Kuva: Arktinen Banaani |
Mutta siitä toiste, nyt Mannerheimista. Mäkelän albumi sisältää kolme keskipituista tarinaa - voisikohan niitä kutsua sarjakuvanovelleiksi? - ja lyhyen prologin, jossa Mannerheim viettää viimeistä jouluaan Luganossa. Varsinaiset tarinat kuvaavat eri tilanteita ja ajanjaksoja Mannerheimin elämästä: ratsastusmatkaa Aasiassa tsaarin upseerina parhaassa miehuudessa, tiikerinmetsästystä vapaaherrana Burmassa ennen toista maailmansotaa ja surullisenkuuluisaa syntymäpäivää sotavuonna 1942, jolloin Herr Hitler kutsui itsensä yllätysvieraaksi.
Tarinat on toteutettu soveltaen hauskasti ajatusta valokuvareportaasista, jonka teknologia kehittyy vuosien mittaan. Aasiassa vuosisadan alussa ratasastellaan mustavalkoisissa kuvissa, tiikerinmetsästyksessä pedon oranssi jo erottuu, Hitler vierailee ihan värikuvana. Piirrokset ovat Mäkelän näköisiä, tyylikkäitä ja rauhallisia. Komiikkaa tehdään pienillä eleillä, pienillä ilmeillä, oikein ajoitetuilla vaihdoilla ruudusta toiseen.
Varma en voi olla, niin vähän sarjakuvia tunnen, mutta viimeisessä osassa olen aavistavinani, että Mäkelä on nuorena lukenut Korkeajännityksen tai pari. Saksalaisen lentäjän huudahtama Donnerwetter! jotenkin tuoksuu kesämökin ullakon kellertäviltä sarjakuvapinoilta, niiltä joita pikkuveli kahlasi läpi öljylampun valossa...
Ihmissyöjätiikerin liike ei ole sellaista riehuntaa kuin vaikkapa Pride and Prejudice and Zombies -sarjakuvassa, eikä kerronta sellaista tasojen leikkiä kuin The Unwritten -albumeissa. Mutta Mäkelän rauhallinen, tyylikäs ja melko vähäeleinen kuvaus istuu aiheeseensa erinomaisesti.
Syksyn pimeässä otetut kuvani ovat surkeita; siksi vain tämä yksi näyte. |
Mannerheimista Ihmissyöjätiikeri antaa yhtä ristiriitaisen kuvan kuin mikä tahansa muukin teos. Marskista on moneksi. Muista kirjoista tuttu ajatus Mannerheimista oman roolinsa ja asemansa hiljalleen muokkaamana (kätkemänä?) persoonana istuu tähänkin yhteyteen, sillä nuoremman Mannerheimin kiivas toiminta on kaukana Hitleriä isännöivän kontrolloidun herran käytöksestä. Vanhemmiten ei Mannerheim juuri pääse impulsiivisuuttaan toteuttamaan. Spontaania shampanjapullollista pidemmälle ei Suomen marsalkka kai voi mennä, ajatteli tai tahtoi mitä tahansa.
Mannerheim ja ihmissyöjätiikeri sopii erinomaisesti Suomen historiasta kiinnostuneelle sarjakuvan ystävälle; en osaa arvioida miten pitkälle kuvien tenho veisi jos aihe ei pätkääkään innostaisi. Minulle tämä sopi loistavasti.
Luettu on jo Jari Tervon Troikka, Hannu Raittilan Marsalkka ja tietysti Juha Seppälän erikoislaatuinen Suomen historia, (jonka ansiosta opin, ettei postmodernismin dominantti tarkoita sadomasoklubia). Eikä tämä vielä tähän lopu. Hyllyssä odottaa yksi lisää, nimittäin kirjaston poistomyynnistä pelastettu Paavo Rintalan Mummoni ja marsalkka. Vähän 1960-lukulaista tulkintaa olisi hyvä haukata näiden kaikkien modernien mannerheimien päälle. Toisaalta myös Martti Turtolan Mannerheim-kirja tältä vuosituhannelta on sekin vielä lukematta.
Kuulostaa jo yliannostukselta. Mutta lasihan on täytettävä piripintaan, kun nauttii maljaa marskille.
Timo Mäkelä & Jukka Parkkari (2006). Mannerheim ja ihmissyöjätiikeri. Arktinen Banaani. ISBN 952-5602-42-7. Katso myös teoksen julkaisuun liittynyt tiedote täällä.
Arvioita:
Sonja Kivivuori sarjakuvamuodossa sarjakuvantekowikissä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Pahoittelut sanavahvistuksesta. Roskapostitulva pakotti pystyttämään suojavallin.