-36289-1.
Arvioita:
Liisa Luetut, lukemattomat -blogissa
hdcanis Hyönteisdokumentissa
Kirjasammosta löytyi arvio vuodelta 1967
Jotenkin helpottavaa, että sinäkin koit tämän kirjan noin voimakkaasti ahdistavaksi. Olen nimittäin joskus miettinyt, olenko liian kaunosielu, kun Miss Lonelyhearts oli minusta niin kovin epämiellyttävä.
VastaaPoistaOn totta, että kirja ei helposti unohdu. Olen varmasti miettinyt tätä kirjaa jälkeenpäin enemmän kuin montaa muuta, miellyttävämpää kirjaa. En siltikään kovin usein haluaisi lukea Miss Lonelyheartsin kaltaisia kirjoja, vaikka kuinka vaikuttavia olisivatkin.
Liisa, en ainakaan pidä itseäni kaunosieluna... ja tykkään monien rankanpuoleisten kirjailijoiden romaaneista kyllä... mutta tämä oli jotenkin syvemmälle menevä. Sain suoranaisin sielunväänteitä. Tällaisia ei todellakaan kovin montaa haluaisi vuoden mittaan lukea.
PoistaPitää varmaan lisätä, että en kadu Miss Lonelyheartsiin tutustumista, vaikka se kova olikin; kieltämättä laajensi kirjallista maailmankarttaani!
Jeah, hienoa että luit tämän vaikka pitäminen onkin vähän ristiriitaista :)
VastaaPoistaJos Westin pieneen tuotantoon tutustumista haluat jatkaa niin Iisi miljoona ei sekään ole helpoin kirja mutta siinä absurdi musta huumori on pääosassa.
hdcanis, ehdottomasti lukemisen arvoinen ja vaikuttava kirja. Vaikka jättikin jälkensä. Vähän niin kuin likaisen asfaltin yli matava tappajaetana... :-)
PoistaPidän tuon Iisin miljoonan mielessä. Seuraavaan rankan tarpeeseen, hih!
Lukaisin Lonelyheartsin noin vuosi sitten ja olen siitä lähtien tainnut vältellä sen uudelleen lukemista, koska pelkään että se selättää minut uudelleen.
VastaaPoistaEn tiedä minäkään miten kirjaa pitäisi luonnehtia. Kertooko se lamakauden Kristuksesta, joka vastentahtoisesti yrittää auttaa ihmisiä hädässä? Onko se vain yksi kuvaus elämässä ajelehtivista ihmisyksilöistä? No joo, nyt tuntuu, että pitäisi vielä sanoa jotain, mutta jos sanon jotain muuta, on se vain puuta heinää. "Puuta" on muistaakseni paino- tai tilavuusmitta, jota käytettiin heinäkaupassa ennen vanhaan. Ehkä se on sama kuin "Kahdeksan surmanluodin" yksikkö "häkki" heiniä? Ja eikös tässä nyt tullutkin puuta heinää!
Ketjukolaaja, hih... Kiitos kun sait hymyilemään. :-)
PoistaJos tämä on messias-tarina, se on kuvaus kovin onnettomasta pelastajasta, mutta ehkä uhraus ei edellytä onnellisuutta, tai paremminkin, ehkä valoisa ja onnekas uhri olisi perusmyytin rakenteen vastainen... en minäkään oikein tiedä mistä tässä kirjassa on kysymys. Enkä totisesti tiedä pystyisinkö lukemaan tämän uudelleen.
(Mutta Lonelyhearts on kieltämättä niitä kirjoja, joista mielelläni kuuntelisin kahden tunnin asiantuntevan analyysin joltakulta selväsanaiselta kirjallisuusihmiseltä. )
Kuulostaapa aika rankaltakin, kun jättää tuollaisen jäljen. Kirjan nimi on kyllä hieno.
VastaaPoistaKatja, nimi on hieno, ja hieno on kirjakin... vaikka samalla kamala! PItää vielä lisätä, että pituus on hyvä suhteessa sisältöön; jos tämä olisi ollut tiiliskivi, en olisi sitä varmaankaan voinut lukea loppuun.
PoistaHeh, lainasin tämän juuri keskiviikkona kirjastosta. Saa nähdä miten käy :) Luin Westiltä viime kesänä Heinäsirkan ajan, ja pidin sen omituisuudesta. Suosittelen, jos haluat vielä kokeilla Westiä.
VastaaPoistaSuvi, kiitos vinkiestä. Omituisuutta on tulossa tämänkin kanssa, toivottavasti tykkäät! Joka tapauksessa kiinnostava kuulla mielipiteesi. :-)
Poista