torstai 11. elokuuta 2011

Siintää Sargassomeri



Tämä kirja päätyi lukulistalleni vähän poikkeuksellista reittiä. Luin jonkin aikaa sitten Päivi Alasalmen Vainolan, jossa päähenkilö väsää, sikäli kun kartanokauhuilta malttaa, väikkäriä Jean Rhysistä. Vainolasta selvisi, että yksi Rhysin teoksista, Siintää Sargassomeri, kertoo Jane Eyren rakkaan herra Rochesterin ensimmäisestä avioliitosta.

Miten tuota voisi vastustaa, varsinkin kun Alasalmi sai Rhysin kuulostamaan kovin kiehtovalta kirjailijalta? Kesti kuitenkin hetken ennen kuin muistin kaivella tätä kirjastosta, ja kaukolainailuksi meni - mutta tulihan se sieltä ja nyt on luettukin.

Sargassomeri on todellakin ensimmäisen rouva Rochersterin elämäntarina. Antoinette on Länsi-intian kuumien öiden lapsi, kreolityttö jolla on aurinko ruumiissaan. Hän elää kulttuurin murroksen aikaa, päiviä jolloin vapautuneet orjat ja köyhtyvät plantaasinomistajat etsivät paikkojaan oudoksi ja kiihkeäksi käyneessä maassa. Äiti sortuu epäonnisen elämänsä paineisiin ja Antoinette - hänet naitetaan rahalla nuorelle englantilaiselle, jonkinlaisena alkeellisena eläketurvana. Rakkaudeton liitto ei ole täysin vailla intohimoa, mutta mihin se kenelläkin kohdistuu, ei aivan auennut minulle. Selvää on, ettei pidättyväinen Rochester osaa tai halua vastata sisässä liekissä piehtaroivan Antoinetten haasteeseen. Mutta onko Antoinette alunperinkin tuomittu hulluuteen? Vai ajaako fyysisen halun haastama Rochester hänet siihen?

Tämä kirja oli vähän haastava luettava - sellainen jonka jälkeen miettii tajusiko ollenkaan mistä on kysymys. Rhysin teksti on kuin jäävuori, yhdeksän kymmenesosaa on pinnan alla. Nyt kun asiaa ajattelen, en ole edes varma oliko Antoinetten seksuaalisuus se varsinainen ongelma, vai lohkesiko puolisoiden väliin kulttuurierojen kuilu...

Saattaa olla niinkin, että Rhys haki tässä jotain samantapaista järjen ja tunteen vastakohtaa kuin Hesse kirjassa Narkissos ja Kultasuu, vähemmän selväpiirteisesti vain. Rochester tuntuu taistelevan eroottista ja intuitiivista puoltaan vastaan, mutta tuntee samalla selvästi syyllisyyttä rahan motivoimasta naimakaupasta; Antoinette taas ehkä etsii turvaa ehdottomasta rakkaudesta, sellaisesta jota ei kuitenkaan pystyisi vastaanottamaan. Onko Antoinette se tuomittava (naisellinen) eksoottinen lihallisuus, jota ei voi rakastaa menettämättä omaa rationaalista (miehistä) itsekontrolliaan ja siten englantilaista identiteettiään? Vai ylpeyskö on Rochesterin ongelma? Loppupeleissä kumpikin kai sotii lähinnä omien riivaajiensa kanssa.

En tosiaan tiedä. Taidan tulkita tätä nyt kuin musteläikkätestiä. Järki ei riitä selittämään, joten heijastelen hämmennyksissäni kirjaan mitä vain irtoteemoja. Ehkä tämä kirja pitäisi tuntea.

Mutta tiedän että Rochester on tämän kirjan jälkeen tuhannesti kiinnostavampi hahmo kuin ennen! Rhys onnistuu tekemään hänestä mutkikkaan ja ristiriitaisen henkilön, ihan uudella tavalla mehukkaan. Brontën Rochester on (minun mielestäni) aika epätodellinen mies, kenties siksi että hänet nähdään Janen katseen kautta.

Näin puhuu Rhysin Rochester:
Pilkkaa loppuun asti, Paholainen. Luuletko etten tiedä? Hän janoaa ketä tahansa - ei juuri minua... 
Hän laskee mustat hiuksensa hajalleen ja nauraa ja suostuttelee ja imartelee. (Hullu tyttö. Hän ei välitä ketä hän rakastaa.) Hän voihkii ja itkee ja antautuu niin kuin ei yksikään tervejärkinen nainen antautuisi - eikä voisi antautua. Eikä voisi. Sitten hän makaa niin hiljaa, hiljaa kuin tämä pilvinen päivä. Mielipuoli, joka tietää aina, milloin on sopiva hetki. Mutta ei koskaan ota siitä vaarin. 
Kunnes hän on juonut itsensä niin syvälle, pitänyt peliään niin kauan, että alhaisimmatkin kohauttavat olkapäitään ja pilkkaavat häntä. Ja minun täytyy tietää se - minun? Ei, minulla on paremmat keinot. (s. 177)
Hmm, voisi tietysti miettiä myös mitä Antoinetten hahmo 'sanoo' Jane Eyren hahmosta. Pitäisi kyllä sitä ennen lukea Kotiopettajattaren romaani uudelleen.

