 |
| Kuva: Like |
Taisin lisätä Metro 2033:n listoille joskus viime talvena, tästä oli blogijuttuja silloin. Venäläinen scifi kiinnostaa, sitä on kovin vähän tullut luettua. Sitä paitsi ajatus metrossa selviävistä ihmiskunnan rippeistä on kutkuttava. Suurkaupunkien metrojenhan on ajateltu toimivan samalla väestönsuojina - mitäs jos ei voisikaan enää nousta pinnalle?
2033:ssa tosiaan elellään maan alla, on eletty jo vuosia. Asemista on kehittynyt pieniä kaupunkeja, jotka muodostavat keskenään liittoja ja käyvät sotia. Kaikenlaista örrimörriäistä tunkee päälle tutkimattomista tunneleista ja maan pinnaltakin. Elämä on selviytymistä. Hengissä pysymisen edellytykset kapenevat kaiken aikaa, mutta metrolaiset ovat oppineet konstin jos toisenkin. Mutta vain urheat ammatti-stalkerit suojapuvuissaan uskaltautuvat etsintäretkille aurinkoiseen ulkomaailmaan, jota nyt hallitsevat oudot olennot.
Tarinan päähenkilö muistaa hädin tuskin muutaman väläyksen menneistä maanpäällisistä ajoista. Artjom on kasvatti-isänsä teltassa asuva reilu parikymppinen nuori mies, jolle elämän tarkoitus ei ole vielä ihan auennut. Parhaassa quest-iässä siis! Artjom tarvitsee oikeastaan vain yllykkeen riistäytyä irti nuhjuisista rutiineista. Hän saa sellaisen kun metromakrofaagi Hunter lähettää hänet viemään viestiä kaiken keskukseen, Polikseen.
Ikänsä yhdellä asemalla nököttänyt Artjom kohtaa matkallaan mitä ihmeellisimpiä ihmisiä ja tilanteita. Välillä homma menee heittäen satiirin puolelle. Suuren Madon kirkko? Mutta miksi ei? Nautin täysin siemauksin ainakin maanalaisesta kommunismista autenttisine puolueriitoineen.
Kokonaisuutena Metro 2033 on niitä kirjoja, jotka saavat raapimaan päätä ja ihmettelemään, mistä genrestä mahtaa olla kysymys. Dystopiahan tämä on, mutta scifiksi en tätä oikein osaa laskea. Mikään nykytiedon mukainen evoluutio ei selittäisi maan päälle ilmaantuneita otuksia, ei kirjassa kuvatussa tahdissa. Bakteerit voisivat muuttua nopeasti... mutta eivät suuret eläimet. Gluhovski karkaa fantasian puolelle myös joidenkin tunneliörkkien aiheuttamien psyykkisten vaikutusten kanssa. Dystooppista fantasiaa siis - mutta samalla myös jonkinlaista satiiria menneen vuosisadan maailmanmenosta. Metroasemien pienoisyhteiskunnat ovat surullisen hauska kuvajainen ns. kehittyneistä maista.
En kai tiedä mitä ajatella koko kirjasta. Paikoin se oli minusta jopa loistava. Nautin Gluhovskin maanalaisista yhteisöistä kaikessa absurdiudessaan. Rakastin kirjallisuusviitteitä tässä. Tykkäsin Alien-tyylisestä klaustrofobiasta. Gluhovski sai tunnelin seinät kaatumaan sisäänpäin aina välillä.
[--] Ja näkeekö tällaisessa pimeydessä ylipäätään mitään? Bourbon lisäsi jotenkin liioitellun ärtyneesti.
Kului hetki, ennen kuin Artjom kykeni muistamaan mistä he olivat puhuneet. Hän yritti epätoivoisesti saada langan päästä kiinni ja esittää seuraavan kysymyksen, taaskin vain jatkaakseen keskustelua. Olkoonkin, että se oli kömpelöä ja vaikeaa, mutta se pelasti heidät hiljaisuudelta.
- Onko täällä aina näin... pimeää? kysyi Artjom ja tajusi pelästyneenä, että hänen sanansa olivat kuuluneet enää hyvin hiljaa, aivan kuin hänen korvansa olisi tukittu.
- Pimeääkö? On täällä. Kaikkialla on pimeää. Suuri... pimeys laskeutuu ja... kietoo sisäänsä koko maailman ja... tulee hallitsemaan ikuisesti, Bourbon vastasi pitäen omituisia taukoja puhuessaan.
