Stephen King: The Dead Zone

Tekotaiteellinen kuva nuhjuisesta pokkarista huonossa valossa.

Stephen Kingin kirjaan perustuva Viimeinen yhteys: The Dead Zone tuli telkkarista jokunen päivä sitten. Kohtalo, tai jokin näitä pienempiä sattumuksia hoiteleva vastaava voima, usutti minut oikealle kanvalla noin puolessa välissä leffaa. Jumituin sitä katsomaan. Christopher Walken hyviksenä! Ja kun ei leffan loputtua edelleenkään nukuttanut, kaivoin hyllystäni kirjan The Dead Zone* ja aloitin sen.

Tarina on yksinkertainen ja tehokas. Tavallinen nuori mies - jonka tavallisuutta alleviivataan nimellä John Smith - joutuu onnettomuuteen ja vajoaa pitkään koomaan. Herätessään hänellä on epävakaa psyykkinen ihmelahja; ihmisen tai esineen koskettaminen saa toisinaan aikaan välähdyksen menneestä tai tulevasta. Kätevää kun pitää huomata tulipalo toisella puolella kaupunkia, tai löytää vaikkapa kadonnut vihkisormus. Mutta lahjan hintana on kyseenalainen maine ja raskaiden näkyjen taakka. Ei ole mukavaa saada väläyksiä hullun sarjamurhaajan sielunelämästä... psykoottisesta poliitikosta puhumattakaan. Pian päähenkilömme onkin vaikeiden valintojen edessä.

En luultavasti osaa suhtautua kovin objektiivisesti Stephen Kingin kirjoihin. Olen pitkän linjan fani. Kingin tavassa tuoda henkilöt iholle on minusta jotain poikkeuksellista. Sekä mukavista että vastenmielisistä tyypeistä syntyy vahva kuva. Uutta Kingin kirjaa lukiessani olen aina kovin huolissani niiden sympaattisempien hahmojen puolesta, sillä mitä vain voi tapahtua; juuri kun oikein tykästyy henkilöön, jokin tulee ja syö hänet. Ei voi yhtään rentoutua.

(Hmm. Ehkä salaisuus onkin kontrastissa. Herttainen lapsi on sitäkin herttaisempi, koska hän saattaa olla kohta koiranruokaa? Ei. Samalla teholla tulee lähellä vaikkapa The Apt Pupil -pienoisromaanin epämiellyttävä päähenkilö.)

Kyky sitoa lukija hahmoihin tunnesitein ei ehkä vielä The Dead Zonessa ole aivan huipussaan, mutta toisaalta, eipä ole kirjailijan myöhempiin romaaneihin vaikuttanut mammuttitautikaan. Laverteluakin on, mutta sivupolut eivät rönsyile kohtuuttomasti. Ne vievät aikaan, paikkaan, tunnetilaan.

'It's not Johnny, is it? Nothing's happened to Johnny?' 

'I don't know,' he said, struggling to keep his voice from rising. Somebody calls you at two in the morning, puts you on hold, you count your relatives and inventory their condition. You make lists of old aunts. You tot up the ailments of grandparents, if you still have them. You wonder if the ticker of one of your friends just stopped ticking. And you try not to think that you have one son you love very much, or about how these calls always seem to come at two in the morning, or how all of a sudden your calves are getting stiff and heavy with tension. (s. 58)  

Zone kesti mainiosti uuden (kolmannen?) lukukerran. Tällä kierroksella kiinnitin enemmän huomiota kirjan poliittiseen ulottuvuuteen; oikeastaan huomasin vasta nyt, että tässähän tölväistään useampaan otteeseen aika pahasti Yhdysvaltojen poliittisen järjestelmän heikkouksia. Heh, ehkä teema on nyt helpommin havaittavissa, kun samaa leipää ja sirkushuveja -meininkiä on kotimaassakin tuoreeltaan nähty. Panin myös merkille, että tämän ja uusimman romaanin (22.11.63) välillä on tiettyjä temaattisia yhtäläisyyksiä, vaikka jälkimmäinen on peruskuvioiltaan paljon villimpi.

Jep, suosittelen tätä siinä missä muitakin Kingin romaaneja. Lukekaa ja nauttikaa.

(On toki makuasia, missä määrin itse kukin sietää spefistisiä elementtejä; outouksille allerginen ei kai nauti hienostakaan tekstistä, jos se käsittelee ulkoavaruudesta tulevia mörköjä tai viemäreissä asuvia hirviöitä. Realismin ystäville suosittaisinkin Kingiltä Different Seasons -kokoelmaa, jonka neljästä tarinasta kolme sijoittuu aivan tavalliseen todellisuuteen... joka sekin on riittävän kaamea! Suomeksi Seasons on ilmestynyt kahdessa osassa.)

Stephen King (1981, alkuperäinen 1979). The Dead Zone. Macdonald Futura Publishers. 0-7088-1874-9.

Arvioita:
James Smythe Guardianissa

*Jippii! Samalla tuli todistettua, että löydän uudesta hyllystäni ainakin jotain! The Dead Zone on muuten suomennettu nimellä Kosketus, mutta minulla on vain englanniksi tämä.