(Oikeudenmukaisuus pakottaa lisäämään, ettei Sargassomeri mikään "prequel" ole. Ei tarvitse lukea Kotiopettajattarta nauttiakseen tästä kirjasta tai päinvastoin, vaikka uskonkin, että kirjat rikastuttavat toisiaan.)

Kielellisesti Sargassonmeri on kiehtovaa ja kerronnallisesti aavistuksen haastavaa luettavaa. Sargassomeressä on vahvasti visuaalista, tuoksua ja lämpöä uhkuvaa kuvausta, jonka takana on Paavo Lehtosen laatiman esipuheen mukaan sekä vuoropuhelua Brontën tekstin kanssa että vertauskuvallista merkitystä. Voipi olla! Näin normilukijana itse ajattelin, että teksti on kyllä poikkeuksellisen väkevää, suorastaan verevää, eksotiikassaan. Kerronta sen sijaan eteni minusta hieman hankalasti. Kertojan ja tilanteiden vaihtuminen ei ollut aina ihan riittävästi rautalangasta väännettyä.

Mahdollisesti tämä on niitä kirjoja, joiden kuuluukin jäädä hieman mysteereiksi. Mutta silti istuisin mielelläni kuuntelemassa jonkun asiantuntijan luennon tästä...

Jean Rhys (1968). Siintää Sargassomeri. WSOY. Suomentanut Eva Siikarla.

Arvioita:
Kirsi Kirjanurkassa
Sara Saran kirjoissa
Marjis Kirjamielellä-blogissa

11 kommenttia:

  1. Kirjoititpa monipuolisen arvion tästä upeasta kirjasta! Omasta Sargassomeri-kokemuksestani on vuosia (lukisin uudestaan, mutta tuo sinunkin mainistsemasi saatavuusongelma...), ja on ollut kiva palata kirjan tunnelmiin blogikirjoitusten kautta.

    Itse luin tätä kirjaa aika tunteella (ja feministisesti&postkolonialistisesti) ja nimenomaan Kotiopettajattaren romaanin intertekstinä; tässä "hullu nainen ullakolla" pääseen ääneen.

    VastaaPoista
  2. Minä muistan, kun Sara kirjoitti tästä ja kirja jäi jonnekin mieleni sopukoihin. Ja jotenkin tuo Rochesterin hahmo, kaikki intertekstuaaliset viittaukset ja kirjan haastavuus samaan aikaan houkuttavat ja pelottavat tätä lukemaan.

    VastaaPoista
  3. Kiitos hienosta arviostasi!

    Tajusin juuri, että olenhan minäkin tämän kirjan joskus lukenut. Sain kirjan muistaakseni lainaan siskoltani, joka taas oli lainannut sen tädiltämme. Kirjaa "markkinoitiin" mulle juuri Jane Eyren rinnakkaisteoksena ja sellaisena sen luinkin. Ja ilmeisesti luin sen ennen kuin oli kuullutkaan intertekstuaalisuudesta... Koska olen aika mestarillinen unohtamaan lukemieni kirjojen tapahtumat ja niiden herättämät tuntemukset, niin en oikeastaan muista, mitä kirjasta ajattelin tai pidinkö siitä. Kannattaisi ja pitäisi kyllä tämäkin lukea uudelleen.

    VastaaPoista
  4. Minulle ainakin jäi arvoitukseksi, MIKSI Antoinette oikein sekosi... ja miksi Rochester oli niin tunnekylmä, vai oliko? Brittiläinen imperialismiko siinä jyllää vai mikä? Arvoituksellista ;)

    VastaaPoista
  5. Kiitos, Maria! Loppupuolella minustakin alkoi tuntua, että tässä on feminististä virettä, mutta enimmäkseen jäi epävarma olo tulkinnasta :-)

    Nyt yli yön nukuttuani tuli tällainenkin ajatus mieleen: ehkä tätä on vaikea tulkita siksi, että tyylillisesti ja kerronnallisesti tämä on niin erilainen kuin Brönten kirja ja muut aikakautta kuvaavat kirjat, joihin tämän ensin automaattisesti rinnastin. Mutta Rhys on erittäin moderni kirjailija...

    Katja, uskon että tämä voisi aueta sinulle paremmin kuin minulle. Tämä tuntuu merkittävältä mutta on vaikea kuvata miten. Olisi kiva nähdä mitä tästä ajattelit, jos siis päädyt jossain vaiheessa lukemaan tämän.

    Anna Elina, kiitoksia! Sympatiseeraan tuota unohtamista :-) Yksi tärkeä syy pitää lukupäiväkirjaa... Tämä on jännästi sisarteos Kotiopettajattarelle mutta samalla hyvin erilainen kirja. Jos tämä olisi luetettu minulla 16-kesäisenä (niihin aikoihin luin ekan kerran Brontën klassikon), olisin varmaan ollut ärtynyt erilaisuudesta.