- Onko tuo jostain kirjasta, vai? Artjom sai sanottua ja pani merkille, että hänen oli ponnisteltava yhä ankarammin kuullakseen omat sanansa. (s. 133)Mutta välillä tarina jumitti pahasti. 2033:sta olisi voinut minusta leikata neljänneksen pois ja saada siitä tiiviimmän kokonaisuuden. Henkilökohtaisesti aloittaisin saksimisen unijaksoista - ne eivät minusta tuoneet kummoistakaan lisäarvoa, kun todellisuus oli sekin niin absurdi ja yllättävä.
Luen ehdottomasti jatko-osankin, kun nyt alkuun pääsin. Metroissa on jotain kiehtovaa; siihen vierauden, ahtauden ja eristyneisyyden suoneen on Gluhovski iskenyt.
Plussaa muuten kustantajalle metrokartasta! Ilman sitä harhailisin vieläkin tunneleissa...
Dmitri Gluhovski (2010). Metro 2033. Like. Suomentanut Anna Suhonen. ISBN 978-952-01-0499-3.
Arvioita:
Tomi Huttunen Hesarissa
Kari Salminen Turun Sanomissa
Marjis Kirjamielellä
Raija Taikakirjaimissa
Aamuvirkku yksisarvinen
Sama vika täällä. Mullakin on "pitäisi lukea tuokin" -luokka käytössä ja tämä keikkuu siellä eturivissä. Viimeksi muistutin itseäni kun näin kirjakaupassa tämän jatko-osan 2034.
VastaaPoistaMinäkin liitin tämän must-read-listalleni huomattuani jatko-osan. Saa nähdä tuleeko tähän ikinä tartuttua, niin kovin moni teos pääsee listalle ja niin harva päätyy loppujen lopuksi lukuun...
VastaaPoistaLuin tämän tammikuussa, ja mielipiteeni osui lähes yksi yhteen sinun kanssasi. Karsiminen olisi ollut hyväksi, mutta paikoitellen tämä oli loistava. Ja jatko-osa on kyllä pakko lukea, sen verran kiinnostava ympäristö metro on.
VastaaPoistaTätä lukiessa harmitti, että en ole koskaan käynyt Moskovassa, saati sen metrossa. Kartasta oli todellakin hyötyä, ja jälkeenpäin löysin sivut, joissa on upeita kuvia Moskovan metrosta ja muuten myös kirja-arvostelu molemmista Gluhovskin kirjoista. Ei kannata lukea, ellei halua juonipaljastuksia, mutta kuvat tapahtumapaikoista kävin katsomassa.
Minun mieleeni on jäänyt kirjasta parhaiten tuo ahtaus ja pimeys. Ja tietysti se ahdistus, jota kirjan jaaritteleva alku minulle aiheutti. Jouduin tosiaan piilottamaan kirjan vähäksi aikaa kaappiin, kun en vaan päässyt siitä alusta eteenpäin. :D
VastaaPoistaArtsi, tässä tapauksessa lykkäämisen hyvä puoli on ehdottomasti se, että jatko-osa on nopeasti saatavilla. Luulen, että tämä on niitä kirjoja, joissa tunnelma jää mieleen mutta yksityiskohdat unohtuvat nopeasti, kartasta puhumattakaan. Äkkiä siis 2034 perään...
VastaaPoistaSonja, sano muuta :-/ Ja sitten kun on vielä mennyt ostamaan ne odottavat kirjat, ja ne tuijottavat syyttävästi hyllyllä... Hrh!
Lukutoukka, olen onnekas, Moskovan metrokin on nähty :-) Tosin en kyllä luota muistikuviini, niissä Moskovan ja Pietarin metrot menevät iloisesti sekaisin, joten linkki tulee tarpeeseen!
Pakko sanoa, Helsingin metrossa ei kyllä ole samaa fiilistä - ei ainakaan vielä. Vaikka saihan Joensuu kyllä siihen puhallettua melkoista henkeä Pahan papissa...
Marjis, täytyypä kokeilla kaappiin piilottamista joskus :-) Yleensä täällä keskeneräiset vain lojuskelevat ympäriinsä... ja mitä vähemmän imua, sitä pidempään saavat loikoilla. Luin tämän kyllä melkein yhtä mittaa, kaukolainaukaasit niskassa.
Mutta nyt on muuten kesken yksi sinun suosittelemasi kirja, jota en malta laskea käsistä ollenkaan! Eiköhän se parin päivän sisään ilmesty tännekin :-)
Moi, hauska sattuma tuo Nälkäpelin arvostelupäivä :).
VastaaPoistaNyt melkein vuosi Metron lukemisen jälkeen en voisi olla enempää samaa mieltä arviosi kanssa. Kirjan arvo on kohonnut mielessäni kun sen lukemisesta on kulunut aikaa, mutta tuo paikoittainen junnaavuus häiritsi lukuiloa omalla kohhdallani todella paljon. Aion kyllä ehdottomasti lukea myös Metro 2034:n.