Matkijanärhi

Kuva/kannen kuvitus: WSOY/Tim O'Brien

Kas niin: vihdoinkin sain Nälkäpeli-trilogian päätösosan käsiini. Sitkeästi valvoin normaalin nukkumaanmenoaikani ohi ja luin kuin luinkin Matkijanärhen loppuun sunnuntai-iltana.

Matkijanärhessä areenalta jo toistamiseen hengissä selvinnyt Katniss on pelastettu kätkössä piileksivälle Vyöhykkeelle 13, joka puuhaa kovaa vauhtia kapinaa Capitolia vastaan. Katniss on arvokas, sillä matkijanärhenä hän on kapinan symboli ja keulakuva. Ilmiliekkiin leimahtava sota vie Katnissinkin lopulta etulinjaan, vaikka ensin on siedettävä näennäistaistelua kameroiden edessä. Hänen hommanaan on olla historian parhaiten pukeutunut kapinallinen:

[--] Meidän mielestämme voisi olla parasta rakentaa sinut, siis kapinajohtajamme, ikään kuin ulkoa sisäänpäin. Toisin sanoen etsitään kaikkein pysäyttävin Matkijanärhi-tyyli ja muokataan sitten persoonallisuutesi sitä vastaavaksi!" Fulvia sanoo pirteästi. 

"Teillä on jo univormu", Gale sanoo. 

"Kyllä, mutta onko Katniss arpinen ja veren tahraama? Hehkuuko hän kapinan tulta? Kuinka likainen hänestä voidaan tehdä ilman, että se alkaa herättää ihmisissä inhoa? [--] (s. 47)

Tässä viimeisessä osassa trilogia saa arvoisensa huipennuksen sikäli, että asiat viedään tyydyttävään päätökseen asti. Collins ei jätä tarinaa ilmaan: nälkäpeli todellakin pelataan loppuun ja kolmiodraama saa ratkaisun. Romaani on myös trilogian pisimmälle kehitelty sikäli, että Katnissin ja hänen kumppaneidensa psykologiaan kiinnitetään vielä enemmän huomiota kuin aiemmissa osissa. Myös poliittinen valtapeli on tässä entistä suuremmassa roolissa; minulla oli muutama oikean otsanrypistelyn paikka, kun yritin Katnissin naiivin kertojaäänen takaa hahmotella suuren pelin oikeita juonenkäänteitä.

Katnissin viehätysvoima ei ole kulunut loppuun: hän oli Matkijanärhessä yhtä terhakka ja liikuttava kuin aiemmissakin osissa. Nyyhkis.

Rakenteeltaan Matkijanärhi oli, se on kyllä sanottava, minusta epätasaisin trilogian kirjoista. Tapahtumat vyöryivät viimeisellä kolmanneksella hyvää vauhtia, mutta alkupuolella liikuttiin aika hitaasti, Katnissin ollessa enemmän tai vähemmän paitsiossa Vyöhykkeellä 13.

Maanalaisen kapinallisjoukon ja sen strategian kuvaus oli sinänsä kiinnostavaa. Vaikka Nälkäpelin sodan aseistuksessa on vahvasti digielokuvien tehosteleikin fiilistä, on keskuksen ja periferioiden, valtaapitävien ja alistettujen, ikuisesta ongelmasta nousevaa taistelua kuvattu perustasolla ihan uskottavasti.

Loppuhuipennuksen melodramatiikassa jousipyssyineen kieltämättä tuli hetkeksi sellainen eipäs-nyt-liioitella -tuntemus... mutta kai nuortenkirjalle nyt pientä liioittelua voi sallia? Katnissin eettiset dilemmat ovat sellaisia, että toivoisin kovasti niitä nuorten pohtivan pitkin maailmaa. Mikä olisi tällaista seikkailua parempi tapa tarjoilla niitä mietittäväksi? Collins kirjoittaa selkeää ja helppoa tekstiä. Toisinaan jotain alleviivataan hiukan liikaa aikuiseen makuun, mutta mitenkään rasittavaa lukeminen ei ollut.

Pakko vielä lisätä kommentti teemasta, jota jo sivusinkin Nälkäpelistä kirjoittaessani: kuvallisen kerronnan valtaa ja valheellisuutta kuvataan tässä erinomaisen hyvin. Mediapelin merkitys ja sen rakentuminen puretaan niin alastomiksi palasiksi, että vain kaikkein kovakalloisin lukija voi olla vetämättä johtopäätöksiä myös ihan arkielämän medioiden suhteen.  Mutta voipi olla, että teinit ovat jo nyt huomattavasti sofistikoituneempia medianlukijoita kuin meikäläisen kaltaiset vanhat käävät osaavat edes kuvitella. Ehkä kaikki tietävät jo, oikeasti, että tositeevee on käsikirjoitettua, ja vain leikkivät uskovansa siihen?

Älkää ikinä aliarvioiko loistavan stailaajan valtaa, sanoo yksi tribuuteista loppupuolella. Jäin oikein miettimään, onko stailaajille kirjassa annettu suuri merkitys mitä herkullisinta ironiaa, reipasta leikkiä brändäyskeskeisen feikkauskulttuurimme arvoilla? Vai onko se erinomaisen ovelasti laskettua segmentointia kirjailijan taholta? Kukapa tyttö ei haluaisi samaistua sankarittareen, jota kolmen kauneusspesialistin joukkue huoltaa ja ammattistailaaja asustaa - olkoonkin että sankaritar on käsittelyssä asiaankuuluvan vastahakoisesti...

Suzanne Collins (2010). Matkijanärhi. WSOY. Suomentanut Helen Bützow. ISBN 978-951-0-35830-6.

Arvioita:
Maria Loikkanen Savon Sanomissa
Marjis Kirjamielellä-blogissa
Kirjavinkit
Tessa Aamuvirkku yksisarvinen -blogissa
Raija Taikakirjaimissa