    Kirsi, *grin*, kyllä tässä jäi arvoituksia käsiin! Ilmitasolla Antoinetten sekoaminen vaikuttaa sukurasitukselta, mutta Rhys kietoo siihen niin monenlaista vivahdetta, että se voisi olla myös kulttuurimurroksesta ja avioliitosta juontuvaa. Ja Rochester - jaaa-a! Sano se. Toisaalta kylmä ja toisaalta kiihkeä (loukkaantuu kun kokee itsensä ulkopuoliseksi tai halveksituksi), jotenkin reflektiivinen, miettii koko ajan asioita suhteessa itseensä... Ehkä se oli imperialismia, ehkä sitä itsensä hallintaa: stiff upper lip?

    VastaaPoista
  6. Kiinnostavaa! Minullakin tämä odottaa kirjastopinossa vuoroaan...

    VastaaPoista
  7. Hei Booksy hieno teksti ja analyysi taas sinulta! Tavoitit niin hyvin kirjan tunnelmasta visuaalisuus, eksotiikka, väkevyys ja mitkä ne oli ne kukat, joiden tuoksu tuli kirjasta läpi?

    Minun pitäisi lukea tämä uudestaan. Olen itse tulkinnut tätä valkoisen miehen ja patriarkaatin näkökulmasta kuten Mariakin ja nimenomaan kultturien erojen kautta, jonka takia Antoinette lopulta sekoaa, kun Rochester tukahduttaa ja hävittää hänen identiteettinsä. Minusta se Antoinetten nimeäminen Bertha Masoniksi kuvaa juuri tätä. Minä voisin puolestani tästä kirjasta vaahdota, mutta ehkäpä uusi lukukerta toisi jotain muita vivahteita...

    p.s. Minä eilen vähän suljin sitä vanhaa blogiani tietyltä osin. Tuo linkkisi kyllä vie sinne ja teksti löytyy, mutta teksti on nykyisessäkin blogissani. http://sarankirjat.blogspot.com/search/label/Jean%20Rhys

    VastaaPoista
  8. Salla, hyvä homma, hauska sitten nähdä mihin ajatuksiin (ja tunnelmiin) päädyt tämän kanssa! Kirja josta on moneksi -

    Sara, sait kiinni laiskan googlettajan ;-) Olisin voinut toki olla vähän ahkerampi ja etsiä sen itsekin uudesta blogistasi, mutta korjasin nyt.

    Kiitos kun otit esille tuon nimen vaihtamisen, olet varmasti oikeassa siinä, että se on yksi avainkohta: Antoinette häivytetään (koska hän "janoaa kaikkia") ja tilalle jää Bertha (hullu nainen ullakolla). Huh.

    VastaaPoista
  9. Olen kuullut tämän kirjan nimen monta kertaa, mutta minulta on jotenkin mennyt aivan ohi, mistä kirja kertoo. Mutta tämähän on nyt suorastaan pakko lukea, koska Kotiopettajattaren romaani on yksi kaikkien aikojen suosikkikirjojani.

    P.S. Kirjapalkinto tuli perille ja ilahdutti kovasti. Olinkin ehtinyt blogijuttujen perusteella kiinnostua kirjasta, ja nyt pääsen lukemaan sen paljon aikaisemmin kuin luulinkaan. :)

    VastaaPoista
  10. Ole hyvä Liisa! Toivottavasti tykkäät siitä. Se oli minusta ehdottomasti lukemisen arvoinen kirja, mutta samalla sellainen, että sitä ei voisi muutamaan vuoteen lukea uudestaan kuitenkaan; kirja olisi aika erilainen lukukokemus kun 'tietää' ennakkoon mitä siinä on tekeillä.

    (En tarkoita etteikö kestäisi toistakin lukukertaa; mutta väliä pitäisi olla aika paljon.)

    VastaaPoista
  11. Hienoa että tämä jäi jollekin toisellekin mysteeriksi :) Totta tuo että Rhysin kirjat ovat kerronnallisesti ja kielellisesti haastavia - fanina olen kahlannut kaikki romaanit läpi, pari vielä USEAAN kertaan. Nautin niin paljon Rhysin epätoivoisesta feminismistä, siitä, kuinka hahmot tuntuvat jäävän aaltojen alle eivätkä ratsasta niitä. En sanoisi että se olisi hyvä asia, mutta Rhys osaa todella kuvata tuota epätoivoa. Siintää Sargassomeri on minusta jokseenkin erilainen kun Rhysin aiemmat teokset, suosittelen niihinkin tutustumista. Minulle tämä kirja avasi kulttuurieroja ja mietinkin usein, oliko Antoinetten "hulluus" vain sitä että juuri sellaisena mies halusi hänet nähdä ja lopulta tekikin hänestä sellaisen? Järisyttävä teos :)

    VastaaPoista

Pahoittelut sanavahvistuksesta. Roskapostitulva pakotti pystyttämään suojavallin.